YIT KÄYNNISTÄÄ VALTATIE 3 -MOOTTORITIEN KATTAMISEN HÄMEENLINNAN KOHDALLA

SIJOITTAJAUUTINEN       3.8.2011       klo 10.00

 

YIT KÄYNNISTÄÄ VALTATIE 3 -MOOTTORITIEN KATTAMISEN HÄMEENLINNAN KOHDALLA

YIT ja Hämeenlinnan kaupunki ovat allekirjoittaneet hankintasopimuksen koskien valtatie 3 -moottoritien kattamista Hämeenlinnan kohdalla. Mittava urakka käsittää maa-, tie-, tunneli-, ja siltatöitä sekä muita rakennustöitä. Allekirjoitetun hankintasopimuksen arvo on kokonaisuudessaan noin 29 milj. euroa, josta teknisten järjestelmien - tunnelitekniikan ja telematiikan, eli paikkatietojärjestelmien - osuus on reilut 5 milj. euroa.

Moottoritien kattamisurakka muodostuu kahdesta hankekokonaisuudesta. YIT toteuttaa ST-mallilla (suunnittele ja toteuta) Paasikiventien ja Turuntien välisen tunnelin ja telematiikan sekä moottoritien uuden liittymärampin ja lisäkaistan rakentamisen. Toisen hankekokonaisuuden YIT toteuttaa KU-mallilla (kokonaisurakka), ja se sisältää Hämeenlinnan Paasikiventien ja Turuntien siltojen uusimisen sekä Paasikiventien, Eureninkadun, Turuntien ja Kaivokadun katurakenteiden muutokset. Lisäksi sovittiin näihin katuihin ja teihin liittyvien kunnallistekniikan muutosten rakentamisesta varusteineen ja laitteineen.

Hankkeen sijoittuminen Hämeenlinnan kaupunkiliikenteen ja moottoritien ohikulkuliikenteen solmukohtaan sekä useiden samanaikaisten rakennusvaiheiden yhteen sovittaminen tuo erityishaasteita urakan toteutukselle.

”YIT:llä on runsaasti kokemusta mittavista väylähankkeista. Pystymme hyödyntämään urakassa esimerkiksi palkitun Kehä I:n väylä- ja tunnelihankkeemme kokemuksia liikenteen sujuvuudesta ja tunnelitelematiikasta. Pyrimme minimoimaan rakennustöistä hämeenlinnalaisille aiheutuvat häiriöt ja varmistamaan liikenteen sujuvuuden urakan aikana”, kertoo Risto Kanervo, Siltarakentamisen yksikön johtaja.

Hankkeessa toteutetaan myös uusinta tunnelien rakennustekniikkaa ja teknisiä järjestelmiä, joilla parannetaan tien käyttäjien turvallisuutta ja ehkäistään vahinkoja mahdollisissa onnettomuustilanteissa. Moottoritien kattamisen rakennustyöt alkavat syyskuussa 2011 ja hankekokonaisuus valmistuu vaiheittain kevään 2013 aikana.

 

Lisätiedot: Risto Kanervo, yksikönjohtaja, Siltarakentaminen, puh. 0400 602 643, risto.kanervo@yit.fi
Matti Poutanen, projektipäällikkö, YIT Kiinteistötekniikka Oy, puh. 050 390 0413, matti.poutanen@yit.fi

 

 YIT OYJ

 

Virva Salmivaara
Viestintäjohtaja

 

 Jakelu: Keskeiset tiedotusvälineet, ammattilehdet, www.yit.fi

 

YIT on merkittävä eurooppalainen kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden palveluyritys. Rakennamme, kehitämme ja ylläpidämme hyvää elinympäristöä Pohjoismaissa, Venäjällä, Baltian maissa sekä Keski-Euroopassa. Vuonna 2010 YIT:n liikevaihto oli noin 3,8 miljardia euroa. Konsernin henkilöstömäärä on lähes 26 000. YIT:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

 

 

Yrityksestä

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 pro forma -liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Tilaa