Mitä joulusta jää jäljelle – Kierrätysohjeet joulunpyhille

Joulunpyhät ovat perinteisesti aikaa, jolloin kotitaloudet tuottavat ylen määrin jätettä. Joulujätettä ei kuitenkaan tule sulloa suin päin sekajätteeseen, sillä niin lahjapapereille, tuikkukynttilöille kuin ruoantähteille löytyy jokaiselle oma jäteastiansa kerrostaloyhtiöiden jätehuoneista.

Ympäristöasiantuntija Minna Partti Helsingin seudun ympäristöpalveluista neuvoo lähtökohtaisesti välttämään turhaa jätettä.

”Esimerkiksi joulun biojätemäärää voi vähentää suunnittelemalla ruokaostokset niin, ettei ylimääräistä ruokaa tarvitse heittää pois. Mikäli ruokaa kuitenkin jää jäljelle, sitä kannattaa pakastaa tai kutsua ystävät syömään joulun jälkeen”, Partti suosittelee.

Joululahjoja on mukavaa antaa, mutta niistä syntyy paljon jätettä.

”Tavaralahjoissa kannattaa välttää huonolaatuista rihkamaa, joka päätyy nopeasti roskikseen. Aineettomat lahjat, kuten elämyslahjat tai lahjakortit, ovat oiva tapa vähentää jätettä”, kannustaa Partti. Vinkkejä aineettomiin lahjoihin löytyy esimerkiksi HSY:n www.annajotainmuuta.fi -sivustolta.

Kaikki kerrostalossa asuvat tietävät, miten hurjalta jätehuone näyttää joulunpyhien jälkeen.

”Koska joulun aikaan jätehuoneita ja kierrätyspisteitä ei tyhjennetä normaalilla aikataululla, isoja määriä lahjapakkauksia ja kartonkijätettä ei kannata viedä kierrätykseen joulunpyhinä eikä heti niiden jälkeen. Jos mahdollista, pyri säilyttämään roskapusseja tovi kotona jätehuoneen ylenmääräisen täyttymisen ehkäisemiseksi”, Partti kehottaa.

”Pakkauslaatikot kannattaa litistää tai pakata sisäkkäin ennen keräysastioihin viemistä, tai muuten astiat täyttyvät ennen aikojaan ja ympäristö roskaantuu”, hän lisää.

Pieni jouluinen lajitteluopas

Täydellisesti jätteen syntymistä ei voi joulunakaan välttää. Joulujätteiden lajittelussa auttaa, kun tietää, mihin astioihin tyypillisimmät jätetyypit kuuluvat.

Kinkkurasvaa ei tule kaataa viemäriin, sillä kovettuessaan se tukkii putket, mistä seuraa rottalauman herkutteluhetki ja putkimiehen kirjoittama iso lasku.

Kinkkurasva on parasta käyttää ruoanlaitossa, esimerkiksi paistorasvana tai kastikkeiden pohjana.

Jos kinkkurasvasta haluaa eroon, sen voi laittaa jähmetyttyään biojätteeseen. Nestemäisen rasvan voi imeyttää paperiin ja laittaa biojätteeseen. Isommat määrät nestemäistä rasvaa voi valuttaa esimerkiksi tyhjään maitotölkkiin. Tölkki teipataan kiinni, jotta rasva ei sotke paikkoja, ja laitetaan sekajätteeseen.

Kinkkurasvan käsittelyvinkkejä on nähtävissä HSY:n sivuilla.

Kauneimmatkin valosarjat ovat rikkinäisinä sähkölaiteromua. Sähkölaitteiden maksuttomat vastaanottopaikat löytyy valtakunnallisesta hakupalvelusta.

Varisevat joulukuuset voi jättää jätehuoneiden ulkopuolelle sellaiseen näkyvään paikkaan, josta jäteautonkuljettaja ne löytää. Pääkaupunkiseudulla kuusten noudosta ei peritä erillistä maksua. Muualla Suomessa käytäntö voi olla toinen, joten asia kannattaa tarkistaa paikkakuntakohtaisesti.

Joulukukat voi laittaa biojätteeseen ilman ruukkuja ja koristeita.

Lahjakäärepaperit eivät pinnoitteidensa vuoksi kuulu paperinkeräykseen, vaan ne voidaan laittaa sekajätteeseen tai energiajätteeseen, sillä pääkaupunkiseudulla ja osassa muutakin Suomea myös sekajäte menee energiahyötykäyttöön. Lahjapaperijätteen määrää voi vähentää paketoimalla lahjat kankaisiin lahjapusseihin tai edellisvuodelta säästettyihin siisteihin papereihin.

Lahjanarut laitetaan seka- tai energiajätteeseen. Paperinarun voi laittaa myös paperinkeräykseen. Siistit narut ja koristeet kannattaa säästää ja käyttää seuravana jouluna.

Kynttilöiden steariinin voi sijoittaa sekajätteeseen tai energiajätteeseen. Tuikkukynttilöiden alumiinikuoret laitetaan pienmetalliastiaan.

Joululaatikkojen alumiinivuoista ja erilaisista alumiinifolioista tulisi kevyesti pyyhkäistä valuvat rasvat ja lajitella tuikkukynttilöiden tapaan metallinkeräykseen.

Joulukalentereiden pahvikuori kuuluu pahvinkeräykseen ja muoviosa sekajätteeseen.

Tuotepakkaukset, joissa on sekä pahvia että muovia, voi laittaa muoveineen kartonginkeräykseen, mikäli pakkaus on pääosin kartonkia. Pakkauksen voi laittaa myös sekajätteeseen tai erotella kartonkiosan kartonkiastiaan ja muoviosan seka- tai energiajätteeseen.

Uudenvuoden tinat kuuluvat lyijyn takia vaarallisen jätteen keräykseen. Tinat voi myös säästää seuraavaan uuteenvuoteen ja sulattaa ne silloin uudestaan.

Avainsanat:

Yrityksestä

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 pro forma -liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia