UPM:stä vuoden 2012 Liikkeenjohdon Suomen Mestari

Suomalaiset eturivin yritykset kilpailivat Liikkeenjohdon Suomen Mestarin tittelistä syksyn aikana ja kovatasoisen kisan voittajaksi selviytyi UPM:n joukkue. Finaalissa joukkueet kilpailivat ympäristöjärjestö WWF:n antaman, ilmastonmuutokseen liittyneen, toimeksiannon ratkaisemisesta.

UPM:n voittoisaan joukkueeseen kuuluivat Olli Junna , Pasi Lehtonen, Timo Seppälä ja Arno Paula . Tiensä finaaliin selvittäneet yritykset Helsingin Energia, Pöyry Finland, Senaatti-kiinteistöt ja UPM sijoittuivat oman karsintalohkonsa kahden parhaan joukkoon.

Finalistit karsittiin vaativalla liiketoiminnan kokonaisuuden hallintaa edellyttävällä liiketoimintasimulaatiolla, jossa yritysten joukkueet kilpailivat toisiaan vastaan yrityksensä johtamisessa globaaleilla markkinoilla. Finaalissa joukkueet saivat ratkaistavakseen WWF:n haastavan toimeksiannon, jossa oli tavoitteena löytää uusia rahoitusratkaisua uudistuvan energiantuotannon rahoittamiseen ja WWF:n ilmastotyön tukemiseen.

”Oli hienoa nähdä, kuinka merkittävien suomalaisten yritysten asiantuntijat paneutuivat uusiutuvan energian edistämisen haasteeseen suurella innolla. Kilpailun aikana monet osallistujat kertoivat myös muuttaneensa omaa suhtautumistaan uusiutuvaan energiaan aiempaa myönteisemmäksi, kertoo WWF Suomen ilmastovastaava Hanna-Liisa Kangas .

”Kilpailun kautta synnytimme uudenlaista yhteiskuntavastuullista yritysyhteistyötä, jota tarvitaan vakavan yhteisen ongelmamme, ilmaston lämpenemisen ratkaisemiseksi”, sanoo kilpailua edustava toimitusjohtaja Tatu Mäkilä .

Finaalin tuomaristossa toimivat kokeneet liikkeenjohtajat eri toimialoita:  Anne Berner (Vallila Interior),  Matti Copeland (Basware),  Pekka Mattila , tuomariston puheenjohtaja (Aalto yliopisto, Aalto Executive Education), Ari Rahkonen (Microsoft). Tuomaristoon kuului WWF:n edustajana myös ilmastoasiantuntija Hanna-Liisa Kangas. 

Tiedoksi toimituksille:

Liikkeenjohdon Suomen mestaruus -kilpailussa voi kokeilla strategisia päätöksiä, joiden harjoittelu markkinoilla on joko mahdotonta tai aivan liian kallista. Kilpailussa joukkue toimii liiketalouden lainalaisuuksien mukaan, hallitsee kokonaisuuksia sekä kehittää strategia- ja tulosajatteluaan. Päätöksiä tehdään rahoitukseen, markkinointiin, tuotantoon, logistiikkaan,tuotekehitykseen, myyntiin ja henkilöstön kehitykseen liittyen.

Finaalihaasteena oli yritysten yhteiskuntavastuuseen liittyvä toimeksianto WWF Suomelta, koska tulevaisuudessa pärjäävät parhaiten yritykset, jotka pystyvät toteuttamaan yrityksen perinteisen tehtävän, arvon tuottamisen osakkeenomistajille, lisäksi lisäarvoa myös muille sidosryhmille ja kantamaan yhteiskuntavastuunsa.

Lisätietoja kisasta  www.liikkeenjohdonsm.fi  ja toimitusjohtaja Tatu Mäkilältä. Puh. 040-770 7452, sähköposti  tatu.makila@liikkeenjohdonsm.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

WWF on maailmanlaajuisesti toimiva, aikaansaava luonnonsuojelujärjestö, joka innostaa ihmisiä ja yhteisöjä toimimaan ympäristön suojelemiseksi. WWF:n tukijat ovat mukana pelastamassa maailman ainutlaatuisimpia luontokokonaisuuksia ja uhanalaisimpia lajeja. WWF toimii yli 100 maassa yhdessä ihmisten kanssa luonnon puolesta. WWF:n luonnonsuojelutyö paitsi edistää luonnon monimuotoisuutta myös parantaa ihmisten elämän laatua. Toimintamuotoja ovat muun muassa kenttäprojektit, poliittiseen ja muuhun päätöksentekoon vaikuttaminen sekä yleinen ympäristövalistus.

Tilaa