Monta syytä matkata Madridiin

Report this content

Espanja on suomalaisten suosima matkailumaa, mutta Madridia useammin kohteeksi valitaan esimerkiksi Barcelona tai Mallorca. Viimeistään nyt kannattaa kuitenkin tutustua myös Espanjan pääkaupungin huikeaan tarjontaan. Hotels.com listasi syitä Madridiin matkustamiselle.

Erittäin kilpailukykyiset hotellihinnat

Hotels.comin julkaiseman Hotel Price Index -raportin mukaan Euroopan hotellihinnat nousivat keskimäärin kahdella prosentilla vuoden 2013 aikana. Talouden elpymisen vauhdittuessa monet kohteet, joita taantuma ravisteli pahiten, ovat kyenneet vakauttamaan hintojaan ja hinnat ovat osoittaneet jopa tervettä kasvua.

Hintojen nousu ei ole ollut kuitenkaan tasaista edes yksittäisten maiden sisällä. Siinä missä esimerkiksi Espanjan aurinkorannikon hotellihinnoissa on nähty usean prosentin korotuksia, Madridissa hinnat puolestaan laskivat 2 %. Tämä onkin hyvä syy suunnata Espanjan upeaan pääkaupunkiin, josta hotelliyön saa nyt erittäin kilpailukykyiseen hintaan. Hotel Price Indexin mukaan matkailijat maksoivat hotellihuoneesta keskimäärin 77 € / yö vuoden 2013 jälkimmäisellä puoliskolla.

Huippuluokan klubi- ja festivaalitarjonta

Madrid on kiistatta yksi Euroopan parhaista yöelämäkaupungeista, jonka tarjonta ulottuu aina Lavapiésin monikulttuurisesta ja vaihtoehtoisestakin baariskenestä aina Barrio de Salamancan tyylikkäisiin klubeihin ja Malasaña-kaupunginosan indie- ja hipstertunnelmiin. Madrid on tunnettu myös varsin monipuolisesta festivaalitarjonnastaan; taide- ja musiikkifestivaaleja löytyy kaupungista joka makuun ympäri vuoden.

Puistot ja uimalat

Madridin kuuluisat museot kuten Prado, Reina Sofia ja Thyssen-Bornemiszan ovat ehdottomasti kokemisen arvoisia ja kaupungin ostosmahdollisuudet ovat fantastiset. Eritoten kesähelteillä kannattaa kuitenkin suunnata paikallisten tavoin Madridin upeisiin puistoihin ja rannan korviketta toimittaviin uimaloihin.

Madridin suosituin puisto ja ulkoilualue, upea Parque del Retiro tarjoaa monenlaista tekemistä. Siellä voit nauttia piknikistä tai istahtaa terassille syömään lounasta, seurata ilmaiskonsertteja, ihailla puiston lukuisia monumentteja tai piipahtaa näyttelytiloihin. Romantiikannälkäiset vuokraavat veneen ja soutelevat puiston sydämessä sijaitsevalla minilammella.

Keskustan ulkopuolella sijaitsevan La Casa de Campon 1700 hehtaarin alueella voi harrastaa monenmoista aina tenniksestä uimiseen. Alueella sijaitsee myös eläintarha ja suosittu huvipuisto.

Madridista puuttuu ranta, joten kesähelteillä paikalliset suuntaavat kaupungin moniin uimaloihin. Tarjonta vaihtelee vesipuiston mittoihin venyvistä uimaloista trendikkäiden nuorten näyttäytymispaikkoihin ja sporttisempiin vaihtoehtoihin. Valitse oma suosikkisi!

Muutakin kuin tapaksia

Madridin rikas ruokakulttuuri tarjoaa jokaiselle jotain. Kaupunki on täynnä tasokkaita ravintoloita joten tarjolla on paljon muutakin kuin perinneherkkuja ja tapaksia. Esimerkiksi kasvis- ja vegaaniravintoloiden tarjonta ja taso ovat mainitsemisen arvoisia. Hyödynnä myös suosittu lounastarjous, Menu del dia. Lähes kaikki kaupungin ravintolat tarjoavat lounasaikaan edullista kolmen ruokalajin kokonaisuutta ruokajuomineen noin kymmenen euron hintaan.

Hotels.comin Hotel Price Index (HPI®) on säännöllinen tutkimus hotellihinnoista merkittävimmissä matkakohteissa ympäri maailman. HPI® eli hotellien hintaindeksi perustuu Hotels.com-sivustolla tehtyihin varauksiin ja niistä maksettuihin todellisiin hintoihin vuonna 2013. Varaus- ja hintatiedot perustuvat noin 150 000 hotelliin ympäri maailman.

VOIT LUKEA HOTELS.COMIN HOTEL PRICE INDEX –RAPORTIN KOKONAISUUDESSAAN TÄSTÄ.

Lisätiedot, kuvapyynnöt tai Hotels.comin edustajien haastattelupyynnöt Hotels.com-lehdistöpalvelusta: lehdisto (at) hotels.com tai soita viestintätoimisto AC-Sanafor 050 372 0661.

Hotels.com:

Yvonne Bonanati
Senior PR Manager
Hotels.com
+44 (0) 207 019 2815
ybonanati at expedia.com

Hotels.com

Hotels.com on majoitusalan johtava verkkovarauspalvelu, jonka valikoimiin kuuluu yli 260 000 laadukasta hotellia ja B&B-majapaikkaa kansainvälisistä hotelliketjuista aina pieniin paikallismajoituksiin asti. Näistä kaikista löytyy täydelliseen yöpymiskokemukseen tarvittavat tiedot. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan etukäteen maksamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com hyödyntää yhtä alan suurinta hotelliyhteistyöverkostoa ja neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa säännöllisesti erilaisia alennuksia ja tarjouskampanjoita. Lisäksi Hotels.com tarjoaa käyttäjilleen 7 miljoonaa asiakasarviota esittelemistään kohteista ihmisiltä, jotka todella ovat yöpyneet hotelleissa. Näin asiakkaat tietävät majoitusta varatessaan mahdollisimman paljon kohteesta.

Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097. Hotels.comin sovelluksia älypuhelimille ja tableteille voi ladata osoitteesta http://fi.hotels.com/tarjoukset/mobile_fi/. Sovellusten kautta asiakkaat voivat etsiä ja tehdä varauksia missä vain ja päästä hyödyntämään yli 20 000 viime hetken tarjousta. Sovellukset ovat saatavilla yli 30 kielellä, mukaan lukien suomeksi. Sovellusten avulla käyttäjät voivat myös suodattaa ja lajitella hotelleja, lukea asiakasarvioita sekä löytää viime hetken tarjouksia läheltä omaa sijaintiaan.

Hotels.com on hiljattain lanseerannut Welcome Rewards™ -kanta-asiakasohjelmansa maailmanlaajuisesti. Welcome Rewardsissa™ asiakas saa yhden palkintoyön jokaista kymmentä Hotels.comin kautta varattua yötä kohden. Maksettavaksi jäävät vain verot ja mahdolliset lisämaksut. Hotels.comin sivuilta löytyvät ehdot ja säännöt ovat voimassa.

Viimeisen kahdeksan vuoden ajan Hotels.com on julkaissut kahdesti vuodessa palkitun kansainvälisen katsauksen hotellihuoneiden hinnoista, Hotel Price Indexin. Hotel Price Indexistä on tällä hetkellä olemassa 31 eri maiden versiota, lisätietoja: http://hpi.hotels.com. Seuraa Hotels.comia myös Facebookissa, Twitterissä ja YouTubessa.

Avainsanat: