Kolin talkooleirillä ahkeroidaan jylhissä perinnemaisemissa

Report this content

Ikivanhat vaarat, koivujen valtaamat kaskimetsät, synkät kuusikot ja rehevät lehdot purojen varsilla. Tätä kaikkea on Pohjois-Karjalassa sijaitseva Koli, jossa WWF:n talkooleiriläiset kunnostavat Suomen tunnetuinta kansallismaisemaa 5.12. heinäkuuta.

Kolin kansallispuisto valittiin yleisöäänestyksellä vuoden 2013 valtakunnalliseksi retkikohteeksi. WWF:n talkooleiriläiset ahkeroivat Kolilla parhaillaan, jotta ylväitä perinnemaisemia kelpaisi ihailla jatkossakin. Talkoolaisten työnkuvaan kuuluu muun muassa raivausta, niittoa, aidantekoa sekä kaskialueiden kunnostusta.

Koli on valtakunnallisesti merkittävä perinneympäristöjen suojelukohde. Arvokkaita perinneympäristöjä ovat esimerkiksi niityt, metsälaitumet ja ahot. Ne ovat kuitenkin vähentyneet dramaattisesti. Kun Suomen perinnemaisemat kartoitettiin 1990-luvulla, monimuotoisuudeltaan arvokkaita perinneympäristökohteita löydettiin yhteensä vain noin 19 000 hehtaaria. Sata vuotta aiemmin pelkästään niittyjä arvioitiin olleen Suomessa noin 1,6 miljoonaa hehtaaria.

Perinneympäristöille on tyypillistä se, että ne vaativat säilyäkseen säännöllistä ja jatkuvaa hoitoa. Perinnemaisemien umpeenkasvun on arvioitu olevan toiseksi tärkein syy lajien uhanalaisuuteen Suomessa, ja maamme luonnonvaraisten lajien suojelun kannalta perinneympäristöjen hoito onkin äärimmäisen tärkeää.

”Kolin leirillä on tehty hoitotöitä, joihin normaalisti ei riitä käsiä tai niitä ei voi tehdä koneella. Tällaisia ovat esimerkiksi umpeenkasvaneiden niittyjen raivaus. Ison porukan työnjälki näkyy talkookohteissa nopeasti”, kertoo Metsähallituksen luontopalveluiden aluepäällikkö Harri Karjalainen.

Kolin talkooleirin tukikohtana toimii Lakkalan perinnetilan pihapiiri, jossa talkoolaisten työtehtävänä on lähinnä niittoa. Lakkalan lisäksi talkoolaiset ahkeroivat Mustanniityn aholla, jonka reunametsikköä he raivaavat avoimemmaksi. Leirin loppupuolella talkoolaiset siirtyvät Ollilaan, jossa muun muassa harvennetaan metsälaidunta ja raivataan vanhaa suoniittyä. Säiden salliessa Ollilassa poltetaan myös kaskea.

”Talkooleirit ovat erinomainen tapa tutustua hienoihin luontokohteisiin, joissa muuten tulee harvemmin käytyä. Lisäksi monet kaupunkilaiset oppivat siellä paljon uutta, kuten mielenkiintoista tietoa luonnosta sekä vanhojen työkalujen käytöstä. Harva kaupunkilainen pääsee nykyään esimerkiksi niittämään”, kertoo WWF Suomen kenttäkoordinaattori Teemu Niinimäki.

WWF järjestää tänä kesänä yhteensä seitsemän talkooleiriä, joissa kunnostetaan arvokkaita luontokohteita eri puolilla Suomea. Leireillä on pitkät perinteet, sillä niitä on järjestetty vuodesta 1977 alkaen. Jokaiselle talkooleirille osallistuu noin 20 vapaaehtoista.

Leireillä työskennellään kahdeksasta viiteen, jonka jälkeen nautitaan luonnosta, uidaan ja saunotaan. Pidemmillä talkooleireillä yksi päivä on varattu retkeilyyn, ja Kolin leirin retkipäivänä vieraillaan Pielisen saarissa.

”Talkooleirillä saa tehdä arvokasta työtä luonnon hyväksi. Lisäksi siellä pääsee tutustumaan erilaisiin ihmisiin ja saa uusia ystäviä”, yli kolmellakymmenellä talkooleirillä ollut Niinimäki kertoo.

Kolin kansallispuiston talkooleirin järjestävät yhteistyössä WWF sekä Metsähallituksen luontopalvelut. Leiri on osa EU-rahoitteista Luonnonhoito LIFE -hanketta.

Lisätiedot:

Harri Karjalainen, aluepäällikkö, Metsähallituksen luontopalvelut, puh. 040 538 6346
Teemu Niinimäki, kenttäkoordinaattori, WWF Suomi, puh. 050 524 3206

Luonnonhoito LIFE -hanke
Kolin talkooleiri on osa Euroopan unionin rahoittamaa ja Metsähallituksen luontopalveluiden johtamaa Luonnonhoito LIFE -hanketta, jossa hoidetaan uhanalaista luontoa Natura 2000 -alueilla. Hankkeessa hoidetaan yhteensä lähes 1000 hehtaaria niittyjä, ketoja, puustoisia perinneympäristöjä, lehtoja ja valkoselkätikan asuttamia vanhoja lehtimetsiä.

Metsähallituksen luontopalvelut
Metsähallituksen luontopalvelut vastaa Suomen upeimman luonnon hoidosta ja toimii leirin isäntänä. Suurin osa WWF:n talkooleireistä järjestetään Metsähallituksen luontopalveluiden hallinnoimilla alueilla, kuten kansallispuistoissa.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit