YIT:n toteuttama Suomen luontokeskus Haltia sai vuoden 2013 Puupalkinnon

Jo 16. kertaa jaettava Puupalkinto on myönnetty Espoon Nuuksiossa sijaitsevalle Suomen luontokeskus Haltialle. Rakennus on toteutettu kokonaisuudessaan massiivipuurakentein ja puuverhoiluin maanalaista kellarikerrosta lukuun ottamatta.

Tuomariston mielestä rakentamisen ja viimeistelyn laatu Suomen luontokeskus Haltiassa on erittäin korkea. Haltia on myös ensimmäinen ristiin liimatuista massiivipuulevyistä (CLT cross laminated timber) rakennettu julkinen rakennus Suomessa. Muualla maailmassa nopeasti yleistyvää tekniikkaa ei ole aikaisemmin tässä mittakaavassa käytetty Suomessa. Rakennuksessa käytetyt massiivipuulevyt on valmistettu Itävallassa ja varusteltu Suomessa. Muita Haltiassa toteutuneita puuinnovaatioita on mm. vesilasikyllästetty puu, jota on käytetty ulkoverhouksena.

”Haltiassa saatiin yhdistettyä kaikkien liiketoimintojemme kokemus ja monipuolinen osaaminen. Kohde oli erittäin vaativa toteuttaa, sillä suunnittelu oli vielä keskeneräinen rakentamisen alkaessa. Lopputulokseen voimme kuitenkin olla tyytyväisiä. Erityisesti olemme saaneet tilaajalta kiitosta Haltian viimeistelyn laadusta”, projektijohtaja Tapio Salo YIT:ltä kertoo.

Suomen luontokeskus Haltian pääurakoitsijana toimi YIT Rakennus Oy ja pääsuunnittelijana Arkkitehtitoimsto Lahdelma & Mahlamäki. Puurakenteet Haltiaan toimitti Stora Enso Building and Living.

Puuinfon myöntämä Puupalkinto jaetaan vuosittain kannustuksena rakennukselle, sisustukselle tai rakenteelle, joka edustaa korkealaatuista, suomalaista puuarkkitehtuuria tai jossa puuta on käytetty rakennustekniikkaa edistävällä tavalla.

Lisätietoja: Projektijohtaja Tapio Salo, YIT Rakennus Oy, puh. 050 505 2608, tapio.salo@yit.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli lähes 1,8 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia