YIT käynnistää Dixin toisen vaiheen rakentamisen Tikkurilassa

LEHDISTÖTIEDOTE                              12.5.2015 KLO 10:00

 

YIT käynnistää Dixin toisen vaiheen rakentamisen Tikkurilassa

YIT käynnistää Vantaan Tikkurilan rautatieaseman yhteyteen sijoittuvan toimisto- ja liikekeskus Dixin toisen vaiheen rakentamisen toukokuussa 2015. Laajennus käsittää noin 4 000 neliötä liiketilaa ja 8 000 neliötä toimistotilaa. Liiketilat sijoittuvat kolmeen kerrokseen Dixin eteläisen pääsisäänkäynnin yhteyteen ja toimistotiloista rakentuu kaksi erillistä toimistotornia liiketilojen yläpuolelle. Dixin toinen vaihe valmistuu keväällä 2017.

”Tikkurilasta on kehittymässä moderni Vantaan keskus, ja Dixin laajentuminen lisää entisestään alueen työpaikkoja ja palveluita”, toteaa liiketoimintaryhmän johtaja Timo Lehmus YIT:ltä.

Dixin ensimmäinen vaihe valmistui toimistovuokralaisten käyttöön loppuvuodesta 2014 ja kauppakeskusosa avattiin yleisölle tammikuussa 2015. Ensimmäisessä vaiheessa valmistui myös koko keskusta palveleva pysäköintilaitos. YIT myi Dixin toimistotilat Eteralle joulukuussa 2013, ja liikekeskuksen Nordic Real Estate Partnersille syyskuussa 2014. Dixi on ensimmäinen kauppakeskus- ja toimistohanke Suomessa, jolle on myönnetty LEED Platina-sertifikaatti.

”Kauppakeskuksen ensimmäinen vaihe on saanut erinomaisen alun ja sekä sen myynti että kävijämäärät ovat ylittäneet odotuksemme. Ensimmäisen vuoden kävijämäärän arvioimme päätyvän 7-8 miljoonaan. Toisen vaiheen kaupallinen konsepti noudattaa pitkälti ensimmäisen vaiheen toimivaksi osoittautunutta nopean arjen asioinnin ympärille rakennettua konseptia. Kiinnostus liiketiloihin onkin ollut runsasta ja toiseen vaiheeseen valitaan ne vuokralaiset, jotka parhaiten tukevat keskuksen kaupallista konseptia”, kertoo Asset Manager Joonas Lemström Nordic Real Estate Partnersista.

”Tikkurilan alueen kiinnostavuus näkyy toimistotilojen kysynnässä. Kaikki ensimmäisen vaiheen toimistotilat on jo vuokrattu, ja toisen vaiheen tiloista on useita neuvotteluita meneillään”, Eteran kiinteistöjohtaja Timo Sotavalta sanoo.

Tikkurilan houkuttelevuutta ja vetovoimaisuutta lisää heinäkuussa valmistuva kehärata, jolloin Tikkurilasta tulee Suomen toiseksi vilkkain rautatieasema. Silloin sen kautta matkustaa vuosittain arvion mukaan jopa 15 miljoonaa ihmistä.

Kuvia Dixistä linkin takana: http://urly.fi/qz4

Lisätietoja:

Liiketoimintaryhmän johtaja Timo Lehmus , YIT, puh. 0400 409 181, timo.lehmus@yit.fi
Viestintäjohtaja Hanna Malmivaara, YIT, puh. 040 561 6568,
hanna.malmivaara@yit.fi

Asset Manager Joonas Lemström , Nordic Real Estate Partners, puh. 050 327 3493, joonas.lemstrom@nrep.com

Kiinteistöjohtaja Timo Sotavalta , Etera, puh. 040 732 5577, timo.sotavalta@etera.fi 

 

YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä ja Slovakiassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä – asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme lähes 6 000 henkilöä seitsemässä maassa. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli noin 1,8 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

Nordic Real Estate Partners (NREP) on johtava pohjoismainen kiinteistöihin erikoistunut pääomasijoitusyhtiö, jonka tavoitteena on tuottaa alan parasta riskikorjattua tuottoa fokusoiduilla investointistrategioilla. NREP on tähän mennessä keskittynyt pääasiassa moderniin logistiikkaan, vähittäiskaupan kiinteistöihin, pienvarastoihin (Pelican Self Storage) sekä asuntoihin. NREP:n hallinnoitava varallisuus on noin 2,2 miljardia euroa. NREP on täysin osakkaidensa omistama yritys, jonka palveluksessa on yli 50 alan ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa sekä Kööpenhaminassa. nrep.com

Etera on työeläkeyhtiö, joka huolehtii suomalaisten eläketurvasta. Kuuntelemme asiakkaitamme ja elämme mukana heidän rytmissään. Yli 50 vuoden kokemus erityyppisistä työsuhteista tekee Eterasta muuttuvan työelämän osaajan. Työskentelemme yhdessä asiakkaidemme kanssa suomalaisten työkyvyn edistämiseksi. etera.fi kertoo enemmän.

 

 

Yrityksestä

YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli lähes 1,8 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Tilaa