Virtuaalitodellisuus asiakkaiden käytössä YIT:n Helsingin asuntomyyntipisteessä

YIT OYJ Lehdistötiedote 6.10.2017 klo 08:30

VR-lasien avulla voi tässä vaiheessa tutustua Espoon Vermonniityn As. Oy Elegian asuntoihin. Palvelu on laajenemassa myös muihin kohteisiin.

YIT Asuntomyynnissä Helsingissä voi tutustua Espoon Leppävaaran kupeeseen, Vermonniitylle tuleviin kerrostaloasuntoihin virtuaalilasien (VR) avulla.

Virtuaalilasien avustuksella asiakas voi kävellä Vermonniityn Elegian tulevissa asunnoissa (yksiö, kaksio ja kolmio) ja nähdä omin silmin, miltä asuntojen tilat, pohjaratkaisut, sisustustyylit sekä maisemat ikkunan takana tulevat näyttämään.

”Vermonniityn kohdalla tämä on hieno mahdollisuus, sillä alueen rakentaminen on vasta aivan alussa. Lisäksi puiston laidalle tulevien talojen pihapiiriin on panostettu paljon, mitä on vaikea visualisoida pelkkien havainnekuvien avulla”, YIT:n markkinointijohtaja Eeva Hirvijärvi kertoo.

YIT Slovakian asuntomyynnissä VR-laseja ja -todellisuutta on käytetty menestyksellä jo viime vuoden lopusta. Suomessa YIT:llä on Vermonniityn VR-pilotin lisäksi suunnitteilla jo useita muitakin kohteita.

”Keräämme Elegian pilotista asiakaspalautetta. Sen perusteella kehitämme palvelua ja laajennamme sitä useisiin kohteisiin ympäri Suomen”, sanoo YIT:n Asumisen palvelut -kehitysohjelman vetäjä Pekka Helin .

YIT:n nettisivuilla olevan ratkaisun avulla asukkaat voivat tutustua virtuaaliasuntoihin myös omassa kodissaan.

”Kokemus on hieno, jos asiakkaalla on käytössä omat VR-lasinsa. Ilman lasejakin palvelu näyttää asuntojen pohja- ja sisustusratkaisut havainnollisemmin kuin perinteiset havainnekuvat”, Helin toteaa.

Virtuaalitodellisuuden povataan mullistavan tulevaisuudessa pelimaailmaa, oppimista sekä ihmisten välistä kanssakäymistä. Työelämässä virtuaalilasit ovat todennäköisesti pian tavallinen näky mm. huoltohenkilöstön ja arkkitehtien silmillä. Rakennusalalla VR hyödyttää suunnittelijoiden ja rakentajien lisäksi erityisesti juuri kuluttaja-asiakkaita.

”Luulen, että muutaman vuoden sisällä asunnonostajat voivat tutustua rakentamattomaan tai rakenteilla olevaan asuntoonsa lähestulkoon aina VR:n avulla”, Helin ennustaa.

Tutustu Vermonniityn tuleviin asuntoihin virtuaalisesti YIT Asuntomyynnissä osoitteessa Arkadiankatu 2 00100 Helsinki tai netissä osoitteessa: http://bit.ly/2iUFEeh

Lue lisää : Virtuaalitodellisuus jatkaa siitä, mihin mielikuvitus päättyy (YIT:n tiedote 16.1.2017)
Video : YIT Slovakian virtuaalitodellisuusratkaisusta  

Lisätietoja:

Pekka Helin , Asumisen palvelut -kehitysohjelman johtaja, YIT Oyj, puh. 040 588 8135, pekka.helin@yit.fi

Eeva Hirvijärvi , markkinointijohtaja, YIT Oyj, puh. 050 371 2867, eeva.hirvijarvi@yit.fi

Hanna Malmivaara , viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi

YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli lähes 1,8 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Tilaa

Multimedia

Multimedia