YIT:lle jälleen uusi Länsimetron rakennusurakka

Report this content

YIT:lle jälleen uusi Länsimetron rakennusurakka

YIT on voittanut Länsimetro Oy:n järjestämän kilpailun Matinkylä–Urheilupuisto välisestä ratalinjan rakennusurakasta. Urakan kokonaisarvo on noin 14 miljoonaa euroa. Rakennustyöt aloitetaan joulukuussa 2013 ja niiden arvioidaan valmistuvan tammikuussa 2015.

YIT on toteuttanut Länsimetrolle eniten hankkeeseen kuuluvia urakoita. Nyt voitettu urakka on YIT:lle jo yhdeksäs. Teknisesti haastavassa urakassa toteutetaan muun muassa kolmen noin
40 metriä syvän tekniikka- ja poistumistiekuilun rakentaminen, 12 yhdystunnelia, kaksi pumppaamoa sekä ratatunnelien sisustaminen 2,6 kilometrin matkalta. Työvaiheiden yhteensovittaminen ahtaissa tunnelioloissa tekee hankkeen logistiikasta erityisen haasteellisen.

"Länsimetron urakat ovat hyviä esimerkkejä YIT:n laaja-alaisesta projektinhallinnan osaamisesta. Erityisesti haastavissa olosuhteissa työskenneltäessä hyvä tiimihenki sekä yhteisesti sovitut tavoitteet ja pelisäännöt auttavat laadukkaan lopputuloksen aikaansaamisessa. Saumaton yhteistyö eri osapuolten välillä on ensisijaisen tärkeää koko hankkeen onnistumisen kannalta", kertoo yksikönjohtaja Anne Piiparinen YIT:ltä.

Lisätietoja:

Sanna Kaje, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 050 390 6750, sanna.kaje@yit.fi

Anne Piiparinen, yksikönjohtaja, Rakennustekniset palvelut, YIT Rakennus Oy, puh. 040 823 2808, anne.piiparinen@yit.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia