Asiakkaille ennestään tuttu Mariitta Kangas aloittaa kauppiaana Kannuksen K-Market Herkussa
Mariitta Kangas (55) aloittaa kauppiasuransa Kannuksen K-Market Herkun kauppiaana huhtikuun 1. päivänä. Hän on työskennellyt samassa kaupassa myyjänä 21 vuotta.KESKO ALUETIEDOTE 31.3.2017 Mariitan matka K-kauppiaaksi alkoi jo vuonna 1980, jolloin hän aloitti ensimmäisessä myyjän työssään. Vuosien varrella hän on ollut erilaisissa tehtävissä, muun muassa kassatyössä ja vaatemyyjänä. Eniten kokemusta on kuitenkin kertynyt elintarvikemyyjän työstä. Hän on osallistunut koulutuksiin aina kun mahdollisuus niihin on tarjottu, mutta ennen kaikkea kokemus on opettanut eri tilanteissa toimimista.