FINNPROTEIN OY VALITSI HONEYWELLIN YHTEISTYÖKUMPPANIKSI UUDELLE SOIJAJALOSTAMOLLEEN

Report this content

Experion® PMD R800 tarjoaa yhtenäisen automaatioratkaisun Euroopan suurimmalle jalostamolle

KUOPIO, 16.5.2013 – Honeywell (NYSE:HON) toimittaa yhtenäisen automaatioratkaisun Finnprotein Oy:n uudelle soijajalostamolle Uudessakaupungissa. Sopimus sisältää Honeywellin Experion® PMD R800 -ratkaisun sekä projektin hallinnan, suunnittelun, tehdastestauksen sekä koestuksen ja käyttöönoton.

Valmistuttuaan uusi tuotantolaitos uuttaa soijapavuista proteiinia ja öljyä, joita käytetään rehun, elintarvikkeiden ja biodieselin valmistuksessa sekä Suomessa että ulkomailla. Kehittyneen, monivaiheisen uuttoteknologian avulla jalostamo prosessoi I-vaiheessa vuosittain 230 000 tonnia soijapapuja, II-vaiheen valmistuttua määrä nousee 400 000 tonniin. Laitos on lajissaan suurin Euroopassa ja ainoa täysimittainen soijanjalostuslaitos Pohjoismaissa. Toimiessaan täydellä kapasiteetilla jalostamon vuotuinen liikevaihto tulee I-vaiheessa olemaan 200 miljoonaa euroa, ja sen toiminta kattaa koko Euroopan, joka on tähän asti ollut pääasiassa maanosan ulkopuolisen tuonnin varassa.

”Uusi tuotantolaitos tulee toimimaan alalla, jolla on valtavat kasvumahdollisuudet. Honeywellin teknologian ansiosta soijanjalostuslaitoksemme ei ainoastaan tule olemaan Euroopan suurin, vaan myös tehokkain ja kehittynein”, sanoo Finnprotein Oy:n tuotantojohtaja Ari Kulmala.

Jalostamolla otetaan käyttöön Experion® PMD R800, joka on kattava, integroitu ratkaisu prosessinohjaukseen, laitteiden hallintaan sekä kehittyneeseen ohjaustekniikkaan kaikilla tasoilla. Jalostamo hyödyntää myös Honeywellin Experion PKS -prosessinohjausjärjestelmää, jonka avulla käyttöhenkilöstö pystyy hallitsemaan koko tuotantolinjaa yhden automaatiojärjestelmän kautta.

“Experion® PMD R800 tarjoaa aidosti integroidun ratkaisun laitoksen ohjaukseen eri paikoissa ja eri tuotantolinjoilla, ja se tulee parantamaan turvallisuutta, tehokkuutta ja käyttövarmuutta”, kertoo Honeywellin Suomen ja Baltian myyntijohtaja Pekka Nevalainen.

Ratkaisu vähentää myös kunnossapidon tarvetta ja sitä voidaan laajentaa kustannus-tehokkaasti laitoksen kasvaessa: I-vaiheessa jalostamo prosessoi 230 000 tonnia soijapapuja vuodessa, ja II-vaiheen valmistuessa vuonna 2016 tuotevalikoima kasvaa ja kapasiteetti nousee 400 000 tonniin vuodessa. I-vaiheen tuotannon on määrä alkaa tämän vuoden syksyllä.

Lisätietoja Honeywellin integroiduista prosessiautomaatioratkaisuista on sivulla www.honeywellprocess.com

Honeywell (www.honeywell.com) on asiakkaitaan maailmanlaajuisesti palveleva teknologiaan ja tuotantoon keskittyvä Fortune 100 -monialayritys, jonka toimialoja ovat ilmailualan tuotteet ja palvelut, kiinteistöjen, kotitalouksien ja teollisuuden hallintatekniikat, turboahtimet sekä suorituskykyyn liittyvät materiaalit. Honeywellin pääkonttori sijaitsee New Jerseyn osavaltiossa Morrisin kaupungissa, ja yrityksen osakkeilla käydään kauppaa New Yorkin, Lontoon ja Chicagon arvopaperipörsseissä.  Muita uutisia ja tietoja Honeywellista on osoitteessa www.honeywellnow.com. Honeywellin teollisuusautomaatio (HPS, Honeywell Process Solutions) on osa Honeywellin globaalia Automaatio- ja ohjausratkaisut -liiketoimintaa (ACS, Automation and Control Solutions). Se on maailmanlaajuinen markkinajohtaja, jonka tuotteet ja palveluratkaisut parantavat tehokkuutta ja kannattavuutta, tukevat säännösten noudattamista ja luovat turvallisuutta ja viihtyisyyttä kodeissa, kiinteistöissä sekä teollisuudessa. Lisätietoja Honeywellin teollisuusautomaatiosta voit lukea verkkosivultamme www.honeywellprocess.com.

Joitain tässä tiedotteessa esitettyjä lausuntoja voidaan pitää ”tulevaisuuteen suuntautuneina lausuntoina” Yhdysvaltojen liittovaltion vuoden 1934 arvopaperimarkkinalain (Securities Exchange Act) kohdan 21E tarkoittamassa merkityksessä. Tulevaisuuteen suuntautuneita lausuntoja ovat kaikki sellaiset toimenpiteitä, tapahtumia tai kehitystuloksia koskevat lausunnot historiallisia tosiasioita lukuun ottamatta, jotka meidän tai johtomme mielestä aiotaan toteuttaa tai joiden odotetaan, suunnitellaan, uskotaan tai ennakoidaan tapahtuvan tulevaisuudessa. Lausunnot perustuvat johtomme oletuksiin ja arvioihin, joiden he kokemuksensa sekä historiallisten trendien, nykyisten taloudellisten ja alakohtaisten olosuhteiden, odotetun tulevan kehityksen ja muiden tekijöiden perusteella uskovat olevan oikeita. Tässä tiedotteessa oleviin tulevaisuuteen suuntautuneisiin lausuntoihin liittyy myös olennaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä, mukaan lukien (mutta ei rajoittuen) taloudelliset, kilpailulliset, valtionhallinnolliset ja teknologiset tekijät, jotka vaikuttavat toimintaamme, markkinoihin, tuotteisiin, palveluihin ja hintoihin. Tällaiset tulevaisuuteen suuntautuneet lausunnot eivät ole takeita tulevasta tuloksesta, ja todellinen tulos, tapahtumat ja liiketoimintaa koskevat päätökset voivat poiketa näistä tulevaisuuteen suuntautuvista lausunnoista. Tunnistamme pääriskit ja toimintaamme vaikuttavat epävarmuustekijät Form 10-K –raportissa sekä muissa dokumenteissa, jotka olemme toimittaneet Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovalle elimelle SEC:lle.

Experion® ja Enterprise Buildings Integrator™ ovat Honeywell International Inc:n rekisteröityjä tuotemerkkejä.

#          #         #

Avainsanat: