Hotel Price Index: Eurokriisi hidasti hotellihintojen nousua vuonna 2012

Report this content

Hotels.comin tuoreen Hotel Price Indexin (HPI) mukaan maailmatalouden elpyminen siivitti myös hotellihintojen nousua. Euroalueen taantuma jarrutti hinnannousun kuitenkin vain kolmeen prosenttiin.

Hotels.comin Hotel Price Indexin (HPI) mukaan hotellihuoneiden hinnat nousivat ympäri maailmaa keskimäärin 3 prosenttia vuonna 2012 verrattuna edellisvuoteen. Vuonna 2012 hinnannousu oli kuitenkin maltillisempaa kuin vuonna 2011, jolloin kasvu oli neljä prosenttia. Kasvun hidastuminen johtui erityisesti eurokriisin lamauttavasta vaikutuksesta viime vuoden toisella puoliskolla.

Vuoteen 2011 verrattuna hotellihinnat hieman laskivat Euroopassa ja Lähi-Idässä, mutta nousivat muualla: Karibialla 6 %, Pohjois-Amerikassa 5 % ja Tyynenmeren alueella 4 %, Aasiassa 2 % ja Latinalaisessa Amerikassa 1 %.

Vuodesta 2004 alkaen julkaistu Hotel Price Index tarkastelee hotelliöistä maksettuja hintoja ympäri maailman. Vuonna 2012 hotellihintojen indeksiluku oli 107, joka jää huomattavasti alle vuoden 2007 huippulukeman, jolloin vastaava luku oli 117.

Euroopan talouskriisi hidastaa edelleen hintojen nousukehitystä

– Euroopan taloudelliset vaikeudet laskivat myös alueen hotellihintoja. Euroopassa ei pysytty mukana maailmantalouden kasvussa vuonna 2012. Huolimatta siitä, että hotellihuonehinnat ovat nousseet maailmanlaajuisesti viime vuonna, ovat hinnat pysyneet silti kuluttajaystävällisinä verraten viiden vuoden takaiseen hintahuippuun, sanoo David Roche, President Global Lodging Group for Expedia, Inc.

Eurokriisi ei vaikuttanut pelkästään Euroopan hintatasoon, sillä taloudellinen epävarmuus jäädytti alueen asukkaiden matkustussuunnitelmat vaikuttaen maailmanlaajuisesti hotellihintoihin.

Aasia säilyttää asemansa edullisena matkustuskohteena

All inclusive -lomien suosion kasvu Karibialla on nostanut myös hotelliyöstä maksettuja hintoja alueella. Vuonna 2012 Yhdysvallat kasvatti suosiotaan ulkomaalaisten matkustajien keskuudessa, jolloin hotellialennusten tarve väheni. Australian kaivosbuumi ja vahvistunut Australian dollari myötävaikuttivat Tyynenmeren alueen nousseisiin kaupunkihotellien hintoihin. Viimeisten vuosien aikana hotellihintojen trendi on ollut nouseva Latinalaisessa Amerikassa johtuen pitkälti Brasilian ja Meksikon nopeasti kasvavista talouksista.

Vuosi 2012 oli Aasiassa hotellihintojen osalta yhtä vuoristorataa erinäisten tapautumien seurauksena. Intiassa hintataso laski Intian rupian arvon jyrkän laskun seurauksena. Matkustajamäärät laskivat poliitisen epävarmuuden takia Itä-Kiinan meren alueella. Hinnat pomppivat myös Japanin vuoden 2011 maanjäristyksen, tsunamin ja ydinonnettomuuden sekä Thaimaan tulvien johdosta.

– Kansainvälisen turismin odotetaan nousevan taas vuonna 2013. Ravintola- ja matkailuala tulee tulevaisuudessa painottumaan idän suuntaan, missä kasvu on nopeinta ja uusi infrastruktuuri auttaa matkailun kehittymisessä. Aasian ja Tyynenmeren alueelle syntyi tuplamäärä hotellihuoneita Eurooppaan verrattuna vuonna 2012. Alueen uudet rakennukset tulevat kattamaan 40 % kaikista maailman uusista rakennuskohteista vuonna 2013. Vaikka hinnat ovat Aasiassa jatkuvassa kasvussa, on se edelleen yksi kukkaroystävällisimmistä matkustuskohteista maailmassa, totetaa David Roche.

Hotels.comin Hotel Price Index (HPI®) on säännöllinen tutkimus hotellihinnoista

merkittävimmissä matkakohteissa ympäri maailman. HPI® eli hotellien hintaindeksi perustuu Hotels.com-sivustolla tehtyihin varauksiin. Esitetyt hinnat eivät ole listahintoja vaan asiakkaiden maksamia hintoja vuonna 2012.

Lue Hotel Price Index -raportti (pdf) kokonaisuudessaan täällä.

Lisätiedot, kuvapyynnöt tai Hotels.comin edustajien haastattelupyynnöt Hotels.com-lehdistöpalvelusta: lehdisto (at) hotels.com tai soita viestintätoimisto AC-Sanafor 040 766 8874 tai 040 706 8021.

Hotels.com:

Yvonne Bonanati
Senior PR Manager
Hotels.com
+44 (0) 207 019 2815
ybonanati at expedia.com

Hotels.com

Hotels.com on osa kaikilla merkittävillä markkinoilla toimivaa Expedia-ryhmää ja sen valikoimiin kuuluu lähes 200 000 laadukasta hotellia, huoneistoa ja B&B-majapaikkaa yli 200 maassa ja yli 25 000 kohteessa ympäri maailmaa. Näistä kaikista löytyy täydelliseen yöpymiskokemukseen tarvittavat tiedot. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan etukäteen maksamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com hyödyntää yhtä alan suurinta hotelliyhteistyöverkostoa ja neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa säännöllisesti erilaisia alennuksia ja tarjouskampanjoita. Lisäksi Hotels.com tarjoaa käyttäjilleen 7 miljoonaa asiakasarviota esittelemistään kohteista ihmisiltä, jotka todella ovat yöpyneet hotelleissa. Näin asiakkaat tietävät majoitusta varatessaan mahdollisimman paljon kohteesta.

Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097. Hotels.comin sovelluksia älypuhelimille ja tableteille voi ladata osoitteesta http://fi.hotels.com/tarjoukset/mobile_fi/. Sovellusten kautta asiakkaat voivat etsiä ja tehdä varauksia missä vain ja päästä hyödyntämään yli 20 000 viime hetken tarjousta. Sovellukset ovat saatavilla yli 30 kielellä, mukaan lukien suomeksi. Sovellusten avulla käyttäjät voivat myös suodattaa ja lajitella hotelleja, lukea asiakasarvioita sekä löytää viime hetken tarjouksia läheltä omaa sijaintiaan.

Hotels.com on hiljattain lanseerannut Welcome Rewards™ -kanta-asiakasohjelmansa maailmanlaajuisesti. Welcome Rewardsissa™ asiakas saa yhden palkintoyön jokaista kymmentä Hotels.comin kautta varattua yötä kohden. Maksettavaksi jäävät vain verot ja mahdolliset lisämaksut. Hotels.comin sivuilta löytyvät ehdot ja säännöt ovat voimassa.

Viimeisen kahdeksan vuoden ajan Hotels.com on julkaissut kahdesti vuodessa palkitun kansainvälisen katsauksen hotellihuoneiden hinnoista, Hotel Price Indexin. Hotel Price Indexistä on tällä hetkellä olemassa 31 eri maiden versiota, lisätietoja: http://press.hotels.com/en-gb/hotel-price-index/. Seuraa Hotels.comia myös Facebookissa, Twitterissä ja YouTubessa.

Avainsanat: