• news.cision.com/
  • YIT Oyj/
  • YIT myi Eteralle Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixin toimistokiinteistöt sekä MotorCenter Espoonlahden

YIT myi Eteralle Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixin toimistokiinteistöt sekä MotorCenter Espoonlahden

Report this content

YIT on solminut sopimukset Vantaan Tikkurilan juna-aseman yhteyteen sijoittuvan toimisto- ja liikekeskus Dixin toimistokiinteistöjen sekä Espoossa Länsiväylän varrelle rakentuvan MotorCenter Espoonlahden myymisestä. Ostaja on keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Etera. Kauppojen kokonaisarvo on noin 60 miljoonaa euroa, josta YIT kirjaa kuluvan vuoden liikevaihdoksi reilun neljäsosan.

Kaupan kohteena olevat Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixin toimistotilat ovat kokonaislaajuudeltaan 14 400 m2 ja ne toteutetaan useammassa vaiheessa vuoteen 2017 loppuun mennessä. Ensimmäinen vaihe, yhteensä 6 000 m2 toimistotilaa, valmistuu loppuvuonna 2014. Tilojen pääkäyttäjiksi tulevat HUS, Suomen Terveystalo Oy ja henkilöstö- ja ulkoistuspalveluja tarjoava Barona. Kauppaan sisältyvät myös ensimmäisessä rakennusvaiheessa valmistuvan pysäköintitalon toimistotiloihin liittyvät pysäköintipaikat. Dixi käsittää kokonaisuudessaan 12 kerrosta, joista toimistotilat sijoittuvat kerroksiin 4–11. Hankkeelle haetaan platinatason LEED–ympäristösertifikaattia.

MotorCenter Espoonlahti on osa YIT:n kehittämää MotorCenter-konseptia, joka keskittyy autoilijoiden, teknisen erikoiskaupan ja aktiivisen vapaa-ajan tuotteisiin ja palveluihin. MotorCenter Espoonlahden ensimmäinen vaihe valmistuu keväällä 2014 ja se on laajuudeltaan noin 3 500 m2. Espoon Sillankorventielle sijoittuva hanke on järjestyksessä kuudes rakenteilla tai toiminnassa oleva MotorCenter-konseptin mukainen autoilijan palvelukeskus.

Sijoittajien tuottovaatimukset ovat nousseet jonkin verran loppuvuoden aikana. YIT on siirtänyt muiden rakenteilla olevien omaperusteisten toimitilahankkeiden myynnit ensi vuoden puolelle.

Kuva-aineistoa Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixistä sekä MotorCenter Espoonlahdesta

http://yit.materialbank.net/NiboWEB/YIT/showCartPublicContent.do?uuid=5163021&random=996161&lang=en

Lisätietoja:

Sanna Kaje, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 050 390 6750, sanna.kaje@yit.fi 
Seppo Martikainen, johtaja, transaktiot, YIT Rakennus Oy, puh. 0400 460 913, seppo.martikainen@yit.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia