Hotellihinnat laskivat maailmalla 3% heinä-syyskuussa

Report this content

Hotellihuoneiden keskimääräiset hinnat laskivat heinä-elokuussa kolme prosenttia kesään 2007 verrattuna, paljastaa Hotels.comin Hotel Price Index -hotellihinnasto. Tämä on ensimmäinen kerta, kun hotellien hinnat ympäri maailman laskevat verrattuna edellisvuoden samaan vuosineljännekseen HPI-hotellihinnaston mukaan. Hotels.com on julkaissut HPI-hotellihinnastoa tammikuusta 2004 alkaen.

Maailmanlaajuisen hintojen laskun aiheuttivat pudotukset Pohjois-Amerikassa (5%), Etelä-Amerikassa (1%) sekä Karibialla (4%). Aasiassa keskimääräiset hinnat pysyivät samoina verrattuna vuoteen 2007. Euroopassa sen sijaan hotelliyrittäjät pitivät yleisestä trendistä piittaamatta hotellihintoja ylhäällä kesäkuukausina ja keskimääräiset hinnat nousivat kaksi prosenttiyksikköä.

Hotels.comin HPI-hinnasto vertailee asiakkaiden todellisuudessa maksamia hintoja vuoden 2008 kolmannelta neljännekseltä verrattuna vuoden 2007 kolmanteen vuosineljännekseen.

- Maailmanlaajuinen taloustaantuma on vaikuttanut erityisesti amerikkalaisten hotellien hinnoitteluun viimeisen kuuden–yhdeksän kuukauden aikana. Yhdysvaltalaiset hotellit saattavat joutua edelleen laskemaan hintojaan tulevina kuukausina pitääkseen yllä täyttöastetta, sanoo Hotels.comin pääjohtaja David Roche.

- Euroopassa taas perinteinen loma-aika piti hotellien kesän hyvänä ja hintoja ei jouduttu laskemaan. Hinnat ovat kuitenkin alkaneet jo laskea Euroopassakin ja vuoden 2009 aikana voi tarjolla olla edullisia tarjouksia Euroopan suosittuihin kohteisiin.

Suosituimmat kaupunkikohteet

Euron vahvuus suhteessa puntaan vuoden 2008 kolmannella vuosineljänneksellä sai aikaan sen, että suomalaisten matkailijoiden maksamat hinnat hotelliöistä Iso-Britanniassa ovat laskeneet huomattavasti. Keskimääräiset hinnat Lontoossa laskivat 13% ja Edinburgissa 20%.

Vaikka USA:n dollari vahvistui euroon verrattuna, aiheuttivat yhdysvaltalaisten hotelliyrittäjien hintojen leikkaukset silti keskimääräisen hinnanlaskun Yhdysvaltoihin matkustaville eurooppalaisille.

Halvimmat kohteet

Las Vegas oli 74 euron keskihinnalla maailman halvin matkailukohde. Kaupungin hotellihinnat ovat laskeneet 25% kuluneen kahdentoista kuukauden aikana. Hotellihintoja on jouduttu laskemaan, koska ammattimessujen järjestäminen kaupungissa on vähentynyt ja hotelliyrittäjiillä on paine pitää huoneet täynnä.

Muualla:
• Euroopassa suosiota kasvattaneet kaupungit Vilna ja Riika tippuivat hintataulukon hännille. Vilnan hinnat laskivat edellisvuoteen verrattuna 4% ja Riikan 12%.
• Monien kaukokohteiden hinnat laskivat: Bangkok 8% 76 euron keskihintaan, Mexico City 8% 77 euroon, Shanghai 1% 81 euroon ja Kuala Lumpur 1% 84 euroon.

Kalleimmat kohteet

Hintahaitarin toisessa päässä Moskova oli jälleen kerran maailman kallein kaupunki 259 euron keskihinnalla. Moskovan hinnat nousivat edellisvuoteen verrattuna 2%.

Muualla:
• Monte Carlo oli maailman toisiksi kallein kaupunki 237 euron keskihinnalla. Vuoden 2007 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna hinnat nousivat 7%
• Vaikka New Yorkin hinnat laskivat 2% edellisvuodesta, oli se silti maailman kolmanneksi kallein kaupunki 219 euron keskihinnalla

- Nämä ovat mielenkiintoisia aikoja matkailijan kannalta. Hotellien hinnoilla on tapana seurata yleistä taloustilannetta ja hinnat todennäköisesti jatkavat laskuaan. Matkojen perumisen sijaan olemme huomanneet, että matkailijat ovat siirtyneet keskitason hotelleihin. Matkailijat suosivat lyhyempiä matkoja tai lomailevat omassa maassaan säästääkseen kustannuksissa. Laskevat hinnat ovat hyvä uutinen matkailijoille. Ensi vuonna kannattaa myös vertailla hintoja löytääkseen edullisimmat tarjoukset, toteaa David Roche.


HPI-hotellihinnasto perustuu Hotels.com-sivustolla tehtyihin varauksiin. Esitetyt hinnat ovat keskimääräisiä hintoja kahden hengen huoneelta per yö. Vertailun hinnat eivät ole hotellien listahintoja vaan asiakkaiden maksamia hintoja. Hinnaston vertailuun kuului 68 000 hotellia yli 12 500 kohteessa. Vertailua voi pitää kattavana, sillä Hotels.com on sekä asiakasmäärältään että listattujen hotellien määrällä mitattuna maailman johtavia varaussivustoja.