YIT toteutti 100 hyvää tekoa yhteiseksi hyväksi – hyvät teot jatkuvat

Kierrätyspuuta koulun käsitöihin, hiekkalaatikko päiväkodin pihaan, eläinten vanhainkodin katoksen kunnostaminen ja 97 muuta hyvää tekoa. YIT on toteuttanut 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi lupaamansa 100 hyvää tekoa. Puolentoista vuoden aikana tehdyt hyvät teot ovat auttaneet ja helpottaneet yhteisöjen arkielämää monella tavalla eri puolilla Suomea.

YIT:n 100 hyvää tekoa -hankkeen teot ovat olleet arjen pieniä tekoja, jotka ovat kaivanneet tekijäänsä. Niiden vastaanottajana ovat olleet voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, yhdistykset, järjestöt, koulut sekä päivä- tai vanhainkodit.

– Käytännön toteutuksissa on käytetty sitä ammattitaitoa ja osaamista sekä niitä välineitä ja materiaaleja, joita YIT:ltä on löytynyt. Olemme muun muassa korjanneet turvakotien kylpyhuoneita, kunnostaneet partiolaisten kaivon, siirtäneet koululaisten tekemää leikkimökkiä, rakentaneet maastoesteitä sekä panostaneet turvallisuuteen rakentamalla aitoja, luettelee Juha Kostiainen, YIT:n kaupunkikehityksestä ja yhteistyösuhteista vastaava johtaja.

Osa hyvistä teoista, kuten eläinten ruokintapaikkojen rakentaminen tai pihamaalaukset on toteutettu yhdessä yhteisöjen jäsenten kanssa. Osa on toteutettu kierrätysperiaatteella, esimerkiksi vanhat työmaakopit saivat uuden elämän kodittomien kissojen kotina ja luistelukoppina.

– Olemme keränneet ja lahjoittaneet ylijäämäpuuta, paperia, vanhoja tietokoneita, huonekaluja, astioita ja työkaluja uusiokäyttöön kouluille ja vanhainkoteihin, Kostiainen kertoo.

Hyvät teot jatkuvat haaste muille yrityksille

Juha Kostiaisen mukaan palaute on ollut niin positiivista, että YIT haluaa jatkaa hyvien tekojen tekemistä. Yhdessä tekeminen ja välittäminen toteutuvat aidosti hyvien tekojen kautta. Hyvät teot lisäävät yhteisöllisyyttä ja vastuunkantoa.  

— Pienillä teoilla on ollut iso merkitys, mutta suurin arvo on syntynyt hyviä tekoja tekevien YIT:läisten ja hyviä tekoja vastaanottavien ihmisten ja yhteisöjen mielissä ja sydämissä. Se vaatii meiltä ihan erilaista sitoutumista kuin pelkkä rahan antaminen, Kostiainen toteaa.

— Haluamme olla askeleen edellä ja osallistua omalla tekemisellämme ihmisten arjen helpottamiseen. Jotta hyvät teot eivät jää vain YIT:n asiaksi, haastamme mukaan myös muut yritykset ympäri Suomen. Lisäksi kannustamme kaikkia YIT:läisiä tekemään henkilökohtaisia hyviä tekoja.

Ehdotuksia seuraaviksi hyviksi teoiksi voi tehdä täyttämällä hakemuksen kampanjasivuilla www.yit.fi/100hyvaatekoa.
Sivustolta löytyvät myös ohjeet ja jo tehdyt hyvät teot. Hakemukset käyvät läpi esivalinnan ja toteutuskelpoiset ehdotukset pääsevät äänestykseen. YIT toteuttaa ainakin yhden hyvän teon kerran kuukaudessa.

100 Hyvää tekoa: Poutapilven kukkalaatikoiden istutus (orginal)

100 Hyvää tekoa Hakunilanrinteen koulun koristelu (orginal)

Lisätietoja:

Juha Kostiainen, Johtaja, kaupunkikehitys ja yhteistyösuhteet,YIT Oyj, puh.
0400 721 475, juha.kostiainen@yit.fi

Kristina Broman, Brand Manager, YIT Oyj, Konserniviestintä, puh. 040 840 3166, kristina.broman@yit.fi



Aiheesta on julkaistu myös radiojuttu http://deski.fi/page.php?page_id=6

Avainsanat:

Yrityksestä

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 pro forma -liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi