YIT:n Aki Ahremaa voitti Rakentamisen Laatuteko 2016 -kilpailun

YIT OYJ Lehdistötiedote 14.10.2016 klo 08:15

Rakennusteollisuus RT palkitsi YIT:n vastaavan mestarin Aki Ahremaan Rakentamisen Laatuteko 2016 -kilpailun voittajana torstai-iltana 13. lokakuuta.

Ahremaa jakaa ykkössijansa helsinkiläisen Aren putkiasentajaryhmän kanssa.

FinnBuild-messuilla julkistetut voittajat oli kahdeksan finalistin joukosta valinnut maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Alun perin kilpailuun osallistui 44 korjaus- ja uudisrakennustyömaalla tai rakennustuotteita valmistavassa tehtaassa toimivaa työntekijää tai -ryhmää.

Ahremaa on työskennellyt lähes 20 vuotta YIT:llä, joista viimeiset reilut neljä vuotta Turun Raunistulassa sijaitsevalla Barkerinrannan kahdeksan asuinkerrostalon alueella.

Koteja ihmisille

”Aki Ahremaa osoittaa kaikella toiminnallaan, että tässä kohteessa ihmiset tekevät koteja ihmisille”, on Tiilikainen todennut voittajasta.

”Työmaalla on muistettava aina, että teemme töitä asiakkaita varten. Miten voimme täyttää heidän odotuksensa? Jälkeenpäin ei tarvitse luimistella nurkissa, kun tekee kaiken alusta alkaen niin hyvin kuin mahdollista”, Ahremaa itse sanoo.

Luottamuksellinen suhde asiakkaisiin onkin Ahremaan mukaan tärkeä osa laadukasta työtä. Barkerinrannassa asunnon ostaneisiin ollaan esimerkiksi yhteydessä heti kaupanteon jälkeen, ja heidät kutsutaan työmaalle seuraamaan asunnon valmistumista.

Suunnittelu ja seuraaminen takaavat laadun

Ahremaa on käyttänyt laadun varmistamiseen Barkerinrannassa erityisesti kahta työkalua: kultaista aikaikkunaa sekä YIT:n laatupäällikkö Jere Ritarin kehittämää laatumittaristoa.

Kultaisella aikaikkunalla tarkoitetaan sitä, että ennen töiden aloittamista käytetään vähintään kuukausi huolellisten aikataulu-, kustannus-, kosteudenhallinta-, alue- ja logistiikkasuunnitelmien tekemiseen.

Laatumittaristolla taas mitataan työmaahallinnan laatua kahden viikon välein ja kunkin kohteen luovutusvaiheessa.

”Olen todennut menetelmät toimiviksi. Kun työt suunnitellaan huolella ja niitä seurataan jatkuvasti, kaikki sujuu”, Ahremaa kehuu.

YIT:llä aktiivisena talon sisäisen sosiaalisen median käyttäjänä tunnettu Ahremaa johtaa työmaalla etupäässä omalla esimerkillään.

”Ammattiylpeys on alalla kunnossa, työkavereita ei tarvitse vahtia selän takana. Myös hyvä yhteishenki takaa sen, että kaikki haluavat tehdä parhaansa”, Ahremaa kertoo.

Lisätietoja:

Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi

Aki Ahremaa, vastaava mestari, YIT Rakennus Oy, puh 040 519 0163, aki.ahremaa@yit.fi

YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli lähes 1,7 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 pro forma -liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia