Nanolomien suosio jatkoi kasvuaan

Report this content

Suomalaiset etsivät entistä useammin hotellimajoitusta vain yhdeksi yöksi kerrallaan. Tieto käy ilmi maailman suosituimman hotellivaraussivuston Hotels.comin suomenkielisen version hakutilastoista.

Suomalaiset etsivät vuonna 2011 yhden yön majoitusta jopa 72 % enemmän vuoteen 2010 verrattuna. Nanolomien trendi oli myös maailmanlaajuisesti nouseva. Varsinkin Aasian maissa päästiin huimiin kasvulukuihin: Kiinassa, Hong Kongissa, Malesiassa, Japanissa ja Etelä-Koreassa nanolomien suosio yli kaksinkertaistui. Suurinta kasvu oli Kiinassa, jopa 218 % edellisvuoteen verrattuna.

– Vaikka kyse olisi yhdestä ainoasta päivästä, arjen rutiineista ja kotitöistä vapautuminen jonkun muun palveltavaksi on kuin pieni loma. Olemme huomanneet tämän trendin voimistuneen muutaman viime vuoden aikana – aina ei välttämättä etsitä kovin pitkäaikaista majoitusta. Mobiilisovelluksille, joiden avulla on helppo löytää viime hetken hotellitarjouksia, on tänä päivänä yhä enemmän kysyntää, kertoo Alison Couper Hotels.comilta.

Lisäksi liikematkailun elpyminen kasvattaa eniten juuri yhden yön majoitusten suosiota. Yhden yön majoitusten hakusuosio nousi viime vuonna kaikissa tutkituissa maissa lukuun ottamatta Irlantia, jossa päädyttiin niukkaan, yhden prosenttiyksikön laskuun. Irlannin taloustilanne ei tunnetusti ole Euroopan eliittiä, joten tällä on saattanut olla vaikutusta sekä liike- että vapaa-ajanmatkailun kasvun hiipumiseen.

Maa Yhden yön majoitusten haun kasvu Hotels.com-sivustolla vuonna 2011 verrattuna vuoteen 2010
Norja +47 %
Iso-Britannia +35 %
Irlanti -1 %
Ranska +28 %
Espanja +16 %
Saksa +54 %
Ruotsi +58 %
Suomi +72 %
Tanska +50 %
Italia +19 %
Hollanti +43 %
Venäjä +92 %
Sveitsi +66 %
Meksiko +63 %
Kolumbia +42 %
Argentiina +160 %
Brasilia +69 %
Kiina +218 %
Singapore +93 %
Australia +93 %
Uusi-Seelanti +85 %
Hong Kong +174 %
Malesia +118 %
Japani +112 %
Intia +96 %
Etelä-Korea +188 %

Lisätiedot, kuvapyynnöt tai Hotels.comin edustajien haastattelupyynnöt Hotels.com-lehdistöpalvelusta: lehdisto (at) hotels.com tai soita viestintätoimisto AC-Sanafor 040 766 8874 tai 040 706 8021.

Hotels.com:

Yvonne Bonanati
Senior PR Manager
Hotels.com
+44 (0) 207 019 2815
ybonanati@expedia.com

Hotels.com

Hotels.com on osa kaikilla merkittävillä markkinoilla toimivaa Expedia-ryhmää ja sen valikoimiin kuuluu lähes 140 000 laadukasta hotellia, huoneistoa ja B&B-majapaikkaa ympäri maailmaa. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan etukäteen maksamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa käyttäjilleen yli 3 miljoonaa asiakasarviota esittelemistään kohteista.

Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097. Vuoden 2011 aikana Hotels.com toi markkinoille ilmaisen iPad-sovelluksen sekä useita ilmaisia älypuhelinsovelluksia. Sovellusten kautta asiakkaat voivat etsiä ja tehdä varauksia yli 20 000 viime hetken tarjouksen joukosta. Sovellukset ovat saatavilla yli 30 kielellä, mukaan lukien suomeksi. Sovellusten avulla käyttäjät voivat myös suodattaa ja lajitella hotelleja, lukea asiakasarvioita sekä löytää viime hetken tarjouksia läheltä omaa sijaintiaan.

Hotels.com on hiljattain lanseerannut Welcome Rewards™ -kanta-asiakasohjelmansa maailmanlaajuisesti. Welcome Rewardsissa™ asiakas saa yhden palkintoyön jokaista kymmentä Hotels.comin kautta varattua yötä kohden. Maksettavaksi jäävät vain verot ja mahdolliset lisämaksut. Hotels.comin sivuilta löytyvät ehdot ja säännöt ovat voimassa.

Avainsanat:

Liitteet & linkit