YIT käynnistää aluehankkeen Bratislavan keskustassa, Slovakiassa

SIJOITTAJAUUTINEN                                  21.9.2015 KLO 15.00

   

YIT käynnistää aluehankkeen Bratislavan keskustassa, Slovakiassa

YIT käynnistää merkittävän aluehankkeen rakentamisen Bratislavan keskustassa, Slovakiassa. Noin 1,7 hehtaarin kokoiselle asuinalueelle rakennetaan yhteensä yli 400 asuntoa ja lähes 30 liiketilaa vuoteen 2020 mennessä. Hankkeen kokonaisarvo on yli 70 miljoonaa euroa ja se rakennetaan viidessä vaiheessa. Nyt käynnistettävä hankkeen ensimmäinen vaihe käsittää yli 130 asuntoa ja sen on määrä valmistua vuoden 2017 lopulla. Ensimmäisen vaiheen arvo on yli 20 miljoonaa euroa.

STEIN2 -niminen asuinalue rakennetaan Bratislavan vanhaan kaupunkiin, entisen Stein-panimon alueelle sen henkeä ja vanhoja rakennuksia kunnioittaen. Osa alueen keskeisistä maamerkeistä säilytetään ja entisöidään. Asuinrakennusten ja liiketilojen lisäksi alueelle rakennetaan uutta infrastruktuuria, viheralueita ja aukioita yleiseen käyttöön. Alueen julkiset kulkuyhteydet ovat erinomaiset, sijainti keskeinen ja palvelut lähellä. Ennakkomarkkinoinnissa asuntojen kysyntä on ollut erittäin hyvää, mikä kertoo hankkeen ainutlaatuisuudesta.

Lisätietoja antavat:

Sanna Kaje , johtaja, Sijoittajasuhteet ja M&A, YIT Oyj, puh. 050 390 6750,  sanna.kaje@yit.fi
Tom Sandvik , Baltian maat ja keskinen Itä-Eurooppa -liiketoimintaryhmän johtaja, puh. 0400 617 807, tom.sandvik@yit.fi

 

YIT OYJ

Sanna Kaje
Johtaja, Sijoittajasuhteet ja M&A

 

Jakelu:  NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet,  www.yit.fi

YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä ja Slovakiassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä – asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme lähes 6 000 henkilöä seitsemässä maassa. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli noin 1,8 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

 

Yrityksestä

YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli lähes 1,8 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Tilaa