Matkasuunnitelmat uusiksi? Baltian hotellihinnat nousussa, Balkanilla laskua

Report this content

Baltian maiden hotellihinnat nousivat yleisesti vuonna 2012 vuoteen 2011 verrattuna. Vaikka Virossa, Latviassa ja Liettuassa majoittuu edelleen edullisesti, voi lähimatkailun vaihtoehtona miettiä katseen suuntaamista kauemmaksi etelään, sillä monissa Balkanin maissa hotellihinnat ovat matkalla päinvastaiseen suuntaan. Nämä hintatrendit ilmenevät Hotels.comin viimeisimmästä hotellihintojen kehitystä mittavasta Hotel Price Indexistä (HPI).

Euroopan talouden yskiessä Baltian maiden menestyminen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Euroalueen vaikeuksista huolimatta eurovaluutan käyttöönottoa voidaan pitää hyvän taloudenhoidon seurauksena. Virossa yhteisvaluutta Euro otettiin käyttöön jo 2011, Latvia pyrkii liittymään euroalueeseen 2014 ja Liettua suunnittelee seuraavansa 2015. Alueen talouskasvu näkyy myös Baltian hotellihinnoissa. Esimerkiksi Viron hotellihinnat nousivat viime vuonna 9 % verrattuna vuoteen 2011. Vuonna 2012 hotellihuone maksoi etelänaapurissamme keskimäärin 85 euroa yöltä. Latviassa hotellihinnat kipusivat 6 % ylöspäin, ja huoneen sai vuonna 2012 keskimäärin 66 euron hintaan. Liettuan hotellien hinnat kasvoivat 4 %, mutta hotelliyön sai edelleen kohtuulliseen 62 euron keskihintaan.

Jos kesällä haluaa matkustaa Baltian sijasta hieman pidemmälle, monet Balkanin kohteet tarjoavat majoitusta aikaisempaa edullisemmalla hinnalla. Serbiassa hotellien keskihinnat putosivat vuodessa jopa 11 %, ja huoneen sai yöksi keskimäärin 71 eurolla. Kriisimaa Kreikassa hotellihinnat halpenivat viime vuonna 7 %. Sloveniassa hotellihuoneen sai 6 % edullisemmin vuonna 2012 kuin vuonna 2011. Kroatian hinnat laskivat yleisesti 4 % samalla ajalla – 110 eurosta 105 euroon. Lisäksi maan hittilomakohde Dubrovnikissa hotellihinnat laskivat vuonna 2012 setsemällä prosentilla 113 euroon. Bulgarian hinnat laskivat vain prosentin, mutta hotelliyö kevensi lompakkoa keskimäärin ainoastaan 58 eurolla. Poikkeuksen alueella teki Bosnia ja Hertsegovina, jossa hintataso kohosi vuonna 2012 4 prosenttia.

Taulukko 1. Baltian maiden hotellihintojen kehitys vuodesta 2011 vuoteen 2012.

Kohdekaupunki Hinta 2012 Hinta 2011 Hinnan muutosprosentti
Viro 85 € 77 € 9 %
Latvia 66 € 62 € 6 %
Liettua 62 € 60 € 4 %

Taulukko 2. Muutamien Balkanin maiden hotellihintojen kehitys vuodesta 2011 vuoteen 2012.

Maa Hinta 2012 Hinta 2011 Hinnan muutosprosentti
Kroatia 105 € 110 € -4 %
Serbia 71 € 80 € -11 %
Kreikka 88 € 89 € -7 %
Bulgaria 58 € 58 € -1 %
Slovenia 100 € 106 € -6 %
Bosnia ja Hertsegovina 64 € 62 € 4 %

Lisätiedot, kuvapyynnöt tai Hotels.comin edustajien haastattelupyynnöt Hotels.com-lehdistöpalvelusta: lehdisto (at) hotels.com tai soita viestintätoimisto AC-Sanafor 040 766 8874 tai 040 706 8021.

Hotels.com:

Yvonne Bonanati
Senior PR Manager
Hotels.com
+44 (0) 207 019 2815
ybonanati at expedia.com

Hotels.com

Hotels.com on osa kaikilla merkittävillä markkinoilla toimivaa Expedia-ryhmää ja sen valikoimiin kuuluu lähes 200 000 laadukasta hotellia, huoneistoa ja B&B-majapaikkaa yli 200 maassa ja yli 25 000 kohteessa ympäri maailmaa. Näistä kaikista löytyy täydelliseen yöpymiskokemukseen tarvittavat tiedot. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan etukäteen maksamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com hyödyntää yhtä alan suurinta hotelliyhteistyöverkostoa ja neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa säännöllisesti erilaisia alennuksia ja tarjouskampanjoita. Lisäksi Hotels.com tarjoaa käyttäjilleen 7 miljoonaa asiakasarviota esittelemistään kohteista ihmisiltä, jotka todella ovat yöpyneet hotelleissa. Näin asiakkaat tietävät majoitusta varatessaan mahdollisimman paljon kohteesta.

Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097. Hotels.comin sovelluksia älypuhelimille ja tableteille voi ladata osoitteesta http://fi.hotels.com/tarjoukset/mobile_fi/. Sovellusten kautta asiakkaat voivat etsiä ja tehdä varauksia missä vain ja päästä hyödyntämään yli 20 000 viime hetken tarjousta. Sovellukset ovat saatavilla yli 30 kielellä, mukaan lukien suomeksi. Sovellusten avulla käyttäjät voivat myös suodattaa ja lajitella hotelleja, lukea asiakasarvioita sekä löytää viime hetken tarjouksia läheltä omaa sijaintiaan.

Hotels.com on hiljattain lanseerannut Welcome Rewards™ -kanta-asiakasohjelmansa maailmanlaajuisesti. Welcome Rewardsissa™ asiakas saa yhden palkintoyön jokaista kymmentä Hotels.comin kautta varattua yötä kohden. Maksettavaksi jäävät vain verot ja mahdolliset lisämaksut. Hotels.comin sivuilta löytyvät ehdot ja säännöt ovat voimassa.

Viimeisen kahdeksan vuoden ajan Hotels.com on julkaissut kahdesti vuodessa palkitun kansainvälisen katsauksen hotellihuoneiden hinnoista, Hotel Price Indexin. Hotel Price Indexistä on tällä hetkellä olemassa 31 eri maiden versiota, lisätietoja: http://press.hotels.com/en-gb/hotel-price-index/. Seuraa Hotels.comia myös Facebookissa, Twitterissä ja YouTubessa.

Avainsanat:

Liitteet & linkit