Asukkaat ideoivat Merrasjärven aluetta Lahdessa

YIT kutsui Lahden Merrasjärven Tähtikylän alueen mahdolliset tulevat asukkaat ja naapurit ideoimaan, minkälainen paikka Merrasjärvestä voisi tulla. Ideointityöpaja järjestettiin toukokuun alussa kenttäolosuhteissa tontilla, jolla alueen rakentaminen alkaa ensi keväänä. Pääpainopiste oli yhteisten tilojen ja piha-alueiden käyttötarkoituksissa kuten esimerkiksi alueelle tulevan keskusaukion ja kylätalon toiminnassa.

Mukana ideoimassa oli aktiivisia lahtelaisia koululaisista eläkeläisiin. Projektia esittelivät YIT:läisten lisäksi myös alueen arkkitehtisuunnitelmasta vastaava arkkitehti Janne Kangasvieri Arkkitehtitoimisto Ahonen & Kangasvieri Oy:stä sekä piha-alueiden suunnittelusta vastaava Eija Leskinen.

Työpajassa korostuivat toive alueen yhteisöllisyyden luomiseen ja mahdollisuudet erilaiseen harrastetoimintaan. Paljon ehdotuksia tuli esimerkiksi ruoanlaittoon liittyen. Asukkaat ehdottivat muun muassa leivinuunilla varustettua yhteistä keittiötilaan sekä nuotiopaikkaa, jossa voisi grillata ja savustaa kala. Toivelistalla olivat myös tilat juhlien järjestämistä varten aina syntymäpäivien vietosta asukkaiden yhteisiin juhannusjuhliin.

Luonnon tarkkailua varten toivottiin tähtitornia tai lintutornia ja vihannesten kasvattamiseen puutarhalaatikoita tai -palstoja. Erilaiset urheilu- ja käsityötilat sekä tilat suksien, pyörien ja mopojen huoltoa varten saivat myös kannatusta. Asukkaat muistivat mainita myös esteettömyyden ja valaistuksen osana toimivaa asuinympäristöä. Työpajassa puhuttiin myös ympäristötaiteesta. Osallistujien suosikkeja olivat rakennuksista erillään olevat ympäristöön sijoitetut teokset ja taide, jonka kanssa asukkaat voivat itse olla kosketuksissa.

Kaikki ideat kerättiin talteen ja niitä tullaan käyttämään alueen jatkosuunnittelussa. Työpaja oli toinen laatuaan. Ensimmäinen Merrasjärvi-työpaja järjestettiin Käveltävä kaupunki – kaupunkimuotoilun osaajaksi- tapahtuman osana 10.2.2015.

Katso video ideointityöpajasta >>

Merrasjärven Tähtikylä toteutetaan vaiheittain

Tähtikylä rakentuu Lahden Holmaan, Merrasjärven kupeeseen, luonnonsuojelualueen naapuriin. Se tulee nykyisen pienteollisuusalueen paikalle 5 km päähän Lahden keskustasta koilliseen. 5,6 hehtaarin kokoinen alue toteutetaan vaiheittain seuraavan noin 10 vuoden aikana alkaen 2016 keväällä. Alueelle on tulossa noin 550 asuntoa eli noin 800-900 asukasta.

Alueen suunnittelusta järjestettiin arkkitehtikilpailu 2014, jonka voitti Arkkitehtitoimisto Ahonen & Kangasvieri Oy Tampereelta. Alueen asemakaavoitus ja jatkosuunnittelu on edennyt voittaneen ehdotuksen pohjalta. Alue muodostuu viidestä tähden muotoon asetellusta sakaramaisesta talosta. Jokaisella sakaralla on omanlainen luonteensa sekä kaupunkikuvallinen ilmeensä. Asuinalueen sydämenä on puistomainen keskusaukio, johon kaikkien sakaroiden raitit johtavat. Aukiolla sijaitsee yhteisiä oleskelualueita sekä kylätalo, joka on kaikkien alueen asukkaiden käytössä.

YIT on myös käynnistänyt ideakilpailun Lahden Merrasjärvelle rakennettavan uuden asuinalueen Tähtikylän aluetaidekonseptista. Kilpailun tavoitteena on tehdä Tähtikylästä monimuotoinen ja viihtyisä asuinalue, jossa luonnon lisäksi myös taide ja visuaalisuus ovat läsnä asukkaiden arjessa. Lue lisää taidekilpailusta tästä

Avainsanat:

Yrityksestä

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 pro forma -liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia