YIT tehostaa pääomankäyttöään 50 miljoonan euron tonttiyhteistyöllä

SIJOITTAJAUUTINEN                             19.6.2014 KLO 09.00

 

YIT tehostaa pääomankäyttöään 50 miljoonan euron tonttiyhteistyöllä

YIT tehostaa strategiansa mukaisesti pääomankäyttöään tonttiyhteistyöllä Hypo-konsernin hallinnoimien asuinkiinteistörahastojen, Suomen Osatontti Ky:n ja Suomen Osatontti II Ky:n, kanssa. Yhteistyösopimus kattaa kaksi vaihetta, ja sen kohteena olevien tonttien arvo on noin 50 miljoonaa euroa. Sopimuksen puitteissa YIT myy tontteja ja siirtää tonttikauppojen esisopimuksia Suomen Osatontti Ky:lle ja Suomen Osatontti II Ky:lle. YIT jatkaa omaperusteisen tuotantonsa kehittämistä tonteille ja maksaa tonteista vuokraa rahastoille. Tontit sijaitsevat pääkaupunkiseudulla ja muissa Suomen kasvukeskuksissa.

Ensimmäisessä vaiheessa, kesäkuussa, YIT myy rahastoille noin 25 miljoonan euron arvosta tontteja. Tonteilla on vahvistetut asemakaavat, mikä mahdollistaa rakentamisen aloittamisen haluttuna ajankohtana. Toisessa vaiheessa, jonka arvioidaan toteutuvan vuoden 2014 toisella vuosipuoliskolla, YIT myy lisää tontteja sekä siirtää tonttikauppoja koskevia esisopimuksia rahastoille jälleen noin 25 miljoonan euron edestä. Toisen vaiheen kauppojen edellytyksenä on tonttien asemakaavojen vahvistuminen.

”Kumppanuuden tarkoituksena on tehostaa YIT:n pääomankäyttöä, ja tarjota asiakkaille mahdollisuus päästä kiinni uuteen asuntoon pienemmällä pääomalla. Samalla Suomen Osatontti Ky:n ja Suomen Osatontti II Ky:n omistajat saavat sijoitukselleen vakaata tuottoa”, toteaa Matti Koskela, YIT:n Talonrakennus –liiketoimintaryhmän johtaja.

 

Lisätietoja antavat:

Sanna Kaje, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 050 390 6750, sanna.kaje@yit.fi

Matti Koskela, liiketoimintaryhmän johtaja, Talonrakennus, YIT Rakennus Oy, puh. 040 557 6520, matti.koskela@yit.fi

 

YIT OYJ

Sanna Kaje
Sijoittajasuhdejohtaja

 

Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi

 

YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä ja Slovakiassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä - asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme yli 6 000 henkilöä seitsemässä maassa. Vuonna 2013 liikevaihtomme oli lähes 1,9 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

 

Yrityksestä

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 pro forma -liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Tilaa