YIT, OP ja Keva mukaan Jyväskylän Hippos2020-hankkeen innovaatiovaiheeseen

YIT OYJ Lehdistötiedote 8.11.2017 klo 09:00

Hippos2020-hankkeen tavoitteena on toteuttaa Jyväskylään Pohjoismaiden suurin ja monipuolisin sisäliikunta- ja hyvinvointipalvelujen osaamiskeskus.

YIT-Keva-Op-konsortio on allekirjoittanut innovaatiokumppanuusvaiheen sopimuksen Jyväskylän hankintayksikön kanssa Hippos2020-hankkeesta.

Jyväskylän kaupunki teki hankintapäätöksen hankkeen investorikilpailutukseen saatujen tarjousten pohjalta syyskuun lopussa.  Neljän tarjouksen joukosta hankintayksikkö valitsi kaksi eniten pisteitä saanutta tarjoajaa, joista toinen on YIT-Keva-OP -konsortio.

”Konsortion yhteistyö on toiminut erinomaisesti. Olemme erittäin motivoituneita kehittämään toteuttamiskelpoisen ratkaisun kumppanuusvaiheen aikana – niin kaupungin kuin sijoittajienkin näkökulmasta”, sanoo YIT:n Kestävän kaupunkikehityksen johtaja Juha Kostiainen .

Hankintayksikkö on käynnistänyt neuvottelut Hippos2020-hankkeen yksityiskohdista innovaatiokumppaneiden kanssa. Kumppanuusvaiheen tarkoituksena on kehittää hankkeen taloudellista, toiminnallista ja rahoituksellista suunnitelmaa.

Lopullisen päätöksen hankkeen etenemisestä ja toteuttajasta kaupunginvaltuusto tekee innovaationeuvotteluiden päätyttyä vuoden 2017 loppuun mennessä. Valtuusto voi myös päättää, ettei ketään tarjouksen jättänyttä toteuttajaa valita.

Hippos2020-hankkeen rakentamisen Jyväskylän Hippoksen alueella on suunniteltu ajoittuvan vuosille 2018–2023.

Alueelle rakennettavat liikuntatilat tulevat kolminkertaistamaan nykyiset tilat.
Uuden monitoimiareenan, Liikunnan Tietotalon, areenan liikekeskuksen ja lukuisten sisäliikuntatilojen lisäksi alueelle tulee jalkapallohalli, voimistelutalo, asuntoja, hotelli, pysäköintitilat, sporttibulevardi ja elämyksellinen liikuntapuisto – yhteensä lähes 200 000 m2 uutta tilaa. Lue lisää: http://www.jyvaskyla.fi/hippos

Lisätietoja:

Juha Kostiainen , johtaja, Kestävä kaupunkikehitys, YIT Oyj, puh. 0400 721 475, juha.kostiainen@yit.fi

Hanna Malmivaara , viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi

YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli lähes 1,8 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Tilaa

Multimedia

Multimedia