Kerää talteen Hotels.comin ja Rantapallon majoitusvinkit

Report this content

Hotellivaraussivusto Hotels.com ja matkailusivusto Rantapallo.fi haastoivat alkuvuonna Rantapallon blogiyhteisön kertomaan parhaita hotellivinkkejään vuodelle 2012. Bloggarit ovat aktiivisia matkailijoita, joilla on kattava kokemus matkailusta ja majoituksen varaamisesta maailman eri kolkissa. Loistavia vinkkejä kertyikin melkoinen kasa. Tässä raadin valinnat.

1.    Tutustu majoitusvaihtoehtojen saamaan palautteeseen

Panun mielestä kannattaa keskittyä negatiivisen palautteen etsimiseen ja puskaradiotiedon löytämiseen. Näin voi välttyä ikäviltä yllätyksiltä.

”Tutkin aina etenkin Tripadvisorin, mutta myös varaussivustojen arvioita. Palautteiden lukemiseen olen kehittänyt taktiikan: luen ensisijaisesti negatiiviset kommentit. Jos negatiivisia kommentteja on hyvin vähän eikä sisällössä näy toistuvia huolenaiheita, paikka on melko varmasti turvallinen valinta.

Arvioista etsin myös ajankohtaista puskaradiotietoa, jota ei muualta saa. Esimerkiksi mahdollisista käynnissä olevista remonteista tai ulkoa kuuluvasta häiritsevästä melusta voi saada näin tietoa.”

2.    Majoitus tarpeen mukaan

Wait for the Creme neuvoo miettimään tarkasti, mikä on majoituksen pääasiallinen tarkoitus. Luksuksesta ei kannata maksaa, jos käy hotellissa vain nukkumassa.

”Kaikki riippuu siitä mitä matkalta haluat; jos aijot viettää vain vähän aikaa hotellihuoneessa ja näin ollen kiertää enemmän kohteessa, on lähellä kohdetta/keskustaa sijaitseva hotelli paras vaihtoehto. Hinnassa säästää ottamalla pienemmän huoneen. Samoin liikkuminen tulee halvemmaksi! Silloin hieman kalliimpi hotelli keskustassa voi olla suhteessa halvempi kokonaiskustannuksissa.”

”Toisaalta, jos kyseessä on hotelliloma, kannattaa hotellin laatuun panostaa ja valita kaukaisempi sijainti säästääkseen rahaa. Esimerkiksi rantakohteissa monet hyvät hotellit sijaitsevat vähän kauempana, mutta rannan läheisyydessä.”

3.    Sijainti, sijainti ja sijainti!

Destination Unknown –blogin Satun mielestä sijainti kannattaa miettiä erityisen tarkasti. Muista ominaisuuksista voi vaikka hiukan tinkiä sen vuoksi.

“Ne omien reissujen hotellien helmet ovat löytyneet pienellä etukäteistyöllä. Sijainti on majoituksen metsästyksessä ollut ehdoton ykkönen. Autoreissulla Suomesta Irlantiin kolhon moottoritien varren hotellin sijasta buukkasin etukäteen Hollannin maaseudulta huoneen vanhasta maatilasta, joka oli lähinnä suosittu moottoripyöräilijöiden keskuudessa. Tällä kertaa paikalla oli vain minä ja omistaja, ja katselimme dokkaria David Bowiesta ja joimme olutta myöhään yöhän asti. Ugandassa majoitus on jo kaksi kertaa löytynyt saarelta Niilin keskeltä aivan mahtavan melontapaikan vierestä (suosittelen myös ei-melojille!). Ja hieman arkisemmin Tukholmassa vauvan kanssa reissatessa hotelli valikoitui rautatieaseman vierestä kätevien kulkuyhteyksien vuoksi.”

4.    Vältä ruuhka-aikaa

Myös blogien lukijat saivat osallistua talkoisiin kertomalla omia suosikkivinkkejään majoituksen valitsemisessa. Parhaaksi valittiin Kaukokaipuu-blogiin kommentoineen nimimerkki Mimmun kommentti:

“Tärkeintä ainakin etelän lomakohteissa on matkustaa vain aivan seasonin alussa tai lopussa. Näin matkat ovat halvempia, ihmismassoja vähemmän, kuuma ilmasto hieman lempeämpi ja henkilökunta hyvissä fiiliksissä työrupeaman päättymisestä. Huoneen saa usein upgreidattua ihan pyytämällä sillä sen viikon jälkeen se siivotaan kuitenkin. Ruokapaikat tarjoavat huokeaan hintaa herkkuja jotka eivät säily odottamaan uutta highseasonia ja kaupoissa on ale. Tunnelma on raukeampi ja matkalla voi harrastaa rauhassa perinteisten turistirysäkohteidenkin tarkastelua.”

5.    Risuja ja ruusuja

Myös yksittäisiä majoitusliikkeitä ympäri maailman kehuttiin tai kauhisteltiin. Yksi Kaukokaipuu-blogin Marinellan suosikeista löytyy Riiasta:

“Nopealla laskutoimituksella olen painanut pääni tyynyyn noin viidessäkymmenessä eri hostellissa. Riian valinta osui nappiin, sillä Friendly Fun Franks taistelee omalla kohdallani parhaan hostellin tittelistä yhdessä Perugian Farmhousen kanssa.

Friendly Fun Franksin tarjoamat tervetuliaisbisset eivät maksa hostellille itselleen juuri mitään, mutta ne nostattavat kesäkuumalla ja hikipäissään perille raahautuneen reissaajan mielen sfääreihin. Välittömästi.

Vanhan kaupungin keskustassa sijaitsevan Franksin löytää osoitteesta Novembra Krastmala 29.

6.    Mitä kaikkea huoneen hintaan sisältyy?

Jump Into My Backpack -blogin Inita muistuttaa, että varatessa kannattaa huomioida, mitä kaikkea huoneen hinnalla saa. Kalliimmassakin hotellissa saattaa joutua maksamaan itsensä kipeäksi esimerkiksi aamiaisesta tai WLAN-yhteydestä. Inita neuvoo tarkistamaan ainakin seuraavat asiat ennen varauksen tekemistä:

  • Isot safety boxit rinkoille (lukoilla vai ilman)?
  • Aamupalaa/mahdollisuutta tehdä omia sapuskoja, jääkaappia huoneessa?
  • Lämmintä vettä 24/7?
  • Ilmastointia?
  • Lakanat, pyyhkeet?
  • Internet-yhteys/wifi?
  • Kuljetuksia nähtävyyksiin/rannalle/lentokentälle?
  • Mahdollisuus pyykinpesuun?
  • Tarvittaessa tavaransäilytyshuone Check-outin jälkeen?

7.    Tutki ja vertaile vahtoehtoja

Blogihaasteen voittajaksi valitun La Vida Loca -blogin Sari taas vinkkaa omien kokemuksiensa perusteella tutkimaan ahkerasti eri vaihtoehtoja, lukemaan asiakasarvioita ja varmistamaan, että kaikki tarpeellinen sisältyy hintaan.

”Miten nämä parhaat majapaikat sitten ovat löytyneet? Yleensä tsekkaan läpi Hostelworldin, TripAdvisorin tai itse haasteen heittäneen Hotels.comin sivustot riippuen siitä millaista majoitusta olen hakemassa. Otan huomioon ihan ensimmäiseksi hinnanja sitten sijainnin – maksan mieluusti vähän enemmän keskeisestä sijainnista ja vältän täten aikaa ja rahaa vievät matkat.”

”Muita tärkeitä asioita minulle ovat mm. hintaan sisältyvä aamupala (olen maailman huonoin aamuherääjä ja yksinkertaisesti tarvitsen sen aamupalan ennen kuin kykenen lähtemään mihinkään), onko käytössä keittiö ja toimiva internetyhteys. Jos internetyhteys ei kuulu automaattisesti hintaan se on minun kohdallani adiós ja hasta luego – vien rahani mieluiten sellaiseen paikkaan jossa voin ryhtyä bloggaamaan vaikka keskellä yötä jos siltä tuntuu. Enkä tosiaankaan maksa ylimääräistä nettiyhteydestä!”

Lisätiedot, kuvapyynnöt tai Hotels.comin edustajien haastattelupyynnöt Hotels.com-lehdistöpalvelusta: lehdisto (at) hotels.com tai soita viestintätoimisto AC-Sanafor 040 766 8874 tai 040 706 8021.

Hotels.com:

Yvonne Bonanati
Senior PR Manager
Hotels.com
+44 (0) 207 019 2815
ybonanati@expedia.com

Hotels.com

Hotels.com on osa kaikilla merkittävillä markkinoilla toimivaa Expedia-ryhmää ja sen valikoimiin kuuluu lähes 140 000 laadukasta hotellia, huoneistoa ja B&B-majapaikkaa ympäri maailmaa. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan etukäteen maksamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa käyttäjilleen yli 6,5 miljoonaa asiakasarviota esittelemistään kohteista.

Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097. Vuoden 2011 aikana Hotels.com toi markkinoille ilmaisen iPad-sovelluksen sekä useita ilmaisia älypuhelinsovelluksia. Sovellusten kautta asiakkaat voivat etsiä ja tehdä varauksia yli 20 000 viime hetken tarjouksen joukosta. Sovellukset ovat saatavilla yli 30 kielellä, mukaan lukien suomeksi. Sovellusten avulla käyttäjät voivat myös suodattaa ja lajitella hotelleja, lukea asiakasarvioita sekä löytää viime hetken tarjouksia läheltä omaa sijaintiaan.

Hotels.com on hiljattain lanseerannut Welcome Rewards™ -kanta-asiakasohjelmansa maailmanlaajuisesti. Welcome Rewardsissa™ asiakas saa yhden palkintoyön jokaista kymmentä Hotels.comin kautta varattua yötä kohden. Maksettavaksi jäävät vain verot ja mahdolliset lisämaksut. Hotels.comin sivuilta löytyvät ehdot ja säännöt ovat voimassa.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit