YIT tuomitsee epäillyt rikokset ja kaiken laittoman toiminnan

Poliisi on toimittanut syyttäjälle esitutkinta-aineiston liittyen Helsingin kaupungin HKR-Rakennuttajan tiettyjä urakkakohteita koskeviin rikosepäilyihin ja esitutkintaan. Viranomaisprosessi on kuitenkin edelleen kesken eikä esitutkinta-aineisto ole julkista. Sen vuoksi YIT ei käsittele asian ja tapahtumankulun yksityiskohtia julkisuudessa. Syyttäjä muodostaa käsityksensä tapauksesta poliisilta saamansa esitutkinta-aineiston ja loppulausuntojen perusteella ja päättää aikanaan mahdollisten syytteiden nostamisesta.

Helsingin Sanomien 10.7.2014 julkaiseman jutun mukaan epäilty väittää, että YIT:ssä oltaisiin oltu tietoisia HKR:n urakkakohteisiin liittyvästä perusteettomasta laskutuksesta. Yhtiön johto ei ole ollut osallinen rikokseen tai sallinut rikoksen tekemistä.

Artikkelissa lahjusjutun epäillyt väittävät, että YIT olisi maksanut palkkoja pimeästi. YIT ei maksa palkkoja käteismaksuina, vaan tilisiirtoina pidättäen palkoista asiaan kuuluvat verot.

Jutussa myös virheellisesti väitetään, että epäiltynä oleva korjausrakentamispalveluyksikön entinen tuotantojohtaja olisi edelleen YIT:n johtotehtävissä. Hän ei ole enää YIT:n palveluksessa.

YIT suhtautuu tapaukseen sekä epäiltyihin rikoksiin ja väärinkäytöksiin vakavasti ja tuomitsee kaiken laittoman toiminnan. YIT on tehnyt koko tutkinnan ajan tiivistä yhteistyötä viranomaisten avustamisessa. Lisäksi yhtiö on ryhtynyt useisiin toimiin estääkseen vastaavien väärinkäytösten tapahtumisen jatkossa.

Lisätietoja

Kari Kauniskangas, toimitusjohtaja, YIT Oyj, puh. 020 433 2257
Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi

 

YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä ja Slovakiassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä - asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme yli 6 000 henkilöä seitsemässä maassa. Vuonna 2012 liikevaihtomme oli noin 2 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

 

 

Yrityksestä

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 pro forma -liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Tilaa