Erikoiset jouluperinteet maailmalta

Report this content

Joulu on jo ovella ja Suomessa se tarkoittaa hyvää ruokaa, lahjoja ja rauhallista yhdessäoloa perheen kanssa. Maailmalta löytyy kuitenkin suomalaisten näkökulmasta mitä erikoisimpia jouluperinteitä. Esimerkiksi Japanissa jouluaattona käydään romanttisilla treffeillä oman kullan kanssa ja Ukrainassa ripustetaan joulukuuseen koristepallojen sijaan hämähäkinseittejä. Hotels.com listasi erikoisimmat jouluperinteet ympäri maailman.

Jouluaaton romanttinen illallinen Japanissa

Koska Japanissa valtaosa ihmisistä ei ole kristittyjä, heidän jouluperinteensä poikkeavat suuresti länsimaisista. Jouluaattoa pidetään Japanissa romanttisena päivänä, samalla tavalla kuin länsimaissa ystävänpäivää. Japanilaiset rakastavaiset antavat toisilleen jouluaattona hempeitä lahjoja ja nauttivat romanttisia illallisia. Tämän lisäksi japanilaisten jouluaaton ravintolavalinnat ovat kovin eriskummalliset: pikaruokaravintola Kentucky Fried Chickenistä on tullut suosittu jouluaaton ruokailupaikka. Toisaalta KFC tarjoaa amerikkalaiseen tapaan jouluaattona kalkkunaa, vaikkakin hieman eri muodossa.

Yksiä upeimmista Japanin jouluajan nähtävyyksistä ovat valoilla kauniisti valaistut kadut ja rakennukset. Tokiossa sijaitseva kauppakeskus Caretta Shiodome tarjoaa Blue Forest

-nimisen valoshown, joka koostuu valtavasta määrästä sinisiä valoja.

Brittien jouluinen jälkiruoka ”Christmas pudding”

Jouluvalmistelut aloitetaan Englannissa jo marraskuussa: perheet kokoontuvat ensimmäisenä adventtina valmistamaan yhdessä perinteistä joulujälkiruokaa, eli ”Christmas puddingia”, joka sitten säilötään joulupäivään asti. Jälkiruoka valmistetaan jauhoista, laardista, kuivatuista hedelmistä ja mausteista. Jokaisella perheellä on tähän herkkuun oma perinnereseptinsä. Perinteen mukaan aineksia tulee olla yhteensä 13. Nämä 13 ainesta symbolisoivat Jeesusta ja hänen 12 opetuslastaan. Ainekset tulee sekoittaa taikinaan koko perheen voimin: jokainen perheenjäsen sekoittaa taikinaan yhden ainesosan ja hämmentää samalla sitä myötäpäivään. Samalla jokainen saa toivoa jotain. Jälkiruokaan leivotaan usein sisään kolikoita, jotka tuovat löytäjälleen onnea.

Jos pistäydyt Lontoossa joulun alla, kannattaa ehdottomasti vierailla Winter Wonderlandiksi kutsutussa huvipuistossa, jossa on muun muassa jääkaukalo ja lapsille Joulupukin kylä.

Omaperäistä kuusenkoristelua Ukrainassa

Kun astut joulun alla ukrainalaiseen kotiin, älä ihmettele, jos joulukuusi on koristeltu hämähäkinseiteillä, sillä tämä on suosittu koristeluperinne. Se on saanut alkunsa köyhistä ukrainalaisperheistä, joilla ei ennen vanhaan ollut varaa koristella kuusiaan muulla kuin hämähäkkien seiteillä. Nykyisin aidot hämähäkinseitit on kuitenkin vaihdettu kristallinhohtoisiin keinotekoisiin seitteihin. Joulua, joka ortodoksisen perinteen mukaan alkaa 6. tammikuuta, vietetään perheen kanssa. Perheet istuvat perinteen mukaan joulupöydän ääreen nauttimaan 12 ruokalajin illallisen. Pöytä on sijoitettu olkien päälle muistuttamaan Jeesuksen syntymään liittyvästä kaukalosta. Pääruokana tarjoillaan Kutia, joka on perinteinen makea keitto.

Suomessa ei juurikaan nähdä ovelta ovelle kiertäviä lapsia laulamassa joululauluja. Ukrainassa tällainen perinne kuitenkin on olemassa. Lapset kiertävät 7. tammikuuta kodista toiseen laulamassa perinteisiä ukrainalaisia lauluja.

Norjalaiset ruokkivat tonttuja riisipuurolla

Norjassa ihmiset sijoittavat riisipuurolautasia ulos puutarhoihinsa joulutonttuja varten. Legendan mukaan seuraavan vuoden sadosta tulee huono ja kotitilan eläimet sairastuvat, jos tontulle ei muisteta jättää puurolautasta ulos. Perhe jakaa lopun puuron keskenään, ja se joka löytää puurosta mantelin, saa itselleen marsipaanista tehdyn porsaan.

Mielenkiintoinen saksalainen perinne - vaikkakaan tämä ei pidä paikkaansa

Saksalaiset joulusuolakurkut ovat urbaani legenda, joiden tarina leviää internetissä. Legendan mukaan Saksassa on perinne koristella joulukuusi suolakurkuilla, joita lapset etsivät jouluaamuna. Valitettavasti tämä omaperäinen perinne on kuitenkin urbaani legenda, jota on yritetty selittää suurella suolakurkkujen menekillä jouluaikaan.


Joulua ei vietetä kaikkialla maailmassa samalla tavalla kuin Suomessa. Kuva: Visit Rovaniemi

Lisätiedot, kuvapyynnöt tai Hotels.comin edustajien haastattelupyynnöt Hotels.com-lehdistöpalvelusta: lehdisto (at) hotels.com tai soita viestintätoimisto AC-Sanafor 040 766 8874 tai 040 706 8021.

Hotels.com:

Yvonne Bonanati
Senior PR Manager
Hotels.com
+44 (0) 207 019 2815
ybonanati@expedia.com

Hotels.com

Hotels.com on osa kaikilla merkittävillä markkinoilla toimivaa Expedia-ryhmää ja sen valikoimiin kuuluu lähes 140 000 laadukasta hotellia, huoneistoa ja B&B-majapaikkaa ympäri maailmaa. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan etukäteen maksamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa käyttäjilleen yli 2,5 miljoonaa asiakasarviota esittelemistään kohteista.

Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097. Vuoden 2011 aikana Hotels.com toi markkinoille ilmaisen iPad-sovelluksen sekä useita ilmaisia älypuhelinsovelluksia. Sovellusten kautta asiakkaat voivat etsiä ja tehdä varauksia yli 20 000 viime hetken tarjouksen joukosta. Sovellukset ovat saatavilla yli 30 kielellä, mukaan lukien suomeksi. Sovellusten avulla käyttäjät voivat myös suodattaa ja lajitella hotelleja, lukea asiakasarvioita sekä löytää viime hetken tarjouksia läheltä omaa sijaintiaan.

Hotels.com on hiljattain lanseerannut Welcome Rewards™ -kanta-asiakasohjelmansa maailmanlaajuisesti. Welcome Rewardsissa™ asiakas saa yhden palkintoyön jokaista kymmentä Hotels.comin kautta varattua yötä kohden. Maksettavaksi jäävät vain verot ja mahdolliset lisämaksut. Hotels.comin sivuilta löytyvät ehdot ja säännöt ovat voimassa.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit