Lasten suosikkihahmot ovat Aku Ankka, Simpsonit ja Frozen – televisiolla, sarjakuvilla ja kirjoilla on yhä iso rooli lasten median käytössä
Tiedotusvälineille 24.5.2017 3–16-vuotiaat lapset käyttävät aamulla sosiaalista mediaa ja televisiota. Päivällä katsotaan erilaisia videopalveluita, pelataan ja luetaan sarjakuvia. Ilta kuluu television, videopalveluiden ja kirjojen parissa. Liikkuvan kuvan ja yhteisöpalvelujen käyttö on kasvanut kahdessa vuodessa selvästi, selviää Sanoman TNS Kantarilta tilaamasta Yippee 2017 -tutkimuksesta. Televisiolla ja lukemisella on yhä vahva rooli lasten median käytössä, käy ilmi Sanoman Kantar TNS:ltä tilaamasta Yippee 2017 -tutkimuksesta. Lapset ja nuoret käyttävät hyvin monipuolisesti eri