Japani edelleen suosittu kohde suomalaisten matkailijoiden keskuudessa

Report this content

Matkailijat ympäri maailmaa pitävät Japania houkuttelevana matkakohteena huolimatta maaliskuussa maata järkyttäneistä maanjäristyksestä, tsunamista ja ydinvoimalaonnettomuudesta. Yli kaksi kolmasosaa Hotels.comin kyselyyn vastanneista ilmoitti edelleen olevansa kiinnostuneita matkustamaan Japaniin.

Japani oli kärkikolmikossa suosituimpien ulkomaanmatkakohteiden listalla yli puolella maailmanlaajuiseen kyselyyn vastanneista. Suurin osa heistä oli kiinnostunut matkustamaan Japanin pääkaupunkiin Tokioon.

Japanin matkailualan tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä 86 prosenttia vastaajista olisi kiinnostuneita matkustamaan Japaniin seuraavan vuoden aikana. Suomalaisista 71 prosenttia voisi harkita matkustavansa Japaniin seuraavan vuoden aikana ja peräti 45 prosenttia olisi valmiita matkustamaan sinne tällä hetkellä.

– Matkaajien kiinnostus Japania kohtaan ei ole juurikaan laantunut luonnonkatastrofien vuoksi. On ilahduttavaa, että Japani edelleen on yksi suosituimmista matkakohteista, sanoo Hotels.comin viestintäjohtaja Alison Couper.

Edulliset lennot ja edullinen majoitus olivat suurimmat houkuttimet Japanin-matkailulle. Lähes 70 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa valmiita matkustamaan Japaniin tällä hetkellä, jos hinta olisi sopiva. Myös japanilainen ruoka, kulttuuri ja nähtävyydet kiinnostivat.

– Japanin matkailun elpyminen tekee hyvää maan taloudelle. Suurin osa Japanista on edelleen avoinna matkaajille, ja on tärkeää, että ulkomaalaiset matkailijat tukevat muun muassa japanilaisia hotelleja.

– On ilo nähdä, että hotellihakujen määrä Japaniin on pysynyt samana myös suomenkielisellä Hotels.com-sivustolla, Couper jatkaa.

Tutkimukseen osallistui heinäkuussa 2011 yli 500 matkailijaa 17 eri maasta. Tutkimus tehtiin Suomen lisäksi muun muassa Australiassa, Kiinassa, Tanskassa, Ranskassa, Saksassa, Intiassa, Irlannissa, Italiassa, Koreassa, Alankomaissa, Norjassa, Singaporessa, Espanjassa, Ruotsissa ja Iso-Britanniassa.

Lisätiedot, kuvapyynnöt tai Hotels.comin edustajien haastattelupyynnöt Hotels.com-lehdistöpalvelusta: lehdisto (at) hotels.com tai soita viestintätoimisto AC-Sanafor 040 706 8021 tai 040 840 6368.

Hotels.com:

Lizann Peppard

v-lpeppard@hotels.com         

+44 20 7019 2265

Hotels.com

Hotels.com on osa kaikilla merkittävillä markkinoilla toimivaa Expedia-ryhmää ja sen valikoimiin kuuluu lähes 140 000 laadukasta hotellia, huoneistoa ja B&B-majapaikkaa ympäri maailmaa. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan etukäteen maksamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa käyttäjilleen yli 2 miljoonaa asiakasarviota esittelemistään kohteista. Hotels.com valittiin German Institute of Service Quality -instituutin äänestyksessä tammikuussa 2011 parhaaksi kategorioissa “palvelu” ja “asiakasystävällinen internetsivusto”. Tällä hetkellä Hotels.com -sivustoja on maailmanlaajuisesti yli 75, mukaan lukien 33 sivustoa 24 eri kielellä EMEA-alueella. Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097.

Avainsanat:

Liitteet & linkit