Bratislavan vaurastuva keskiluokka haluaa uusia asuntoja

Report this content

Suomalaiset arvot ovat kovassa kurssissa Slovakiassa. Samalla kun maan talous kasvaa, kasvaa kiinnostus myös uusiin asuntoihin.

Viisi vuotta sitten YIT osti Slovakiasta rakennusyhtiö Redingin. Samalla hyvämaineisen rakennusyhtiön suunta vaihdettiin enemmän omaperusteiseen asunto- ja kiinteistökehitykseen. Liike oli oikea, sillä jo vuonna 2014 yhtiö palkittiin vuoden rakennusyhtiönä ja kiinteistökehittäjänä.

Slovakia on Euroopan Unionin nopeimmin kehittyviä maita. Teollisuus on Slovakian talouden tärkein toimiala noin neljänneksen osuudella. Maan talous on kasvanut kansainvälisen autoteollisuuden ansiosta. Muun muassa Škodat, VW Touaregit, Porsche Cayennet and Audi Q7 -autot tehdään ainakin osittain maan pääkaupungissa Bratislavassa.

”Slovakialla on pitkä yhteinen historia Tšekin kanssa, mutta maat ja kulttuuri ovat erilaiset. Slovakialaiset ovat enemmän kauppamiehiä ja Tšekit insinöörejä”, Tom Sandvik kuvaa. Sandvik johtaa Baltian maiden ja keskeisen Itä-Euroopan liiketoimintaryhmää.

Mieluiten uuteen kotiin

Talouden kasvu näkyy asuntomarkkinoilla. Pääkaupungissa Bratislavassa on noin puoli miljoonaa asukasta. Neljännes heistä asuu kerrostaloissa vanhassa superlähiössä, Petržalka Cityssä. Vaikka lähes kaikki sosialistisen hallinnon aikana rakennetut talot on kunnostettu vastaamaan nykyisiä vaatimuksia, kysyntää uusille ja moderneille asunnoille on paljon.

”Vuoden 1989 samettivallankumouksen jälkeen haluttiin asua satelliittikylissä, mutta se ei enää kiinnosta. Ihmiset haluavat lapsilleen hyvät koulut ja harrastusmahdollisuudet. Lisäksi pitkät työmatkat vievät aikaa perheeltä”, YIT Redingin toimitusjohtaja Milan Murcko sanoo.

Vuonna 2014 YIT Reding myi lähes 200 asuntoa Bratislavan alueella. Parhaiten Bratislavassa myyvät kohtuuhintaiset 45–65 neliömetrin suuruiset huoneistot. Kotien varustelussa avokeittiöt ovat olleet jo pitkään suosittuja. Keskieurooppalaiseen tyyliin asunnot ovat muuten täysin valmiit, mutta asukas tuo itse keittiökalusteet mukanaan.

Bratislavalaiset haluat asuntoihinsa myös joko parvekkeen tai terassin.

”Meillä on leuto talvi ja kuuma kesä, joten ilman parveketta tai terassia olevaa huoneistoa ei kannata edes yrittää tarjota asiakkaille”, Murcko kertoo.

Autolla kaikkialle

Bratislava sijaitsee vain vajaan tunnin ajomatkan päästä Wienistä. Kaupungit muodostavat yhdessä mielenkiintoisen ja kehittyvän työssäkäyntialueen.

Bratislavan iso haaste onkin autoilu ja pysäköinti. Lyhyetkin välimatkat taitetaan kaupungissa mieluiten autolla. Yhtä asuntoa kohti piti vielä tämän vuoden alussa olla 1,7 pysäköintipaikkaa.

”Se oli paljon ja se nosti asuntojen hintoja. Onneksi nyt uusiin kohteisiin lainsäädäntöä on maltillistettu. Kaupunki etsii mahdollisuuksia, miten keskustan liikennettä voitaisiin vähentää esimerkiksi vähentämällä parkkipaikkoja ja rakentamalla liityntäpysäköintiä joukkoliikenteelle”, Murcko kertoo.

Autoilun vastapainoksi pyöräily on nouseva trendi kaupungissa, ja kaupunki rakentaa infrastruktuuria pyöräilijöille.

Suomalainen nimi kertoo hyvästä rakentamisesta

YIT:llä on Bratislavassa neljä uudiskohdetta. Kohteilla on suomalaiset nimet:

Tarjanne, Villinki, Kivikko ja Tammi. Suomalaiset nimet ovat osoittautuneet erinomaisiksi markkinointikeinoiksi. Ne heijastavat suomalaisia arvoja, hyvää muotoilua, koulutusta ja tasa-arvoista yhteiskuntaa.

YIT tavoittelee asunnoillaan vähän varakkaampaa ja vähän varttuneempaa väkeä, ja nämä arvot puhuttelevat heitä.

”Erottaudumme muista rakennuttajista suomalaisilla nimillä. Suomalaiset nimet tarkoittavat täällä myös joustavuutta, tervettä elämää, luotettavuutta sekä hyvää arkkitehtuuria. Emme ole halvin, mutta olemme laadukas ja haluamme erottua myös asiakaspalvelulla”, Sandvik sanoo.

Aluekehitystä vanhassa kaupungissa

Bratislavassa on kaunis, pieni vanha kaupunki. Sen kupeessa on historiallinen, unohdettu panimokortteli. YIT aloittaa syksyllä 2015 korttelissa suuren aluekehitystyön. Säilytettävän rakennuksen lisäksi kortteliin tulee liiketilaa ja noin 450 asuntoa, jotka YIT rakentaa. Hanke kestää useamman vuoden ajan.

”Korttelin suojelusta käytiin pitkään keskusteluja päätöksentekijöiden ja asukkaiden kanssa. Lopuksi päätettiin, että arvokkaammaksi katsottu osa suojellaan ja loppu korttelista puretaan. Toimme esiin, että uudistus on kaupunkilaisten etu, ja uusi kortteli on avoinna kaikille bratislavalaisille”, Murcko kertoo.

Bratislava on YIT Readingin päämarkkina-alue, mutta myös muut Slovakian kaupungit kiinnostavat.

”Tarkkailemme jatkuvasti asuntomarkkinoiden kehitystä suurimmissa kaupungeissa, kuten Kosicessa, Nitrassa tai Zilinassa. Mutta ainakaan toistaiseksi ne eivät ole olleet niin kiinnostavia, että lähtisimme laajentamaan niihin. Bratislavassa riittää tehtävää pitkään”, Murcko tiivistää.

Lisätietoja Tom Sandvik, Baltian maat ja keskinen Itä-Eurooppa -liiketoimintaryhmän johtaja, puh. 0400 617 807, tom.sandvik@yit.fi

Neljä kohdetta Bratislavassa

  1. Tarjanteessa on yhteensä 143 asuntoa seitsemässä talossa. Huoneistot ovat kooltaan 50–182,90 neliömetriä, ja kaikissa on terassi tai parveke. Tarjanne on matalaenergiatalo, jonka katolla aurinkopaneelit lämmittävät käyttöveden.
  2. Villinki esittelee uutta ja rohkeaa arkkitehtuuria. Lisäksi huoneistoista on huikeat näkymät Tonavan laaksoon. Neljässä talossa on 64 huoneistoa, jotka ovat kooltaan 55–146 neliömetriä. Kohde on matalaenergiatalo. CIJ valitsi sen Vuoden 2014 asuntoprojektiksi.
  3. Kivikko on YIT Readingin kohde nuoremmille ja edullisempien asuntojen hankkijoille. Kohteessa on kolme 7–8-kerroksista taloa. Kivikko voitti Rakennusministeriön pienten ja edullisten asuntojen palkinnon. Palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa yksityiselle rakennusyhtiölle. Kohteen 3. ja viimeinen vaihe valmistuu vuonna 2016.
  4. Tammi on suunniteltu tarjoamaan joustavia perheasuntoja ja palveluja lapsiperheille. Ensimmäisessä vaiheessa vuoden 2015 aikana valmistuu sata asuntoa. Vuoden 2017 aikana valmistuu 85 asuntoa lisää

Slovakian tasavalta

  • Slovakialla on pitkä, yhteinen historia Unkarin, Tšekin ja Böömin kanssa. Se on ollut osa Tšekkoslovakiaa kahdesti, vuosina 1918–1939 ja 1945–1993. Vuonna 1969 Tšekkoslovakia jaettiin kahteen osavaltioon Tšekkiin ja Slovakiaan. Valtio siirtyi demokratiaan marraskuun 1989 ”samettivallankumouksella”. Vuonna 1993 molemmat osavaltiot muuttuivat itsenäisiksi valtioiksi.
  • Slovakia onnistui suunnitelmataloudesta markkinatalouteen siirtymisessä. Edullinen verotus ja logistisesti edullinen sijainti keskellä Eurooppaa tekevät siitä hyvin kiinnostavan usealle toimialalle.
  • Slovakiassa on noin 5,4 miljoonaa asukasta. Pääkaupunki on Tonavan varrella sijaitseva Bratislava. 

Avainsanat: