Aarikan uusi toimitusjohtaja haluaa tehdä asiat oikein

Report this content

Aarikan uusi toimitusjohtaja löytyi perheen piiristä. Toimitusjohtajaksi kesällä nimitetty Sarianna Partanen on Aarikan perustajan, Kaija Aarikan, vanhin tytär. Pitkällä työurallaan Aarikassa tuore toimitusjohtaja on ehtinyt työskentelemään useissa eri tehtävissä, niin viennissä kuin kotimaan myynnissäkin, ja tuntee yrityksen läpikotaisin.

”Olen käytännössä kasvanut Aarikassa ja elänyt sen rinnalla monia vaiheita. Teen tätä työtä täydellä sydämellä” kertoo Sarianna Partanen. Suurta linjanmuutosta uuden toimitusjohtajan myötä ei ole luvassa. Jatkuvuuden varmistaminen on Partaselle tärkeää: ”Kotimaisuus ja korkea laatu ovat edelleen avainasemassa, mutta pidämme kiinni myös arvokkaista perinteistämme. Tuotteiden valmistaminen Suomessa ja 70-luvulla aloitettu sosiaalinen työllistäminen ovat hienoja esimerkkejä asioiden tekemisestä oikein. Ne ovat meille nykyisin kilpailuetu ja on ilo seurata kuinka tällaisten asioiden merkitys kasvaa asiakkaidemme keskuudessa. Esimerkiksi kaikki puukorumme on teetetty kotityöntekijöillä jo 50-luvulta lähtien ja ne syntyvät aivan pääkaupunkiseudun tuntumassa.” Näkyy Aarikan tulevaisuudessa uudistuksiakin. Viennin kehittäminen on ajankohtaista, sillä luontoystävällisillä ja reiluilla tuotteilla on kysyntää myös Suomen rajojen ulkopuolella. Kysyntään ryhdytään vastaamaan viennin ja jälleenmyyjäkentän kehittämisen lisäksi myös verkkouudistuksella. Syyskuun aikana on luvassa uudistettu sivusto ja uusi, käyttäjäystävällinen verkkokauppa. ”Lahjoja annetaan niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina – hyväntuulinen, värikäs ja hauska tuote ilahduttaa aina” kiteyttää Sarianna. Kaija Aarikan kaikki kolme tytärtä ovat mukana yrityksessä: Sarianna Partanen toimitusjohtajana, Pauliina Aarikka taiteellisena johtajana ja Meliina Ruokonen hallituksen puheenjohtajana.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit