YIT ja Koas rakentavat kaivattuja opiskelija-asuntoja Jyväskylään

YIT rakentaa Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Koasille vuokrakerrostalon Heikinkadulle Jyväskylän keskustaan. Heikinsillaksi nimetty kohde sisältää 102 asuntoa, joista 87 on 24–30 neliön kokoisia yksiöitä ja loput 15 noin 45 neliön kaksioita. Rakennustyöt ovat käynnistyneet ja talon on määrä valmistua syksyllä 2016. Koko hankkeen arvo on noin 10 miljoonaa euroa.

Uusi kohde on jatkoa YIT:n vuonna 2011 ja 2013 rakentamille vuokrakerrostaloille, jotka ovat Koasin halutuimpia opiskelija-asuntoja.

”Heikinsillan rakentamisella vastaamme opiskelijoiden haluun asua keskustayksiöissä. Olemme ottaneet opiskelijoiden tarpeet huomioon myös talon suunnittelussa. Taloon tulee esimerkiksi saunaosasto, josta on pääsy ulos terassille pihakannen päälle”, kuvailee Koasin hallituksen puheenjohtaja Esa Salokorpi.

Koasin toimitusjohtaja Matti Tanskasen mukaan Heikinsilta on Koasin ensimmäinen täysin ilman autopaikkoja suunniteltu talo. Sen ovat mahdollistaneet Jyväskylän keskustan lyhyet välimatkat sekä kohteen keskeinen sijainti lähellä oppilaitoksia.Tästä syystä opiskelijoiden pyöräpaikkoihin on erityisesti panostettu. Jokaiselle asukkaalle tullaan tekemään oma henkilökohtainen pyöräpaikka katoksen alle.

Talon on suunnitellut Arkkitehtipalvelu Oy Jyväskylä, joka on vastannut myös kahden aikaisemman kohteen suunnittelusta. Heikinsilta on suunniteltu energiatehokkaaksi ja keskustamaisemaan hyvin sopivaksi kohteeksi.

”Koas ja YIT ovat tehneet pitkään yhteistyötä Jyväskylässä. Suunnitelmallisen yhteistyön tuloksena YIT on rakentanut yli 400 opiskelija-asuntoa Koasille Jyväskylässä. Nyt solmittu kauppa vahvistaa Jyväskylän vetovoimaisuutta opiskelijoiden keskuudessa. Hankkeella on myös  merkittävä työllistämisvaikutus”, YIT:n aluejohtaja Mikko Räty sanoo.

Havainnekuva Heikinsillasta
http://urly.fi/tKm

Lisätietoja:

Mikko Räty, aluejohtaja, Talonrakennus Jyväskylä, YIT Rakennus Oy,
puh. +358 400 837 402,
mikko.raty@yit.fi

Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi

Matti Tanskanen, toimitusjohtaja, Koas, puh. 050 545 0010, matti.tanskanen@koas.fi

 

Koasilla asuu yli 4 000 opiskelijaa

Koas rakennuttaa ja vuokraa asuntoja opiskelijoille Jyväskylässä. Säätiö omistaa yhteensä 70 kerrostaloa eri puolilla Jyväskylää. Heikinsillan valmistuttua Koasilla on asuntoja yhteensä 2471 sekä asuntopaikkoja yhteensä 4283 opiskelijalle. Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiön taustalla ovat Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta, Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta JAMKO sekä ammattiopiston opiskelijakunta JAMO.               

YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä ja Slovakiassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä – asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme lähes 6 000 henkilöä seitsemässä maassa. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli noin 1,8 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

Yrityksestä

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 yhdistetty vuotuinen liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Tilaa