Merja Ylipaavalniemi nimitetty Aallon Group Oyj:n johtoryhmään ja Pirkanmaan aluejohtajaksi

Report this content

Merja Ylipaavalniemi (53), HM, on nimitetty Pirkanmaan aluejohtajaksi Aallon Tampereelle ja Aallon Group Oyj:n johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässään 27.5.2019 ja raportoi Aallon Group Oyj:n toimitusjohtaja Elina Pienimäelle.

AALLON GROUP OYJ | Yhtiötiedote 26.4.2019 kello 9.30

Merja Ylipaavalniemi on toiminut viimeksi liiketoimintajohtajana ja henkilöstöjohtajana Provincia Oy:ssä, jossa hän vastasi HR- ja palkkapalveluiden tuottamisesta, johtamisesta ja myynnistä. Tilitoimistomarkkinan hyvin tunteva Merja on osoittanut tehtävässään liiketoimintajohtajana kyvykkyyttä kasvustrategian toimeenpanossa, yritysjärjestelyiden menestyksekkäässä hoitamisessa sekä muutoksen johtamisessa. Merjalla on vankka kokemus ja osaaminen henkilöstöjohtamisesta sekä HR- ja palkkapalveluiden tuotteistamisesta, myymisestä ja palvelutuotannon johtamisesta.

Toimitusjohtaja Elina Pienimäki: ”Olen iloinen, kun saamme Merjan johtoryhmäämme rakentamaan Aallon Groupin menestystarinaa. Olen vakuuttunut, että Merja tulee esimerkillään, energiallaan ja osaamisellaan toteuttamaan yhdessä osaavan henkilökunnan kanssa Aallon Tampereen ja siten Aallon Groupin kasvustrategiaa kannattavasti.”

”Olen erittäin otettu Tampereen aluejohtajan positiosta ja kiitänkin Aallon Groupin johtoa luottamuksesta ja mahdollisuudesta päästä osaksi menestystarinaa. Tehtävä on erinomaisen houkutteleva ja mielenkiintoinen. Odotan innolla tutustumista Tampereen ammattilaisiin ja yhteisten töiden aloittamista”, sanoo Merja Ylipaavalniemi.

Aallon Tampereen pitkäaikainen toimitusjohtaja Heikki Punkka siirtyi alkuvuodesta 2019 Aallon Group Oyj:n Senior Advisory Boardiin, jossa hän jatkaa operatiivisen johdon strategisen neuvonannon tehtävissä. ”Hienoa, että saamme Merjan Aallon Tampereen vetäjäksi ja vahvistamaan entisestään täällä jo olevaa huippuammattilaisten joukkoa. Toivotamme Sinut sydämellisesti tervetulleeksi porukkaamme, Tampereelle on helppo tulla!”, sanoo Heikki Punkka.

Lisätietoja:

Elina Pienimäki, toimitusjohtaja, puh. +358 40 647 1444

Hyväksytty neuvonantaja: Alexander Corporate Finance Oy, puh. +358 50 520 4098

Aallon Group lyhyesti

Aallon Group on valtakunnallinen täyden palvelun taloushallinnon kumppani, jonka toimintamallina on tarjota osaamista paikallisesti ja lähellä asiakasta. Aallon Groupin palveluvalikoimaan kuuluvat taloushallintopalvelut, neuvonantopalvelut, talouden johtamispalvelut ja erikoistuneet toimialaratkaisut. Aallon Groupilla on toimipisteet Suomessa 11 paikkakunnalla ja sen palveluksessa on yli 200 työntekijää. Aallon Groupilla on noin 2 700 asiakasta, jotka ovat pääosin pieniä tai keskisuuria yrityksiä useilta eri toimialoilta. Aallon Group -konsernin pro forma ‑liikevaihto tilikaudella 1.1.–31.12.2018 oli 15,4 miljoonaa euroa ja pro forma -liikevoitto 2,1 miljoonaa euroa.

aallongroup.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit