YIT ja Varkauden kaupunki sopivat kunnallistekniikan rakentamisen ja ylläpidon ulkoistamisesta

LEHDISTÖTIEDOTE       15.5.2009 klo 11.30   


                    


YIT ja Varkauden kaupunki sopivat kunnallistekniikan rakentamisen ja ylläpidon ulkoistamisesta

YIT ja Varkauden kaupunki allekirjoittivat tänään 7-vuotisen sopimuksen kunnallistekniikan rakentamisen ja ylläpidon ulkoistamisesta. Sopimuksen myötä YIT ottaa vastuun Varkauden katujen, viheralueiden ja muiden yleisten alueiden sekä vesihuollon ja ulkovalaistuksen rakentamisesta. Lisäksi YIT vastaa kaupungin katujen, viheralueiden, pihojen, ulkoliikuntapaikkojen, uimarantojen ja muiden yleisten alueiden ympärivuotisesta hoidosta. Ulkoistuksen myötä 32 kaupungin työntekijää siirtyy YIT:n palvelukseen 1.6.2009 alkaen kahden vuoden irtisanomissuojalla.

Ulkoistuksella huomattavia etuja

Varkauden teknisen johtajan Arto Lehtosen mukaan teknisen infrastruktuurin palveluiden ulkoistaminen tuo huomattavaa taloudellista säästöä Varkaudelle.

”Kaupungin virkamiehet ja päättäjät ovat tällä tavoin sopeuttaneet näiden palvelujen tuottamisen kustannukset käytettävissä olevien määrärahojen puitteisiin”, toteaa Arto Lehtonen.

YIT:n infrapalveluiden kunnossapitoyksikön johtajan Timo Paavilaisen mukaan ulkoistuksesta hyötyvät niin kaupunki kuin työntekijätkin.

”Toimintamme tehokkuus ja yrityksen laaja osaaminen parantavat tuottavuutta. Voimme kasvattaa liiketoimintaa laajemmalla sektorilla ja kattaa aikaisemmasta poiketen myös yksityisen puolen palveluita. Toiminnan volyymin kasvamisen myötä avautuu myös uusia mahdollisuuksia työntekijöille”, kertoo Timo Paavilainen.

Lisätietoja antavat: YIT Rakennus Oy, Timo Paavilainen, kunnossapitoyksikön johtaja, puh. 020 433 2624 Varkauden kaupunki, Arto Lehtonen, tekninen johtaja, puh. 017 579 4250 YIT OYJ

Veikko Myllyperkiö Viestintäjohtaja

Jakelu: Keskeiset tiedotusvälineet, paikallismediat, www.yit.fi

YIT on merkittävä eurooppalainen kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden pal-veluyritys. Rakennamme, kehitämme ja ylläpidämme hyvää elinympäristöä Poh-joismaissa, Venäjällä, Baltian maissa sekä Keski-Euroopassa. Vuonna 2008 YIT:n liikevaihto oli 3,9 miljardia euroa. Konsernin henkilöstömäärä on yli 25 000. YIT:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. www.yit.fi Varkaus on vuonna 1815 perustetun ruukin ympärille muodostunut 23 000 asukkaan teollisuuskau-punki Keski-Savossa. Vesistöjen läheisyys ja ainutlaatuinen historia on synnyttänyt nykyisen luonnon-läheisen nykyaikaisen, kehittyvän ja kansainvälisen kaupungin. www.varkaus.fi

Yrityksestä

YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli lähes 1,8 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Tilaa