YIT:N AVIA LINE 3:LLE PLATINATASON LEED-SERTIFIOINTI

Vantaan Aviapoliksen alueella sijaitsevalle Avia Line 3 -toimistotalolle on myönnetty platinatason LEED-ympäristösertifiointi. Platinatason LEED on YIT:lle ensimmäinen. Suomessa on kaikkiaan vain noin kymmenen kiinteistöä, joilla on vastaavantasoinen LEED-sertifiointi.

Avia Line 3:n suunniteltiin kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ja lopputuloksena saavutettiin ympäristötehokas ja käyttäjäystävällinen ratkaisu. A-energialuokkaan kuuluva kiinteistö valmistui vuonna 2013 ja se on laajuudeltaan noin 3 300 m2. Avia Line 3:ssa toimivat mm. Fastems Oy, LVI-Dahl Oy ja Intelle Innovations Oy.

Avia Line 3 on ainutlaatuinen erityisesti energiatehokkuusratkaisujen ja veden käytön tehokkuuden osalta, joissa saavutettiin kaikki ympäristötavoitteet. Muun muassa osa kiinteistön energiankulutuksesta katetaan aurinkoenergialla, jota kerätään aurinkopaneelien avulla. Platinatason LEED-ympäristösertifikaatin saamisen vaikuttivat myös edistykselliset sisäilmaratkaisut, vedenkulutusta vähentävät vesikalusteet ja rakennuksen sijoittuminen tiiviiseen kaupunkiympäristöön hyvien palveluiden ja kulkuyhteyksien lähelle. YIT:n kumppanina LEED-sertifioinnin konsultoinnissa toimi Pöyry Finland Oy.

”LEED-sertifioinnin platinataso on todistus siitä, että Avia Line 3 vastaa ekologiselle rakentamiselle asetettuja korkeimpia tehokkuusvaatimuksia. Olemme tyytyväisiä, että voimme tarjota asiakkaillemme laadukkaan ja viihtyisän työympäristön, joka täyttää vaativimmatkin  ympäristövastuullisuuden edellytykset”, toteaa yksikön johtaja Matti Sarikkola YIT:stä.

Lisätietoja antaa:
Matti Sarikkola, yksikön johtaja, toimistorakentamispalvelut, YIT Rakennus Oy, puh. 040 519 5676, matti.sarikkola@yit.fi 
Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi

Kuvia kohteesta:
http://yit.materialbank.net/NiboWEB/YIT/showCartPublicContent.do?uuid=5586372&random=303050&lang=en


YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä ja Slovakiassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuinrakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä – asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme yli 6 000 henkilöä seitsemässä maassa. Vuonna 2013 liikevaihtomme oli noin 1,9 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi.

 

Yrityksestä

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 yhdistetty vuotuinen liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Tilaa