YIT on allekirjoittanut aiesopimuksen Helsingin Keski-Pasilan Triplan kauppakeskuksen toteuttamisesta yhteisyrityksenä

PÖRSSITIEDOTE                                       17.12.2015 KLO 8.00

 

YIT on allekirjoittanut aiesopimuksen Helsingin Keski-Pasilan Triplan kauppakeskuksen toteuttamisesta yhteisyrityksenä

YIT on allekirjoittanut Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Eteran, Onvest Oy:n, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian ja Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian kanssa aiesopimuksen yhteisyrityksen perustamisesta Triplan kauppakeskuksen, Mall of Triplan, ja pysäköintilaitoksen toteuttamista varten. Kauppakeskuksen ja pysäköintilaitoksen yhteisarvo on noin 600 miljoonaa euroa. YIT:n omistusosuus perustettavasta yhteisyrityksestä on 35 %, Eteran 35 % ja Fennian sekä Onvestin molempien 15 %. Tavoitteena on allekirjoittaa hankkeen lopulliset sopimukset alkuvuonna 2016.

Aiesopimuksen mukaan kauppakeskuksen ja pysäköintilaitoksen rakentamisesta noin puolet rahoitetaan omistajien pääomasijoituksin ja loput projektiluotoin. YIT:n tavoitteena on saattaa luottoneuvottelut päätökseen keväällä 2016 sekä allekirjoittaa perustettavan yhteisyrityksen omistaman kiinteistöyhtiön kanssa urakkasopimukset kauppakeskuksen ja pysäköintilaitoksen toteuttamisesta.

Rakennuslupa Triplan ensimmäistä toteutusvaihetta eli pysäköintilaitosta varten on jo myönnetty, ja maanrakennustyöt ovat käynnissä. Triplan kaupallisesta tilasta on tällä hetkellä vuokrattu noin 20 % ja vuokralaiskiinnostus on ollut erittäin hyvää. Mall of Tripla on valmistuessaan liiketilojen lukumäärällä mitattuna Suomen suurin kauppakeskus. Vuokrattavaa tilaa on yli 85 000 neliötä noin 250 toimijalle ja pysäköintipaikkoja noin 2 300 autolle. Kauppakeskus avataan joulumyyntiin 2019 samanaikaisesti uuden Pasilan aseman kanssa.

”Olen erittäin tyytyväinen aiesopimuksen syntymisestä hyvässä yhteistyössä suomalaisen sijoittajaryhmän kanssa. YIT:lle Tripla on ainutlaatuinen hanke ja tärkeässä roolissa strategiamme toteuttamisessa. Kokonaisuutena Tripla on merkittävä myös koko Suomen mittakaavassa; sen työllistävä vaikutus on lähes 10 000 henkilötyövuotta, ja epäsuora vaikutus vielä suurempi”, toteaa YIT:n toimitusjohtaja Kari Kauniskangas.

Pasilasta rakentuu tulevina vuosina Helsingin toinen keskus ja entistä tärkeämpi liikenteen kohtauspaikka, jonka asukkaiden ja työpaikkojen määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä. Rakentaminen käynnistyy YIT:n toteuttamasta Triplasta, johon kauppakeskuksen ja pysäköintilaitoksen lisäksi rakennetaan toimistotiloja, asuntoja ja hotelli. Myös Pasilan asema ja sen yhteyteen toteutettava joukkoliikenneterminaali ovat osa hanketta. Helsingin kaupunki on kaavoittanut Triplan pohjoispuolelle Ratapihakorttelit, joihin rakennetaan asuntoja 3 000 asukkaalle. Lisäksi Helsingin kaupungin järjestämä suunnittelukilpailu Triplan eteläpuolelle rakennettavasta tornitaloalueesta on käynnistymässä.

 

Lisätietoja antavat:

Sanna Kaje , johtaja, sijoittajasuhteet ja M&A, YIT Oyj, puh. 050 390 6750,  sanna.kaje@yit.fi
Tapio Salo , Triplan hankejohtaja, YIT Rakennus Oy, puh. 050 505 2608,  tapio.salo@yit.fi

 

YIT OYJ

Sanna Kaje
Johtaja, sijoittajasuhteet ja M&A

 

Jakelu:  NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet,  www.yit.fi

YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä – asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme lähes 6 000 henkilöä kahdeksassa maassa. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli noin 1,8 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.   www.yit.fi

 

 

Yrityksestä

YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli lähes 1,8 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Tilaa