Aasian kohteet kevyitä kukkarolle

Report this content

Aasian sisäiset talousvaihtelut aiheuttivat hintamuutoksia vuoden 2013 alkupuoliskon hotellihintoihin, käy ilmi Hotels.comin Hotel Price Index -raportista (HPI). Useissa suosikkimatkakohteissa yöpymisen hinta halpeni jo ennestään edullisista luvuista.

Aasiassa useat taloustekijät vaikuttivat vuoden 2013 alkupuoliskolla mantereen matkailun suhdanteisiin. Kiinalaisten matkailun kasvu ja halpalentoyhtiöiden tiheämpi liikennöinti toisaalta lisäsivät Aasian kohteiden kysyntää, mutta jenin ja rupian heikkeneminen puolestaan pitivät japanilaiset ja intialaiset matkailijat tiiviimmin kotimaissaan.

Kourallisessa Aasian kohteista hinnat myös nousivat, mutta yleisesti suuntaus oli kohti edullisempia hintoja: Thaimaan Phuket jäi 8 prosentin korotuksella suurimmaksi hintanousijaksi.

Selkeästi halvemmalle tasolle laskeutuivat sen sijaan lukuisat suomalaisturistienkin suosimat lomakohteet. Länsi-Intian rannikon Goa putosi 12 % ja kohteessa yhden yön hotellihinnaksi tuli keskimäärin 69 euroa. Indonesian paratiisimaisella Balilla oli myös hyvin samanlainen suunta: 11 % edullisemmat taksat jättivät keskihinnan 94 euroon.

Aasian hintakehityksestä hyötyivät kuitenkin myös monet perinteisesti kalliimpiin maihin suunnanneet, ja he ehkä nimenomaan eniten. Etelä-Korean pääkaupunki Soulin hinnat halpenivat 17 % (keskihinta 100 euroa), kun taas Malesian Langkawissa sama pudotus oli peräti 20 % (keskihinta 118 euroa). Kaiken kaikkiaan vertailtaessa vuoden 2013 alkupuoliskoa vuoden 2012 alkupuoliskoon, kymmenestä kovimmasta hintapudottajasta peräti kahdeksan oli Aasian kohteita.

Koko vuoden 2013 hintakehitystä voi pian tarkastella alkuvuodesta 2014 julkaistavasta uudesta HPI-raportista.

Taulukko 1. Kohteet, joissa hinnat laskivat eniten vuoden 2013 alkupuoliskolla verrattuna vuotta aikaisempiin hintoihin:

Sija Kohde Keskihinta vuoden 2013 ensimmäisellä puoliskolla Keskihinta vuoden 2012 ensimmäisellä puoliskolla Keskihinnan prosentuaalinen muutos
1. Kiova 101 € 134 € - 25 %
2. Langkawi 118 € 147 € - 20 %
3. Siĕm Réab 44 € 55 € - 20 %
4. Soul 100 € 120 € - 17%
5. Kairo 97 € 111 € - 13 %
6. Phnom Penh 42 € 48 € - 12 %
7. Doha 122 € 139 € - 12 %
8. Goa 69 € 78 € - 12 %
9. Tokio 94 € 106 € - 11 %
10. Bali 94 € 105 € - 11 %

  • Hinnat ovat esimerkkejä kahden hengen huoneesta per yö
  • Hinnat on tarkistettu 10.10.2013, joten muutokset ovat mahdollisia.

Lisätiedot, kuvapyynnöt tai Hotels.comin edustajien haastattelupyynnöt Hotels.com-lehdistöpalvelusta: lehdisto (at) hotels.com tai soita viestintätoimisto AC-Sanafor 040 706 8021.

Hotels.com:

Yvonne Bonanati
Senior PR Manager
Hotels.com
+44 (0) 207 019 2815
ybonanati at expedia.com

Hotels.com

Hotels.com on majoitusalan johtava verkkovarauspalvelu, jonka valikoimiin kuuluu yli 240 000 laadukasta hotellia ja B&B-majapaikkaa kansainvälisistä hotelliketjuista aina pieniin paikallismajoituksiin asti. Näistä kaikista löytyy täydelliseen yöpymiskokemukseen tarvittavat tiedot. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan etukäteen maksamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com hyödyntää yhtä alan suurinta hotelliyhteistyöverkostoa ja neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa säännöllisesti erilaisia alennuksia ja tarjouskampanjoita. Lisäksi Hotels.com tarjoaa käyttäjilleen 7 miljoonaa asiakasarviota esittelemistään kohteista ihmisiltä, jotka todella ovat yöpyneet hotelleissa. Näin asiakkaat tietävät majoitusta varatessaan mahdollisimman paljon kohteesta.

Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097. Hotels.comin sovelluksia älypuhelimille ja tableteille voi ladata osoitteesta http://fi.hotels.com/tarjoukset/mobile_fi/. Sovellusten kautta asiakkaat voivat etsiä ja tehdä varauksia missä vain ja päästä hyödyntämään yli 20 000 viime hetken tarjousta. Sovellukset ovat saatavilla yli 30 kielellä, mukaan lukien suomeksi. Sovellusten avulla käyttäjät voivat myös suodattaa ja lajitella hotelleja, lukea asiakasarvioita sekä löytää viime hetken tarjouksia läheltä omaa sijaintiaan.

Hotels.com on hiljattain lanseerannut Welcome Rewards™ -kanta-asiakasohjelmansa maailmanlaajuisesti. Welcome Rewardsissa™ asiakas saa yhden palkintoyön jokaista kymmentä Hotels.comin kautta varattua yötä kohden. Maksettavaksi jäävät vain verot ja mahdolliset lisämaksut. Hotels.comin sivuilta löytyvät ehdot ja säännöt ovat voimassa.

Viimeisen kahdeksan vuoden ajan Hotels.com on julkaissut kahdesti vuodessa palkitun kansainvälisen katsauksen hotellihuoneiden hinnoista, Hotel Price Indexin. Hotel Price Indexistä on tällä hetkellä olemassa 31 eri maiden versiota, lisätietoja: http://press.hotels.com/en-gb/hotel-price-index/. Seuraa Hotels.comia myös Facebookissa, Twitterissä ja YouTubessa.

Avainsanat: