Hotellihaut kulttuuripääkaupunki Turkuun lisääntyivät kesäkuussa

Report this content

Hotels.com on julkaissut listan niistä kohteista, mihin haut suomenkielisellä Hotels.com-sivustolla kasvoivat eniten kesäkuussa viime vuoteen verrattuna. Suurin lisäys hotellihauissa on tapahtunut Turkuun, mutta Top 20 -listalle mahtuu myös 11 muuta kotimaankohdetta.

Turku on selvästikin Euroopan kulttuuripääkaupunkina herättänyt suurta kiinnostusta, koska hotellihaut kaupunkiin lisääntyivät jopa 394 prosenttia verrattuna edellisen vuoden kesäkuuhun. Kulttuuripääkaupunkivuoden lisäksi Turussa tapahtuu myös paljon muuta kesäisin. Kaupungissa järjestetään heinäkuussa muun muassa Ruisrock ja Down By The Laituri. Myös haut lähellä sijaitsevaan Saloon lisääntyivät huomattavasti.

Suomalaisten haut Euroopan toiseen kulttuuripääkaupunkiin Tallinnaan eivät ole lisääntyneet merkittävästi verrattuna viime vuoteen. Vaikka Tallinna on yksi suomalaisten kestosuosikeista, se ei tällä kertaa ole mahtunut mukaan listalle. Muissa Pohjoismaissa hotellihaut Tallinnaan ovat puolestaan lisääntyneet, kun taas Turku on mahtunut mukaan vain Suomen omalle listalle.

Suomalaiset taitavat jo ennakoida tulevaa pitkää kylmää talvea, koska listalta näkee, että kohteet kuten Play del Ingles, Teneriffa ja Bali sijoittuvat kaikki kärkikymmenikköön. Matka etelän lämpöön on monien haave ja siksi talven etelänlomat kannattaa varata hyvissä ajoin.

Kohde

Hakujen lisääntyminen prosentteina verrattaessa kesäkuuta 2011 kesäkuuhun 2010

1.

Turku, Suomi

394 %

2.

Espoo, Suomi

388 %

3.

Taormina, Italia

371 %

4.

Playa del Ingles, Gran Canaria

369 %

5.

Helsinki, Suomi

358 %

6.

Teneriffa, Espanja

343 %

7.

Kokkola, Suomi

321 %

8.

Bali, Indonesia

316 %

9.

Maarianhamina, Ahvenanmaa

309 %

10.

Mikkeli, Suomi

305 %

11.

Kuusamo, Suomi

289 %

12.

Salo, Suomi

285 %

13.

Santorini, Kreikka

274 %

14.

Vantaa, Suomi

264 %

15.

Singapore, Singapore

263 %

16.

Marseille, Ranska

261 %

17.

Oulu, Suomi

244 %

18.

Tampere, Suomi

241 %

19.

Benalmadena, Espanja

231 %

20.

Kemi, Suomi

225 %

Lisätiedot, kuvapyynnöt tai Hotels.comin edustajien haastattelupyynnöt Hotels.com-lehdistöpalvelusta: lehdisto (at) hotels.com tai soita viestintätoimisto AC-Sanafor 040 706 8021 tai 040 840 6368.

Hotels.com:

Lizann Peppard

v-lpeppard@hotels.com                    

+44 20 7019 2265

Hotels.com

Hotels.com on osa kaikilla merkittävillä markkinoilla toimivaa Expedia-ryhmää ja sen valikoimiin kuuluu yli 135 000 laadukasta hotellia, huoneistoa ja B&B-majapaikkaa ympäri maailmaa. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan etukäteen maksamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa käyttäjilleen jo 2 miljoonaa asiakasarviota esittelemistään kohteista. Hotels.com valittiin German Institute of Service Quality -instituutin äänestyksessä tammikuussa 2011 parhaaksi kategorioissa “palvelu” ja “asiakasystävällinen internetsivusto”. Tällä hetkellä Hotels.com -sivustoja on maailmanlaajuisesti yli 75, mukaan lukien 31 sivustoa 24 eri kielellä EMEA-alueella. Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097.

Avainsanat:

Liitteet & linkit