YIT:n muuntojoustava ja kohtuuhintainen Smartti Oulussa

YIT OYJ Lehdistötiedote 25.5.2016 klo 9:00

YIT:n sisustettu pop-up-Smartti on esillä YIT-Keskuksessa Oulussa 25.–28.5 välisenä aikana. Smarttiin pääsee tutustumaan keskiviikkona klo 14–18, torstaina klo 9–17 ja lauantaina klo 13–14.

YIT on kehittänyt uuden muuntojoustavan asumiskonseptin Smartin, jossa yhdistyvät toiminnallisuus, muunneltavuus ja kohtuuhintaisuus. Smartti on valmis ja huoleton uusi koti, jota on helppo muunnella mieltymysten ja elämäntilanteiden mukaan. Se sopii niin opiskelijalle ensiasunnoksi, pienen perheen kodiksi, city-kodiksi kuin senioreillekin heidän muuttaessaan kaupunkiin palveluiden lähelle. Konsepti sisältää myös rahoitusratkaisun.

Smartteja on tulossa ensi vaiheessa kymmeneen eri kaupunkiin ympäri Suomea, muun muassa Oulun Toppilansalmeen, jossa YIT:llä on ennakkomarkkinoinnissa Asunto Oy Oulun Kuunari. Kahdeksankerroksisessa kohteessa on 64 asuntoa, talosaunat ja suora yhteys autopaikoitushalliin.  

”Toppilansalmen perinteikkäästä satama-alueesta on muotoutunut moderni merellinen kaupunginosa, ja se sopiikin erinomaisesti Smartti-kohteeksi. Sijainti Oulun ydinkeskustan läheisyydessä, hyvät liikenneyhteydet ja alueen monipuoliset palvelut luovat hyvät edellytykset kompaktille kaupunkikodille. Lisäksi kohde täydentää alueen asuntotarjontaa erinomaisesti uudentyyppisellä suunnitteluratkaisullaan”, YIT:n aluejohtaja Tauno Kestilä kertoo.

Smartin suunnittelufilosofian taustalla on vakioitu mitoitus. Asunnoissa ei ole väliseiniä vaan kaapit ja liukuovet toimivat tilanjakajina ja lisäävät samalla huoneiston säilytystilaa. Niitä voidaan lisätä tai poistaa elämäntilanteiden muuttuessa. Kalustelevyillä verhoillut pinnat tuovat asuntoon uutta tyyliä ja mahdollistavat asunnon tuunaamisen helposti ilman isoa remonttia vain levyjä vaihtamalla. Valmiiksi mietityt sisustustyylit helpottavat asunnon muokkaamista yksilölliseksi. Kodin sisustusvalinnat ja lisätuotteiden sekä palveluiden tilaaminen tehdään digitaalisessa YIT Plus -palvelussa.

YIT:n Smartti-kohteet edustavat kohtuuhintaista tuotantoa, mikä tarkoittaa, että asuntojen hinnat ovat kilpailukykyisiä alueella myytäviin uudisasuntoihin verrattuna. Konseptiin kuuluu valmis rahoitusratkaisu, joka on kehitetty yhdessä S-Pankin kanssa. Asiakas maksaa kaupanteon yhteydessä vain 15 % asunnon velattomasta hinnasta ja loput 15 % lähellä kodin valmistumista. Asiakkaalle on valmiiksi neuvoteltu 70 %:n yhtiölaina jossa on ensimmäiset viisi vuotta lyhennysvapaata. 

Smartti-asunnot rakennetaan osin elementeistä, mikä säästää kuukausia rakennusaikaa. Esimerkiksi kylpyhuone tehdään tehtaalla ja tuodaan valmiina asuntoon. YIT on kehittänyt myös muita vakioituja ratkaisuja, jotka mahdollistavat tuottavuuden parantamisen.

YIT:llä on samanaikaisesti suunnitteilla eri puolelle Suomea 10 hanketta, joissa on yli 450 Smartti-kotia. Rakentamisen on tarkoitus käynnistyä kesän ja syksyn aikana. Kohteissa on laaja valikoima erikokoisia huoneistoja 21,5 m2 yksiöistä 61,5 m2 kolmioihin.

Smartti-pop-up kiertää ympäri Suomea Smartti-paikkakunnilla kesän ja syksyn aikana: Oulu, Lahti, Tampere, Riihimäki, Kaarina, Kuopio, Jyväskylä, Lappeenranta, Kirkkonummi ja Vantaa.

Katso video, jossa havainnollistetaan Smartin muuntojoustavuutta.

Lisätietoja: 

Tauno Kestilä, Aluejohtaja, Talonrakennus Pohjois-Suomi, YIT Rakennus Oy, puh. 0400 476 256, tauno.kestila@yit.fi
Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568,
hanna.malmivaara@yit.fi 

Smartista YIT:n nettisivuilla: www.yitkoti.fi/smartti 

YIT luo kestäviä kaupunkeja ja parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Panostamme ensiluokkaiseen asiakaskokemukseen, korkeaan laatuun ja monipuolisen osaamisemme jatkuvaan kehittämiseen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli lähes 1,7 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan NASDAQ Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 yhdistetty vuotuinen liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia