Mihin reviiriin kuulut? Testaa itsesi.

Report this content

Mitä oikeasti arvostat asumisessa ja jokapäiväisessä arjessa? Voisiko kotisi sijaita jossakin muualla kuin nykyisellä alueella? Onko elämäntilanteesi muuttunut tai kaipaatko vain vaihtelua? YIT on julkaissut inspiroivan ja helpon testin, joka auttaa kuvien avulla ihmisiä hahmottamaan omia mieltymyksiään asumiseen liittyen.

”Reviirien ideana on auttaa ihmisiä huomaamaan, mitä asumisessa oikeasti arvostaa, millainen oma elämäntyyli on”, kertoo YIT:n markkinointijohtaja Eeva Hirvijärvi.

Mieluisia alueita voi olla muuallakin kuin nykyisessä naapurustossa mutta niistä ei välttämättä tiedä. Asiakaskyselyissä on huomattu, että ihmiset sitoutuvat aiempaa vähemmän johonkin tiettyyn alueeseen, sen sijaan oma asumisen tyyli ja elämäntapa ovat yhä tärkeämpiä.

Reviirien avulla voi tutustua paikkoihin, joita ei entuudestaan tunne. Sopivia asuntokohteita alkaa silloin löytyä todennäköisesti aiempaa monipuolisemmin.

YIT on jakanut asuinpaikat neljään reviiriin, jotka ovat Lähellä, Rannalla, Kaupungilla sekä Kotikylä. Kaikki YIT Kodit kuuluvat johonkin näistä neljästä reviiristä.

”Kategorioita ei ole rajattu niin tiukoiksi, että vain yksi on se ainoa ja oikea. Aika moni arvostaa eri reviireistä kahta tai jopa kolmea. Reviirit auttavat löytämään eri mahdollisuuksia ­ – eivätkä siis luokittele ihmisiä.”

Lähellä-reviirin suosio kasvaa

Miten reviirien suosio elää ajassa? Onko joihinkin niistä erityisen paljon tunkua?

Hirvijärvi on huomannut, että Lähellä-reviirin suosio lisääntyy. Ihmiset arvostavat yhä enemmän arjen sujuvuutta, palvelujen läheisyyttä ja sitä, että ilman omaa autoa pärjää mainiosti. Osalle heistä ydinkeskustan neliöt ovat liian kalliit, mutta he haluavat lähelle palveluja. Samalla asumiseen tulee väljyyttä.

”Kaupunkien kehittämisessä yleisemminkin trendi on, että asunnot halutaan ja rakennetaan hyvien liikenneyhteyksien varrelle”, Hirvijärvi kertoo.

Toinen selvä suuntaus on ihmisten halu kehittää omalle alueelleen yhteisöllistä toimintaa ja selkeää identiteettiä. Yhteiset kirppari- ja siivouspäivät sekä Facebookin kierrätysryhmät yleistyvät. Samalla oman alueen arvostus kasvaa.

Asumisen reviirit

  • Lähellä Sujuva arki kattavine palveluineen ja liikenneyhteyksineen on tärkeää. On tilaa ja vapautta harrastaa.
  • Rannalla Tyylikäs asuminen ja rantaluonnon kauneus ovat ratkaisevia. Mieli rauhoittuu vedenliplatusta katsellessa.
  • Kaupungilla On tärkeää olla ihmisten ilmoilla ja elää kaupungin sykkeessä. Kaikki tarpeellinen on kävelyetäisyydellä.
  • Kotikylä Pientaloalueella viihtyy koko perhe. Parasta on, kun pääsee pihalle grillaamaan. Luonto on vahvasti läsnä.

Tee reviiritesti! (linkki testiin)

http://www.yitkoti.fi/yit_koti/palvelut/reviirit/reviiritesti

Lue lisää reviireistä: Koti löytyy omalta reviiriltä http://www.yit.fi/yit_fi/Tietoa_YITsta/Media/uutishuone#/news/koti-loeytyy-omalta-reviiriltae-117760

Lisätietoa: Eeva Hirvijärvi, markkinointijohtaja, eeva.hirvijarvi(a)yit.fi, puh. 050 371 2867

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia