WWF:n talkooleiriläiset kunnostavat arvokkaita luontokohteita Kolin kansallispuistossa

WWF:n tämän kesän toinen pitkä talkooleiri pidetään Kolin kansallispuiston jylhissä maisemissa Pielisen tuntumassa. Vapaaehtoiset hoitavat kansallismaisemaa muun muassa kaskialuetta raivaten, ahoja niittäen ja riukuaitaa tehden.

Koli on tunnettu kansallismaisemastaan ja kansallispuistostaan, joka koostuu lukuisista vaaroista ja järvistä. Alueen jylhissä maisemissa on parhaillaan meneillään WWF:n talkooleiri, jonka se järjestää yhteistyössä Metsähallituksen ja Suomen kulttuurirahaston kanssa. Leiri alkoi lauantaina 2.7. ja se päättyy sunnuntaina10.7.

Talkooleirin ohjelmassa on muun muassa niittoa, kaskialueen ja metsälaitumen raivausta, riukuaidan tekoa ja heinän seivästystä. Talkoolaiset ovat myös mukana hoitamassa kansallispuiston lehmiä ja lampaita. Metsähallitus on suunnitellut leirin työkohteet ja puiston omat työntekijät työskentelevät yhdessä talkoolaisten kanssa. Yli 20 talkoolaista työskentelee useissa eri kohteissa kansallispuiston alueella ja heidän työpanoksensa on iso apu kansallispuiston hoidossa. Leirillä mukana oleminen antaa osallistujille oivan mahdollisuuden päästä tutustumaan puiston hoitoon konkreettisesti.

Kolin ahot ja niityt ovat valtakunnallisesti arvokkaita suojelukohteita, elinympäristöjä harvinaistuville kasvi- ja perhoslajeille. Ahojen vaatelias lajisto tarvitsee jokavuotista laidunnusta ja niittoa säilyäkseen. Niittämällä tai laidunnuksella saadaan näkyviin siemenpankista matalampikasvuisia ja vaativia lajeja ja vähennetään korkeakasvuisia valtalajeja.

WWF on järjestänyt talkooleirejä vuodesta 1977 lähtien eri puolilla Suomea ja muutaman kerran lähialueilla ulkomailla. Leirit tarjoavat joka kesä yli sadalle täysi-ikäiselle vapaaehtoiselle mahdollisuuden konkreettiseen luonnonsuojelutyöhön. Leireillä tehdään ruokapalkalla töitä päivittäin klo 8-17. Leiriläiset maksavat itse matkansa leiripaikalle ja takaisin, muuten osallistuminen on maksutonta.

Tämän kesän ensimmäinen pitkä talkooleiri järjestettiin Liesjärvellä 14.–19.6. Kolin leirin lisäksi pitkiä leirejä pidetään Linnansaaressa Saimaalla (17.–24.7.), Tammisaaren kansallispuistossa (30.7.–7.8.) ja Sallivaarassa Lapissa(13.–21.8.). Lyhyempiä leirejä tänä vuonna on jäljellä Koivuluodolla itäisellä Suomenlahdella (31.8.–4.9.) ja Hangon Svanvikissä (16.–18.9.).

Lisätietoja:
Teemu Niinimäki, kenttäkoordinaattori, WWF Suomi, puh. 050 524 3206

Tiina Hakkarainen, suunnittelija / Metsähallitus, puh.040 487 0553

Kolin leiri on osa WWF Suomen ja Suomen kulttuurirahaston yhteistyöprojektia, joka mahdollistaa uhanalaisten perinneympäristöjen entistä tehokkaamman hoidon talkooleireillä. Hankkeessa yhdistyvät luonnonsuojelu, kulttuurityö ja vanha suomalainen talkoohenki. Yhteistyön avulla WWF:n talkooleirien määrä kasvaa kymmeneen leiriin kesässä, ja yhteensä kolmivuotisen hankkeen aikana järjestetään lähes 30 talkooleiriä ympäri Suomea.

WWF Suomi on osa kansainvälistä WWF-verkostoa, joka työskentelee maailman ainutlaatuisimpien luontokokonaisuuksien ja uhanalaisimpien lajien pelastamiseksi. WWF:n tavoitteena on maapallo, jossa ihmiskunta elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Tavallisten ihmisten lahjoitukset mahdollistavat WWF:n työn. Erilaisia tukitapoja internetissä: www.wwf.fi/tue_toimi.

Avainsanat:

Yrityksestä

WWF on maailmanlaajuisesti toimiva, aikaansaava luonnonsuojelujärjestö, joka innostaa ihmisiä ja yhteisöjä toimimaan ympäristön suojelemiseksi. WWF:n tukijat ovat mukana pelastamassa maailman ainutlaatuisimpia luontokokonaisuuksia ja uhanalaisimpia lajeja. WWF toimii yli 100 maassa yhdessä ihmisten kanssa luonnon puolesta. WWF:n luonnonsuojelutyö paitsi edistää luonnon monimuotoisuutta myös parantaa ihmisten elämän laatua. Toimintamuotoja ovat muun muassa kenttäprojektit, poliittiseen ja muuhun päätöksentekoon vaikuttaminen sekä yleinen ympäristövalistus.

Tilaa

Multimedia

Multimedia