Kuuma lista: nämä matkakohteet kasvattivat eniten suosiotaan tammikuussa 2013

Report this content

Hotellivaraussivusto Hotels.com on julkaissut listan niistä kohteista, joihin haut suomenkielisellä Hotels.com-sivustolla kasvoivat eniten verrattaessa vuoden 2013 tammikuuta vuoden 2012 tammikuuhun. Kärkipäästä löytyy niin kotimaan kohteita kuin eksoottisia ulkomaankohteita.

Listan ykkösenä loistaa supisuomalainen Turku, jonne haut yli kolminkertaistuivat (+235 %) verrattuna viime vuoden tammikuuhun. Muita tammikuun kuuman listan kahdenkymmenen kärjestä löytyviä kotimaan kohteita olivat Tornio ja Ylläs. Pohjoisen talvilomakohteista myös Ruotsin ykköshiihtokeskus Åre ylsi kärkikymmenikköön 169 % hakujen kasvulla tammikuuhun 2012 verrattuna.

Idän eksotiikkaa talven keskelle

Top 20 -listalta löytyy kaksi Arabiemiaraattien kohdetta: Jebel Ali (sija 2) sekä Abu Dhabi (sija 19). Dubain lähistöllä sijaitsevan Jebel Alin ehkä kuuluisin osa on jättimäinen, täyttömaasta merelle rakennettu palmusaari. Sen pienempi sisarsaari, Dubaissa sijaitseva Palm Jumeirah, on tunnettu loma- ja ostosparatiisi, mutta Jebel Alin palmusaaren kohtaloksi koitui talouskriisi, jonka vuoksi puolivalmiin saaren rakennustyöt ovat olleet pysähdyksissä vuodesta 2008 lähtien. Palmusaarten kolmas projekti, edellisiä vielä moninkertaisesti suurempi Deiran palmusaari Dubain pohjoispuolella, ei koskaan ehtinyt edes rakennusvaiheeseen asti talouskriisin jäädytettyä työt.

Abu Dhabi on Arabiemiirikuntien pääkaupunki ja Dubain ohella yksi Arabiemiraattien suosituimmista matkakohteista. Abu Dhabi on täynnä länsimaalaisia kiehtovaa eksotiikkaa. Vaikka Dubai on kehityksessä vielä askeleen edellä, on Abu Dhabi kuronut kuilua umpeen öljyteollisuudella itsensä rikastuttaneen liittovaltion ansiosta. Abu Dhabi tarjoaa lomailijoille suurkaupungin vilskettä, shoppailua, auringonpalvontaa ja ikävanhoja perinteitä. Hotellihaut Abu Dhabiin kasvoivat tammikuussa 120 % viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Etelä-Euroopan kestosuosikit jatkavat nousuaan

Tammikuun kuumalta listalta löytyy paljon Etelä-Euroopan kohteita. Espanja vetää pisimmän korren yhteensä neljällä kahdenkymmenen joukkoon yltäneellä kohteella: Castelldefels, Cornellà de Llobregat, Sant Just Desvern ja Santa Cruz de Tenerife. Muita kuumia eteläeurooppalaisia kohteita listalta löytyy Kreikasta, Ranskasta ja Kroatiasta.

Castelldefels, Cornellà de Llobregat ja Sant Just Desvern sijaitsevat kaikki Välimeren rannikolla Barcelonan provinssissa Espanjassa. Täällä lomailijat voivat yhdistää rentouttavan rantaloman läheisen suurkaupunki Barcelonan vilinään. Rannalla vietetyn loikoilupäivän jälkeen voi herätä uudelleen eloon Barcelonan pääkadun, Las Ramblas -bulevardin, katutaitelijoiden esityksiä katsellen, tapaksia maistellen tai kaupungin lukuisissa yökerhoissa juhlien.

Taulukko: Eniten hakumääriään kasvattaneet kohteet suomenkielisellä Hotels.com-sivustolla verrattaessa vuoden 2013 tammikuuta vuoden 2012 tammikuuhun.

Kohde Hakujen lisääntyminen prosentteina verrattaessa vuoden 2013 tammikuuta vuoden 2012 tammikuuhun
1 Turku, Suomi 235 %
2 Jebel Ali, Arabiemiirikunnat 207 %
3 Castelldefels, Espanja 190 %
4 Rodos, Kreikka 190 %
5 Cornellà de Llobregat, Espanja 188 %
6 Dublin, Irlanti 180 %
7 Dubrovnik, Kroatia 179 %
8 Tornio, Suomi 171 %
9 Thira, Kreikka 170 %
10 Åre, Ruotsi 169 %
11 Sant Just Desvern, Espanja 151 %
12 Bora Bora, Ranska 142 %
13 Chiang Mai, Thaimaa 141 %
14 Dahlwitz-Hoppegarten, Saksa 134 %
15 Saint-Laurent-du-Var, Ranska 132 %
16 Puerto Rico Island, Karibia 131 %
17 Ylläs, Suomi 127 %
18 Santa Cruz de Tenerife, Espanja 125 %
19 Abu Dhabi, Arabiemiirikunnat 125 %
20 Punta Cana, Dominikaaninen tasavalta 123 %

Lisätiedot, kuvapyynnöt tai Hotels.comin edustajien haastattelupyynnöt Hotels.com-lehdistöpalvelusta: lehdisto (at) hotels.com tai soita viestintätoimisto AC-Sanafor 040 766 8874 tai 040 706 8021.

Hotels.com:

Yvonne Bonanati
Senior PR Manager
Hotels.com
+44 (0) 207 019 2815
ybonanati at expedia.com

Hotels.com

Hotels.com on osa kaikilla merkittävillä markkinoilla toimivaa Expedia-ryhmää ja sen valikoimiin kuuluu yli 160 000 laadukasta hotellia, huoneistoa ja B&B-majapaikkaa yli 200 maassa ja yli 25 000 kohteessa ympäri maailmaa. Näistä kaikista löytyy täydelliseen yöpymiskokemukseen tarvittavat tiedot. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan etukäteen maksamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com hyödyntää yhtä alan suurinta hotelliyhteistyöverkostoa ja neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa säännöllisesti erilaisia alennuksia ja tarjouskampanjoita. Lisäksi Hotels.com tarjoaa käyttäjilleen 7 miljoonaa asiakasarviota esittelemistään kohteista ihmisiltä, jotka todella ovat yöpyneet hotelleissa. Näin asiakkaat tietävät majoitusta varatessaan mahdollisimman paljon kohteesta.

Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097. Hotels.comin sovelluksia älypuhelimille ja tableteille voi ladata osoitteesta http://fi.hotels.com/tarjoukset/mobile_fi/. Sovellusten kautta asiakkaat voivat etsiä ja tehdä varauksia missä vain ja päästä hyödyntämään yli 20 000 viime hetken tarjousta. Sovellukset ovat saatavilla yli 30 kielellä, mukaan lukien suomeksi. Sovellusten avulla käyttäjät voivat myös suodattaa ja lajitella hotelleja, lukea asiakasarvioita sekä löytää viime hetken tarjouksia läheltä omaa sijaintiaan.

Hotels.com on hiljattain lanseerannut Welcome Rewards™ -kanta-asiakasohjelmansa maailmanlaajuisesti. Welcome Rewardsissa™ asiakas saa yhden palkintoyön jokaista kymmentä Hotels.comin kautta varattua yötä kohden. Maksettavaksi jäävät vain verot ja mahdolliset lisämaksut. Hotels.comin sivuilta löytyvät ehdot ja säännöt ovat voimassa.

Viimeisen kahdeksan vuoden ajan Hotels.com on julkaissut kahdesti vuodessa palkitun kansainvälisen katsauksen hotellihuoneiden hinnoista, Hotel Price Indexin. Hotel Price Indexistä on tällä hetkellä olemassa 31 eri maiden versiota, lisätietoja: http://press.hotels.com/en-gb/hotel-price-index/. Seuraa Hotels.comia myös Facebookissa, Twitterissä ja YouTubessa.

Avainsanat:

Liitteet & linkit