YIT rakentaa Lahden uuden matkakeskuksen

YIT, Sito ja Lahden kaupunki ovat solmineet sopimuksen Lahden matkakeskuksen toteuttamisesta allianssimallilla.
Hankkeen arvo YIT:lle on karkeasti 15 miljoonaa euroa, ja sen on määrä valmistua syksyllä 2015. Lahden rautatieaseman viereen rakennettavaan matkakeskukseen tulee linja-autojen kaukoliikenteen terminaali ja rahtiterminaali. Kevyen liikenteen suunnitteluun on kiinnitetty erityistä huomiota, ja polkupyörille rakennetaan 200 säältä suojassa olevaa pysäköintipaikkaa. YIT on ollut allianssin osapuolena myös hankkeen kehitysvaiheessa, jonka yhteydessä tehtiin valmistelevia töitä, kuten joukkoliikenteen järjestelyitä

”Olemme mielellämme mukana kehittämässä rakennusalalle uusia tehokkaampia toteutusmalleja, joista allianssimalli on uusin ja osapuolten välistä yhteistyötä korostavin.
Allianssimalli mahdollistaa joustavan yhteistyön ja eri osapuolten vahvuuksien hyödyntämisen tehokkaasti” kertoo yksikönjohtaja Jarkko Salmenoja YIT:n Infrapalveluista.

Kuva-aineistoa hankkeesta:

http://yit.materialbank.net/NiboWEB/YIT/showCartPublicContent.do?uuid=5828331&random=285258&lang=en

Lisätietoja:

Sanna Kaje, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 050 390 6750, sanna.kaje@yit.fi

Jarkko Salmenoja, yksikönjohtaja, YIT Infrapalvelut, puh. 040 356 7057,  jarkko.salmenoja@yit.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 pro forma -liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia