YIT KEHITTÄÄ PORISSA KAUPUNGIN KANSSA RIIHIKEDON ALUETTA JA ON KÄYNNISTÄNYT KERROSTALOHANKKEEN EUROPAN-KORTTELISSA

LEHDISTÖTIEDOTE         18.12.2009 klo 15.00            
 YIT KEHITTÄÄ PORISSA KAUPUNGIN KANSSA RIIHIKEDON ALUETTA JA ON KÄYNNISTÄNYT      KERROSTALOHANKKEEN EUROPAN-KORTTELISSA                                            YIT ja Porin kaupunki suunnittelevat monipuolista, yhteensä noin 20 000          kerrosneliömetriä käsittävää asuinaluetta Riihiketoon. Alueelta on varattu Porin kaupungin omistamat tontit ”Porin Pasaasi” -työnimellä kulkevalle hankkeelle.    Pasaasista kehitetään vetovoimainen asuinalue, joka tarjoaa asuntojen lisäksi    palveluja Porin uuden uimahallin käyttäjien tarpeisiin. Alueen ensimmäisen       vaiheen rakentamisen arvioidaan alkavan vuoden 2010 aikana.                     

Asuinalueen toiminnallisen konseptin suunnittelu sekä alueen toteutus tehdään YIT:n ja Porin kaupungin yhteistyönä. Riihikedon alueen alustavat suunnitelmat tulevat nähtäväksi tammikuussa 2010.

”Alueelle muodostuu uuden ajan palveleva asuinympäristö, joka laajentaa keskustan kaupunkitilaa. Alueen laajuus mahdollistaa suunnittelun kokonaisuutena ja rakentamisessa tullaan kiinnittämään erityistä huomiota palvelujen saatavuuteen, esteettömään liikkumiseen, ympäristön viihtyvyyteen ja pysäköinnin järjestämiseen”, kertoo aluepäällikkö Sami Nyroos YIT:n Suomen rakentamispalveluiden Porin alueyksiköstä.

YIT on käynnistänyt asuinkerrostalon rakentamisen Europan-kortteliin Poriin YIT on aloittanut vapaarahoitteisen asuinkerrostalon rakentamisen Europan-kortteliin Poriin. Helmikuussa 2011 valmistuvassa kerrostalossa on 36 asuntoa ja kaksi liiketilaa. Asuinalueen rakentamisessa on käynnissä toinen vaihe. YIT on rakentanut alueelle jo aikaisemmin tänä vuonna asuinkerrostalon, jonka kaikki 53 huoneistoa on myyty.

”Kiinnostus aluetta ja kohdettamme kohtaan on ollut suuri. Huoneistoista yli 60 prosenttia varattiin parisen kuukautta kestäneen lyhyen ennakkomarkkinoinnin aikana”, kertaavat Sami Nyroos YIT:stä ja Heikki Kyhä Porin Kotiportaat Oy:stä.

Lisätietoja antaa: Sami Nyroos, aluepäällikkö, YIT Suomen rakentamispalvelut, Pori, puh. 040 711 0336. YIT OYJ

Virva Salmivaara Viestintäjohtaja

Jakelu: Paikallismediat, www.yit.fi

YIT on merkittävä eurooppalainen kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden palveluyritys. Rakennamme, kehitämme ja ylläpidämme hyvää elinympäristöä Pohjoismaissa, Venäjällä, Baltian maissa sekä Keski-Euroopassa. Vuonna 2008 YIT:n liikevaihto oli 3,9 miljardia euroa. Konsernin henkilöstömäärä on noin 25 000. YIT:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. www.yit.fi

Yrityksestä

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 pro forma -liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Tilaa