Itäkeskuksen Tallinnanaukion torialuetta uudistetaan ja elävöitetään

Kauppakeskus Itis ja Helsingin Tukkutori Oy ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen Tallinnanaukion tori- ja myyntipaikkojen vuokrauksista. Sopimuskausi on tehty vuosille 2013–2017. Alueelle on tarkoitus tuoda jatkossa myös kahvila- ja terassitoimintaa.

Nyt syntyneen sopimuksen myötä Kauppakeskus Itis vastaa niin vuokrasopimuksista kuin muistakin aluetta koskevista käytännönjärjestelyistä. Alueen keskiosa on tarkoitus varata tori- ja tapahtumatoiminnalle, kun taas reuna-alueet pysyvät vapaina katualueina.

Kauppakeskus Itiksen ja Helsingin Tukkutorin aikaisempi sopimus Tallinnanaukion vuokrauksesta päättyy 31.12.2012. Kyseessä oli pilottijakso ajalle 1.4.2011–31.12.2012, jonka aikana torin toimintaa kehitettiin yhteistyössä kauppakeskuksen, Tukkutorin, Helsingin kaupungin eri virastojen sekä alueen muiden toimijoiden kanssa. Kokemukset pilottijaksosta ovat positiiviset ja molempien osapuolten tahto oli tehdä uusi, pidempiaikainen sopimus.

Tori- ja myyntipaikkojen ilme tulee olemaan uudistuvan kauppakeskus Itis-brändin mukainen. Paitsi ilmeeltään, torialuetta uudistetaan myös toiminnallisesti. Toritoiminta säilyy jatkossakin ensisijaisena toimintona, mutta sen lisäksi alueella pyritään jatkossa tarjoamaan entistä monipuolisemmin myös muita tapahtumia. Uudistuksen tavoitteena on Itäkeskuksen asuinalueen kokonaisvaltainen elävöittäminen ja palveluiden takaaminen seudun asukkaille.

Osana Itiksessä käynnissä olevaa kehityshanketta Tallinnanaukioon rajautuviin liiketiloihin sijoitetaan aiempaa enemmän kahviloita ja ruokaravintoloita, joiden terassialueita pyritään myös sijoittamaan torille. Tämän uskotaan entisestään lisäävän alueen viihtyisyyttä.

Lisätietoja:

Kirsi Feirikki, kauppakeskusjohtaja
Wereldhave Finland Oy
050 549 5108
kirsi.feirikki@wereldhave.com

Timo Taulavuori, toimitusjohtaja

Helsingin Tukkutori                     

09 3107 8822                       

timo.taulavuori@hel.fi

Itis on Pohjoismaiden suurin kauppakeskus, joka koostuu yli 250 liikkeestä, 30 ravintolasta, kahdesta tavaratalosta sekä 30 toimistosta. Kauppakeskus on valmistunut kolmessa eri vaiheessa: ensimmäinen osa, Pasaasi, valmistui vuonna 1984. Toinen osa, Bulevardi, valmistui vuonna 1992, ja kolmas vaihe eli Piazza avattiin vuonna 2001. Kauppakeskuksen omistaa hollantilainen kiinteistösijoitusyhtiö

Avainsanat:

Yrityksestä

Autamme asiakkaitamme kaikenlaisessa viestinnässä aina strategisesta suunnittelusta jokapäiväiseen käytännön viestintätyöhön. Ohjenuoramme on reilu meininki. Se tarkoittaa, että emme tee viestintää viestinnän takia, vaan kaikessa toiminnassamme on lähtökohtana asiakkaan liiketoiminta.

Tilaa

Liitteet & linkit