YIT laajentaa asuntotuotantoaan Venäjällä Pietarin esikaupunkiin Pushkiniin

Report this content

YIT OYJ  SIJOITTAJAUUTINEN  18.11.2013 klo 8:00

YIT laajentaa asuntotuotantoaan Venäjällä Pietarin esikaupunkiin Pushkiniin

YIT:n tytäryhtiö YIT St. Petersburg on aloittanut uuden asuinalueen rakentamisen Pietarin esikaupungissa Pushkinissa. Samalla käynnistyi ensimmäisen kohteen asuntomyynti. Aluekokonaisuus toteutetaan useassa vaiheessa, ja nyt käynnistetyn ensimmäisen vaiheen arvo on noin 70 miljoonaa euroa. YIT:llä on Pushkinissa tonttivarantoa yhteensä noin 2500 asunnon rakentamista varten.

YIT:n uusi kohde sijaitsee Pushkinin kaupungin eteläosassa historiallisten tsaarinaikaisten palatsien ja puistojen lähellä. Kohteen ensimmäinen vaihe käsittää yhdeksän kerrostalon, yhteispinta-alaltaan lähes 46 000 neliömetriä, rakentamisen noin 4 hehtaarin tontille. Tehty aloituspäätös koskee korttelia, jossa on noin 600 asuntoa ja lähes 200 autopaikkaa. Kohde tullaan luovuttamaan asiakkaille vaiheittain vuoden 2016 loppuun mennessä.

Asuintalokokonaisuuden 5-kerroksiset talot rakennetaan nykyaikaisen suomalaisen arkkitehtuurin mukaisesti ja ne mukautuvat hyvin ympäröivään Pushkinin kaupungin historialliseen rakennuskantaan. Kohteen asunnoissa on 1‒3 huonetta ja pinta-alaltaan ne ovat noin 25‒90 neliötä. Jokaiseen asuntoon kuuluu lasitettu parveke. Osaan asuntoja on suunniteltu lisäksi oma sauna. Kellarikerroksiin rakennetaan säilytystilat. Piha-alueelle on suunniteltu lasten leikkikenttiä sekä alueita vapaa-ajan viettoon sekä urheiluharrastuksille.

”Pushkinin asuntokohteen rakentaminen on merkittävä asia sekä yrityksellemme että alueen kiinteistömarkkinoille”, sanoo YIT St. Petersburgin pääjohtaja Mihail Vozijanov. ”Uusi rakennettava asuinkohde tulee edustamaan uuden tasoista asumista alueella. Kohteen kaikki ratkaisut on suunniteltu vastaamaan nykyaikaisen suomalaisen suunnittelun standardeja toiminnallisuutensa ja käyttömukavuutensa puolesta. Pidämme myös hyvin tärkeänä sitä, että kohde sulautuu ympäröivään historialliseen maisemaan. Hankkeen toteutus vaiheistettuna aluekokonaisuutena antaa meille myös hyvät mahdollisuudet säädellä tuotantovolyymia vallitsevan kysynnän mukaan.”

Havainnekuvia YIT:n uudesta alueesta Pietarissa

http://yit.materialbank.net/NiboWEB/YIT/showCartPublicContent.do?uuid=5159858&random=270574&lang=en

Lisätietoja:

Sanna Kaje, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, sanna.kaje@yit.fi, +358 50 390 6750

Jukka-Pekka Uuskoski, Vice President, Business Development, Pietari, YIT Rakennus Oy, jukka-pekka.uuskoski@yit.ru, +7921 766 6029

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia