Hyödynnä stop-over -pysähdys Hotels.comin vinkeillä

Report this content

Hotels.com listasi parhaat stop-over -kaupungit maailmalla. Listalta löytyy niin Aasian metropoleja, Euroopan pääkaupunkeja kuin Yhdysvaltojen suurkaupunkejakin. 

Toisinaan välipysähdys on matkan teon kannalta välttämätön, mutta yhä useammin myös tietoinen valinta. Stop-over keventää pitkän matkan lentojen aiheuttamaa rasitusta ja liikenteen solmukohdat sijaitsevat useimmiten kiinnostavissa suurkaupungeissa, joissa on paljon nähtävää ja koettavaa. Mikä olisikaan lopulta mukavampaa kuin kokea kaksi lomaa samassa paketissa. Siispä repullinen seikkailumieltä mukaan ja Hotels.comin uusimmassa Hotel Price Index -raportissa listattuja parhaita stop-over -kaupunkeja koluamaan!

Ilmajunia ja pilvenpiirtäjiä Bangkokissa

Bangkokissa kaikki on suurta ja kaupunki on todellinen shoppailutaivas, panosti sitten luksukseen tai markkinalöytöihin. Esimerkiksi Siam Paragonin ostoskeskuksesta saa mitä tahansa aina Guccin käsilaukusta Ferrariin. Myös Chatuchakin viikonloppumarkkinoilta voi olla vaikeaa poistua tyhjin käsin; Thaimaan suurimmilta markkinoilta löytää kaikkea mahdollista aina vesipiipuista luonnonlääkkeisiin tai käsitöihin. BTS SkyTrain, ilmajuna, kiidättää matkaajan paikasta toiseen sujuvasti. Päivän päätteeksi Baiyoke Sky Towerin kolmensadan metrin korkeudessa sijaitsevasta kattobaarista voi ihailla pääkaupunkiin aukeavia henkeäsalpaavia näkymiä. Bangkokissa yöpyminen on edullista; esimerkiksi Sofitel So Bangkok -hotelli tarjoaa ylellistä viiden tähden luksusta kohtuuhintaan.

Avantgardistisia pilvenpiirtäjiä ja historiallisia monumentteja Frankfurtissa

Mikäli stop-overisi sattuu Frankfurtiin, kannattaa lähteä lentokentältä kaupungille, oli aikaa sitten kolme tuntia tai enemmän. Frankfurt on kontrastien kaupunki, jossa Euroopan korkeimmat, avantgardistiset pilvenpiirtäjät ympäröivät hyvin säilyneitä historiallisia rakennuksia. Kaupungin keskusta vetää puoleensa miljoonia turisteja vuosittain. Tekemistä löytyy moneen makuun; Frankfurtissa voi kulkea Oskar Schindlerin jalanjäljissä, tutustua juutalaisten historiaan, nauttia Mainin rannoista tai vain heittäytyä suurkaupungin elämänmenoon. Concorde Hotel sijaitsee muun muassa Euroopan keskuspankin, Frankfurtin oopperatalon ja Main Towerin tuntumassa.

Henkeäsalpaavaa arkkitehtuuria ja monipuolisia mahdollisuuksia Chicagossa

Moni päätyy odottelemaan jatkolentoa Chicagon O’Harelle, joka on yksi maailman vilkkaimmista lentokentistä. Onneksi stop-over Yhdysvaltojen kolmanneksi suurimmassa kaupungissa kannattaa. Henkeäsalpaava arkkitehtuuri, lukuisat pilvenpiirtäjät, historialliset kohteet, huippuluokan ravintolat ja tasokas ja laaja kulttuuritarjonta tarjoavat monipuoliset mahdollisuudet upean loman viettämiseen. The Westin Michigan Avenue Chicago sijaitsee kadulla, jonka Magnificent Mileksi kutsuttu osuus on yksi Yhdysvaltojen tunnetuimmista ostoskaduista. Huomaathan, että lentokentältä keskustaan kannattaa ehdottomasti siirtyä junalla taksin sijaan – kumitassun käyttö tuplaa matka-ajan helposti.

Taulukko 1. Parhaat stop-over -kaupungit (tiedot: Hotels.comin Hotel Price Index 2013) ja keskimääräinen kahden hengen hotellihuoneesta yhdeltä yöltä maksettu hinta kohteessa.

Kohde Keskihinta
Bangkok 63  €
Frankfurt 109 €
Chicago 131 €
Pariisi 131 €
Lontoo 143 €
Miami 143 €
Hong Kong 145 €
Singapore 149 €
Dubai 178 €
New York 190 €

HOTELS.COMIN HOTEL PRICE INDEX –RAPORTIN VOIT LADATA KOKONAISUUDESSAAN TÄÄLTÄ.

Hotels.comin Hotel Price Index (HPI®) on säännöllinen tutkimus hotellihinnoista merkittävimmissä matkakohteissa ympäri maailman. HPI® eli hotellien hintaindeksi perustuu Hotels.com-sivustolla tehtyihin varauksiin ja niistä maksettuihin todellisiin hintoihin vuonna 2013. Varaus- ja hintatiedot perustuvat noin 150 000 hotelliin ympäri maailman.

Lisätiedot, kuvapyynnöt tai Hotels.comin edustajien haastattelupyynnöt Hotels.com-lehdistöpalvelusta: lehdisto (at) hotels.com tai soita viestintätoimisto AC-Sanafor 050 372 0661.

Hotels.com:

Yvonne Bonanati
Senior PR Manager
Hotels.com
+44 (0) 207 019 2815
ybonanati at expedia.com

Hotels.com

Hotels.com on majoitusalan johtava verkkovarauspalvelu, jonka valikoimiin kuuluu yli 260 000 laadukasta hotellia ja B&B-majapaikkaa kansainvälisistä hotelliketjuista aina pieniin paikallismajoituksiin asti. Näistä kaikista löytyy täydelliseen yöpymiskokemukseen tarvittavat tiedot. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan etukäteen maksamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com hyödyntää yhtä alan suurinta hotelliyhteistyöverkostoa ja neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa säännöllisesti erilaisia alennuksia ja tarjouskampanjoita. Lisäksi Hotels.com tarjoaa käyttäjilleen 7 miljoonaa asiakasarviota esittelemistään kohteista ihmisiltä, jotka todella ovat yöpyneet hotelleissa. Näin asiakkaat tietävät majoitusta varatessaan mahdollisimman paljon kohteesta.

Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097. Hotels.comin sovelluksia älypuhelimille ja tableteille voi ladata osoitteesta http://fi.hotels.com/tarjoukset/mobile_fi/. Sovellusten kautta asiakkaat voivat etsiä ja tehdä varauksia missä vain ja päästä hyödyntämään yli 20 000 viime hetken tarjousta. Sovellukset ovat saatavilla yli 30 kielellä, mukaan lukien suomeksi. Sovellusten avulla käyttäjät voivat myös suodattaa ja lajitella hotelleja, lukea asiakasarvioita sekä löytää viime hetken tarjouksia läheltä omaa sijaintiaan.

Hotels.com on hiljattain lanseerannut Welcome Rewards™ -kanta-asiakasohjelmansa maailmanlaajuisesti. Welcome Rewardsissa™ asiakas saa yhden palkintoyön jokaista kymmentä Hotels.comin kautta varattua yötä kohden. Maksettavaksi jäävät vain verot ja mahdolliset lisämaksut. Hotels.comin sivuilta löytyvät ehdot ja säännöt ovat voimassa.

Viimeisen kahdeksan vuoden ajan Hotels.com on julkaissut kahdesti vuodessa palkitun kansainvälisen katsauksen hotellihuoneiden hinnoista, Hotel Price Indexin. Hotel Price Indexistä on tällä hetkellä olemassa 31 eri maiden versiota, lisätietoja: http://press.hotels.com/en-gb/hotel-price-index/. Seuraa Hotels.comia myös Facebookissa, Twitterissä ja YouTubessa.

Avainsanat: