Uuden Prisma Seppälän harjannostajaiset 11.11.2015
Osuuskauppa Keskimaan uuden Prisma Seppälän rakentaminen on edennyt ripeästi. Uuden Prisman harjannostajaisia vietetään keskiviikkona 11.11.2015.– Prisman rakentaminen on edennyt kuluneen vuoden aikana todella rivakasti. Kiinteistö valmistuu pari viikkoa alkuperäistä suunnitelmaa aikaisemmin. Urakoitsija luovuttaa kohteen Keskimaalle ensi vuoden maaliskuun puolivälissä, kiinteistöjohtaja Matti Vihinen kertoo. Hanke on toteutettu poikkeuksellisessa työjärjestyksessä. Vihisen mukaan on esimerkiksi ennennäkemätöntä, että tekniset tilat ovat valmiina rakentamisen tässä vaiheessa.