Tekemällä oppii parhaiten - piirustuskilpailun voittajat

Report this content

Tekemällä oppii parhaiten -piirustuskilpailun voittajat 4H-järjestön ja Yves Rocher Finlande Oy:n vuotuinen piirustuskilpailu on päättynyt ja valtakunnallisen piirustuskilpailun voittajat ovat selvinneet. Perusopetuksen 1-6 -luokkalaisille ja esikouluille suunnatun kilpailun aiheena oli tänä vuonna Tekemällä oppii parhaiten. Kilpailuun osallistui kaikkiaan yli 30 000 oppilasta ympäri Suomen. Kilpailuun osallistuneiden koulujen parhaat työt jatkoivat maakunnalliseen 4H- piirin loppukilpailuun, josta parhaiten menestyneet lähetettiin valtakunnalliseen loppukilpailuun. Loppukilpailussa kaikki kilpailivat samassa sarjassa. Kilpailun voittaja on Heljä Finnilä Reisjärven 4H-yhdistyksestä. Hän osallistui 5-6 -luokkalaisten sarjaan. Toiseksi kilpailussa tuli Vertti Tahvanainen Liperin 4H-yhdistyksestä. Hänen kilpailusarjansa oli 3-4 - luokkalaiset. Kolmannen sijan sai 1-2 -luokkalaisten sarjassa kilpaillut Mariina Keskitalo Rengon 4H-yhdistyksestä. Lisäksi kilpailussa annettiin kaksi kunniamainintaa, jotka menivät Kaisa Kumpulalle Rovaniemen 4H-yhdistykseen sekä Anssi Rokalle Paimion-Sauvon 4H-yhdistykseen. Piirustuskilpailun teema Tekemällä oppii parhaiten antoi piirtäjille monia mahdollisuuksia kuvailla tekemisen kautta oppimista: piirustuksissa kuvattiin jo tekemällä opittuja asioita sekä asioita, joita tulevaisuudessa halutaan oppia tekemään. Töissä heijastui tekemisen ja sen kautta oppimisen riemu. Piirustuskilpailun toteutuksesta vastasivat paikalliset 4H-yhdistykset. Lisätietoja antaa Suomen 4H-liitosta Kira Unkari, puh. 09-7512 4225, s-posti: kira.unkari@4h-liitto.fi ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/05/26/20040526BIT00060/wkr0002.pdf

Liitteet & linkit