• news.cision.com/
  • AC-Sanafor/
  • KUTSU LEHDISTÖTILAISUUTEEN torstaina 10.11. kello 10-11 Albergan kartanoon (Sokerilinnantie 7)

KUTSU LEHDISTÖTILAISUUTEEN torstaina 10.11. kello 10-11 Albergan kartanoon (Sokerilinnantie 7)

Report this content

Kehä I Leppävaarassa -tienparannushanke on valmistumassa. Hanketta ja sen vaikutuksia esitellään lehdistölle tulevana torstaina, samoin kuin Leppävaaran ja Kehä I:n tulevia kehitysprojekteja. Asioista alustavat Liikenneviraston, YIT:n, Soraset Infran ja Espoon kaupungin Leppävaara-kehitysprojektin edustajat.

Tilaisuudessa jaetaan myös ensi viikolla ilmestyvä hankelehti.

Vuonna 2007 aloitettu mittava urakka on pitänyt sisällään muun muassa seuraavaa:

  • Kaksi uutta eritasoliittymää ja Kehä I:n ja Turunväylän liittymän parantaminen ovat sujuvoittaneet liikennettä
  • Vallikallion alue on yhtenäistynyt Mestarintunnelin rakentamisen myötä
  • Uusia risteyssiltoja on rakennettu kahdeksan, ylikulkukäytäviä yhdeksän ja alikulkukäytäviä kahdeksan.
  • Kalliota on louhittu noin 250 000 m3, joka vastaa tilavuudeltaan lähes kolmea eduskuntataloa.
  • Ramppeja ja rinnakkaisramppeja on rakennettu yhteensä 9,1 kilometriä.
  • Meluesteitä on rakennettu runsaat kuusi kilometriä.
  • Kevyen liikenteen väyliä on rakennettu 4,6 kilometriä.

Ystävällisin terveisin, Hannu Lehtikankare, projektipäällikkö, Liikennevirasto

Ilmoittautumiset ja lisätiedot maija.hakala@acsanafor.fi, p. 050 33 82873.

Avainsanat:

Liitteet & linkit