Kyselytutkimus: suomalainen säästää yhä pankkitilille, vaikka tietää häviävänsä

Tänäkin vuonna suomalaisten pankkitileiltä häviää inflaation myötä satoja miljoonia euroja.

Kolmasosa suomalaisista ei säästä tai sijoita lainkaan. Asia käy ilmi pankkiiriliike Alexandrian teettämästä kyselytutkimuksesta, johon vastasi tuhat suomalaista aikuisväestöön kuuluvaa.

Kyselyyn vastanneista noin 65 % kertoo säästävänsä tai sijoittavansa varojaan jollain tavalla. Suomalaisten ylivoimaisesti yleisin tapa säästää on pankkitili. Lähes puolet (47,5 %)säästämistä ja sijoittamista harrastavista ihmisistä nimeää sen tavaksi, jolla omaisuutta kerätään ja kartutetaan.

– Pankkitileillä makaa lähes 40 prosenttia suomalaisten varallisuudesta – noin 80 miljardia euroa, kertoo Alexandrian toimitusjohtaja Jan Åkesson.

Vaikka rahansa siirtäisi käyttötililtä hiukan korkeakorkoisemmalle säästötilille tai määräaikaistalletuksiin, syö inflaatio silti ammottavan loven sijoitettuun pääomaan. Tämä ei ole mikään salaisuus.

 ­– Suomen Rahatiedon  Taloussanomille tekemän vertailun mukaan pankit tarjosivat 25 000 euron määräaikaistalletukselle toukokuussa keskimäärin 1,71 prosentin vuotuisen koron. Jotta määräaikaistalletus tuottaisi jo 3,1 prosenttiin kiihtyneen inflaation ja 30 prosenttiin vuoden alussa nousseen pääomaveron jälkeen rahaa, tulisi vuotuisen tuoton olla vähintään 4,43 prosenttia, Åkesson muistuttaa.

Pankkitilin jälkeen seuraavaksi suosituimpia säästämis- ja sijoittamistapoja ovat rahastot (33,4 %) ja suorat osakesijoitukset (27 %). Näiden vanavedestä löytyvät eläkevakuutukset (18,3 %) ja perinteinen suomalaisen sijoituskohde, eli asunto (15,9 %).

Kaksi kolmesta suomalaisesta on yhden pankin ihmisiä

Kyselytutkimuksessa kartoitettiin myös suomalaisten säästämiseen ja sijoittamiseen käyttämiä palveluntarjoajia. Lähes kaksi kolmesta (65,5 %) ei käytä pääasiallisen pankkinsa lisäksi lainkaan muita kumppaneita.

– Suomalaiset ovat perinteisesti olleet yhden pankin ihmisiä. Kaikki rahaan liittyvät asiat on käyty hoitamassa samalla luukulla lapsuudesta asti. Nuorempi sukupolvi osaa kuitenkin ottaa itsekin asioista selvää ja vertailla eri vaihtoehtoja myös oman pankin ulkopuolella, Åkesson pohtii.

Kyselytutkimukseen haastateltiin puhelimitse 1000 suomalaista 25–75 vuoden ikäistä kuluttajaa. Aineisto kerättiin helmikuussa.

Lisätiedot ja yhteydenotot:

Alexandria Pankkiiriliike Oyj
Anssi Huisman
viestintäpäällikkö
anssi.huisman at alexandria.fi
p. 040 138 4639

Alexandria Pankkiiriliike Oyj

Alexandria on toiminut vuodesta 1996 ja kuudentoista vuoden aikana olemme kasvaneet Suomen suurimmaksi sijoittamiseen ja säästämiseen keskittyväksi sijoituspalveluyhtiöksi. Palveluitamme käyttää jo yli 50000 asiakasta, ja heitä palvelee yli 200 henkilöä 19 konttorilla ympäri Suomea. Alexandrian kautta on sijoitettuna asiakkaidemme varoja yli 900 miljoonaa euroa. Lisätietoa: http://www.alexandria.fi

Avainsanat: