NIMITYKSIÄ YIT-KONSERNIN JOHDOSSA

PÖRSSITIEDOTE         20.8.2009           KLO 9.10            
 NIMITYKSIÄ YIT-KONSERNIN JOHDOSSA                                               

Arne Malonaes Kiinteistö- ja teollisuuspalvelut -toimialan johtajaksi

DI Arne Malonaes (52) on nimitetty YIT Kiinteistö- ja teollisuuspalvelut -toimialan johtajaksi. Ennen nimitystä Malonaes on ollut YIT:n Norjan yhtiön toimitusjohtaja ja vastannut konsernin kiinteistöteknisten palvelujen kehittämisestä. Malonaes on ollut konsernin johtoryhmän jäsen vuodesta 2008 alkaen. YIT:n palveluksessa hän on ollut vuodesta 2003 alkaen.

Timo Lehtinen konsernin talousjohtajaksi

KTM Timo Lehtinen (45) on nimitetty YIT-konsernin talousjohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi. Lehtinen on työskennellyt YIT:ssä vuodesta 2006 alkaen talous- ja rahoitusjohtajana vastaten sekä Suomen rakentamispalvelut että Kansainväliset rakentamispalvelut -toimialojen taloushallinnosta. Ennen YIT:lle tuloaan Lehtinen on viimeisimmäksi toiminut Affecto Oyj:n talous- ja rahoitusjohtajana sekä Saunalahti Group Oyj:n talousjohtajana.

Nimitykset astuvat voimaan välittömästi.

Konsernin johtoryhmän muodostavat YIT Oyj:n toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoski, Kiinteistö- ja teollisuuspalvelut -toimialan johtaja Arne Malonaes, Suomen rakentamispalvelut -toimialan johtaja Tero Kiviniemi, Kansainväliset rakentamispalvelut -toimialan johtaja, konsernin varatoimitusjohtaja Kari Kauniskangas, teollisuuden palvelujen johtaja Pekka Frantti, talousjohtaja Timo Lehtinen, liiketoiminnan kehitysjohtaja Sakari Toikkanen sekä sihteerinä hallintojohtaja Antero Saarilahti.

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoski, 020 433 3301, juhani.pitkakoski@yit.fi

Liitteenä Arne Malonaesin ja Timo Lehtisen kuvat.



YIT OYJ

Virva Salmivaara Viestintäjohtaja

Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi

Yrityksestä

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 pro forma -liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia